Arkisto avainsanalle ‘vieraslajit’
Monimuotoisuus ympärillämme: Lintujen ruokinta auttaa pakkasella, kunhan ei karkaa käsistä
Julkaistu keskiviikkona 31. joulukuuta 2025
Marraskuun kuuraisina pakkasaamuina viimeisilläkin punatulkuilla ja mustarastailla on päätöksen paikka: jäädäkö talveksi Suomeen vai karatako talvea vähän etelämmäs? Ranskassa olisi tiedossa plussakeliä, mutta sen verran ovat täkäläisetkin talvet leudontuneet, että yhä useampi jahkailija päättää jäädä. Siinä tapauksessa myös kireimpinä pakkaspäivinä on löydettävä konstit selviytyä, ja tässä kohtaa me ihmiset pääsemme leikkimään sankaria. Ilman talviruokintaa moni pieni höyhenpallo olisi vaarassa jäätyä pystyyn.
Muutolle lähtöä säätelevät niin perimä, syksyn sää, valon väheneminen kuin oppiminenkin; kupillinen maapähkinöitä kuistilla tuskin saa tulkkua viipymään. Tänne jääville lintulauta on kuitenkin tärkeä energiapankki. Ruokintapaikka voi olla ratkaiseva silloin, kun paukkupakkanen venyy kolmannelle viikolle ja puista löytyy enää kourallinen kuivuneita siemeniä. Ja puuhakkaita siivekkäitä ikkunan takaa seuraavalle ihmisellekin tulee hyvä mieli, kun puutarhassa on elämää.
Lintujen talviruokintaa on syytä tarkastella myös kriittsesti. Huonosti hoidettu ruokintapaikka on kuin päiväkoti flunssasesonkina eli taudinaiheuttajien temmellyskenttä. Likaiset lintulaudat voivat levittää esimerkiksi salmonellaa, joka niittää erityisesti peippolintuja. Ja homeisista pähkinöistä on tietenkin enemmän haittaa kuin hyötyä.
Eräs riski piilee itse tarjoiluissa. Linnuille löytyy kaupasta yhtä sun toista erityisherkkua kuorituista maapähkinöistä hyönteisproteiinitankoihin. Valmiit siemensekoitukset sisältävät tavallisesti auringonkukansiemeniä, pähkinöitä ja kauranjyviä, toisinaan mukana on hirssiä ja durraa. Pahaksi onneksi seassa voi piileskellä myös ikävyyksien siemen, kuten rikkakananhirssi. Lintulaudan asiakkaille vieras suupala maistuu siinä missä muutkin, mutta maahan pudottuaan se saattaa lennähtää sopivalle kasvualustalle ja versoa itsepäiseksi rikkaruohoksi, joka valtaa äkkiä puoli peltoa. Rikkakananhirssiä pidetään maailmalla vihonviimeisenä rikkakasvina, joka rohmuaa typet maaperästä, häiriköi kemiallisesti toisten kasvien kasvua ja tottuu nopeasti torjunta-aineisiin. Kuumenevia kesiäkään se ei säikähdä, sillä eteläisessä Euraasiassa kehittynyt heinä kuuluu C4- kasveihin, jotka osaavat sitoa hiilidioksidia erityisen huolellisesti auringon porottaessakin. Eikä tehokkuus siihen jää, vaan huligaani myös pölyttää itse itsensä mukisematta tuottaakseen tähkylöittäin siemeniä, tarkemmin sanoen jopa kymmeniätuhansia. Ne voivat ryhtyä itämään vaikka kymmenen vuoden päästä, jolloin saakin sitten raapia päätään keksiäkseen, mistä ne tulivat.
Oikein toteutettuna talviruokinnasta on hyötyä linnuille, pellolle ja puutarhalle – sekä ruokkijoille, joiden ansiosta useampi talitiainen, pikkuvarpunen ja käpytikka selviytyy kevääseen. Energiaa säästyy, jos linnut voivat luottaa alueelta löytyvän useita tankkauspaikkoja. Nyrkkisääntö on, ettei siivekkäitä saa huijata: maan jäädyttyä aloitettua palvelua on tärkeä jatkaa lumisen ajan yli. Automaateiksi on hyvä valita sellaisia, joissa ei joudu lopulta nokkimaan siemeniä ulosteen seasta.
Kevään korvalla ruokinnasta iloitsevat myös ensimmäiset rättiväsyneet muuttolinnut, mutta viimeistään huhtikuussa tarjoilun on aika päättyä ja pesinnän alkaa. Jos talitintti tai mustarastas päätti jäädä talveksi tänne pörhistelemään höyheniään, mutta sai joka päivä kupunsa täyteen, voi se keväällä saada vähän etumatkaa. Lajitovereiden viritellessä soidinlauluaan muuton rasitusten jälkeen ovat talvehtineet tirpat jo tuliteriä. Kohta ne huiskivat ympäri pihaa tekemässä selvää heräilevän puutarhan vihollisista. Poikasten kasvattaminen lentokelpoisiksi vaatii nimittäin tuhansia ötököitä.
Vieraslajit torjuu varmimmin täyttämällä ruokinta-automaatit kotimaisilla siemenillä ulkomaisten seosten sijaan. Lintujen kestosuosikkia auringonkukkaa ei tosin kotimaisena liiemmin saa. Siispä jos kananhirssi pääsee itämään, on se syytä kaivaa juurineen maasta ja heittää roskikseen tai vaikka polttaa. Ruokintapaikkaa perustavan on myös hyvä pitää vähän etäisyyttä lähimpään peltoon. Ikkunaan myös, jottei linnuille sattuisi ikäviä onnettomuuksia.
On paikallaan myös kysyä, keitä aikoo ruokinnalla auttaa. Ruokaa napsimassa käy ennen kaikkea muutenkin yleisiä, asuttuun ympäristöön sopeutuneita lajeja. Piilottelevat hömötiaiset kätkevät talvieväänsä kotimetsään, eikä niitä auta, vaikka naapuruston sinitiaispopulaatio kasvaisi kuinka. Pahimmassa tapauksessa metsätiaiset jäävät alakynteen keväällä, kun ne joutuvat kisaamaan hyönteisistä kovakuntoisten pihatinttien kanssa. Toisaalta kaadettu kotimetsä on niille helposti akuutimpi ongelma. Oravan vierailuista lintulaudalla ei välttämättä koidu harmia, mutta ikävämpää on, jos antimilla käy rottia tai haitallinen vieraspeto supikoira.
Kaikkein suurin ja palvelus talvehtiville pikkulinnuille on lopulta jopa helpoin: sen kuin jättää pihan ruokkoamatta. Kerroksellisesta puutarhasta löytyy apetta kasvukauden jälkeenkin. Talveksi oksille jääneet pihlajan, seljan ja aronioiden marjat ovat erityisessä arvossa. Siankärsämö, pörheät ohdakkeet ja takiaiset sekä keltaisena kukkiva kultapiisku jäävät talveksi törröttämään, ja kuivakan harmaat rangat notkuvat siemeniä vielä maaliskuussakin. Niiden on parasta antaa olla, kehystää puutarhaa, ja oksilla keikkuva siemenautomaatti on sitten kiva lisä, joka tuo vipinää pihapiiriin.
Nimim. Pälkähästäpääsky