Lammasmaailma

Kohti pitkäjänteistä sisäloistorjuntaa

Pitkäjänteinen sisäloistorjunta toisi suomalaisille lampureille ja koko lammasketjulle pysyvää kilpailuetua eläinten parantuneena kasvuna ja lisääntyneenä hyvinvointina. Sisäloistautien riskit ovat tiedossa ja työkalut tartuntojen hallitsemiseksi olemassa. Tietoa pitäisi hyödyntää nykyistä laajemmin.

Monivuotisen aineistomme perusteella uuhien lääkityksiä tarvitsee keväisin edelleen lähes viidennes lammastiloista. Tällä tavoitellaan laidunten loiskuormituksen hillitsemistä. Kun huomioon otetaan karitsoiden laidunkauden aikaiset sisäloistaudit, joutuu kaikkiaan jo yli kolmannes lammastiloista lääkitsemään eläimiään vuosittain, osa jopa toistuvasti. Vaikka jo tämä on iso luku, olisi vielä huomattavasti suuremmalla osalla tiloista potentiaalia parantaa karitsoidensa hyvinvointia ja kasvua, jos loistorjuntaa tehtäisiin pitkäjänteisesti.

Suomessa suurin merkitys on sukkulamadoilla, joista ylivoimaisesti tärkeimpiä ovat Trichostrongylidit ja Teladorsagia (Ostertagia). Muita merkittäviä taudinaiheuttajia ovat Nematodirus ja Haemonchus. Eläimet sairastuvat, kun tartunnan voimakkuus ylittää niiden vastustuskyvyn. Kyseessä on lähes poikkeuksetta sekainfektio. Haemonchus-loinen voi sairastuttaa yksinäänkin heikkokuntoisia uuhia sisäruokintakaudella.

Sisäloistautien riskit näyttävät kasvavan, kun eläinmäärä kasvaa, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Jos laidunhygienian ylläpidossa kuitenkin epäonnistutaan, johtaa se ensin karitsoiden kasvun huononemiseen ja sen jälkeen ripuleihin, lääkityksiin ja viikkoja myöhästyneeseen teuraskypsyyteen. Tilanne jatkuu samanlaisena tai huononee, kunnes loistorjuntaa aletaan tehdä pitkäjänteisesti.

Itse lääkityskään ei ole ongelmatonta. On nähtävissä, että osa tiloista käyttää loislääkityksiä väärin. Saatetaan esim. käyttää vääriä valmisteita tai riittämätöntä annostelua. Tai päätyä tilanteisiin, joissa samoja eläimiä joudutaan lääkitsemään toistuvasti. Toisaalta saatetaan tehdä lääkityksiä, joiden tarvetta ei ole osoitettu näytteenotoin. Jokainen näistä käytännöistä lisää loislääkeresistenssin riskiä eli sitä, että lääkkeet menettävät tehoaan.

Jokaisen lammastilan kannattaisi tunnistaa sisäloistautien riskit omalla tilallaan ja pyrkiä säilyttämään hyvä laidunhygienia loistorjuntasuunnitelman tai yksityiskohtaisemman laidunnussuunnitelman avulla. Onnistunut loistorjunta edellyttää näiden lisäksi myös eläinten tuotantovaiheen mukaista ruokintaa, ostoeläinten oikeaoppisia karanteenikäytäntöjä ja tarvittaessa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla annettuja strategisia loislääkityksiä. Loistorjunta kannattaa aloittaa ja sen onnistumista seurata säännöllisesti otettavilla papananäytteillä ja punnitsemalla karitsoita.


Pidetään lampaiden resistentit sisäloiset poissa Suomesta – jokainen voi vaikuttaa

Vastuullisen lammastalouden kulmakiviä on pitkäjänteinen loistorjunta, millä osaltaan varmistetaan eläinten terveys ja hyvinvointi sekä karitsoiden hyvä kasvu. Ja näitä kautta tuotannon kannattavuus. Loistorjunta ratkaistaan laitumella. Hyvää laidunhygieniaa ylläpidetään huolellisella laidunten käytön suunnittelulla – laidunnussuunnitelmalla.

Silloin, kun lampaita joudutaan lääkitsemään loisten varalta, hoidon pitää perustua diagnostisoituun tarpeeseen ja lääkitsemisessä pitää noudattaa hyviä käytäntöjä. Näillä toimin ehkäistään loislääkeresistenssin syntymistä. Väärällä hetkellä ja virheellisesti toteutettujen lääkitysten teho jää muutenkin lyhytaikaiseksi, ja pian samoja karitsoita joudutaan lääkitsemään uudelleen.

Resistenssiä voi myös tuoda. Eläinten tuontimaiden ja tuontitilojen osalta pitää olla äärimmäisen kriittinen. Resistentit loiskannat ovat todellinen uhka suomalaisen lammastalouden toimintaedellytyksille ja kannattavuudelle.

Laidunnussuunnitelma räätälöidään yksittäisen lammastilan tarpeisiin ja realistisiin mahdollisuuksiin parantaa laidunhygieniaa askel askeleelta. Suunnitelman tavoitteena on vähentää muutamassa vuodessa laidunten loiskuormitusta sellaiselle tasolle, etteivät loistartunnat ylitä missään vaiheessa eläinten vastustuskykyä ja aiheuta kasvutappiota ja ripulia. Samalla tarve loislääkityksiin vähenee ratkaisevasti.

Yksityiskohtaisen laidunnussuunnitelman laatimiseksi tarvitaan jäsenneltyä tietoa menneestä ja tulevasta tuotannosta. Tietoa tarvitaan niin eläinmääristä ja karitsointien ajankohdista kuin viljeltyjen laidunten määristä, lohkojen viljelykierron vaiheesta ja laidunnushistoriasta sekä käytettävissä olevista muista laidunaloista kuten luonnonlaitumista ja maisemanhoitokohteista. Suunnitelman laatimista hyödyttävät paljon myös muistiinpanot aiempien kesien ripulihavainnoista ja säännöllisesti tutkitut edustavasti otetut papananäytteet.

Laidunnussuunnitelman tärkein yksittäinen tavoite on varmistaa karitsoille vuosittain puhdas, vuoden laiduntamatta ollut laidun ainakin ensimmäiseksi 4 viikoksi. Myös ensilaidunta seuraavien laidunten tulee olla loiskuormitukseltaan mahdollisimman alhaisia, jotta karitsoiden vastustuskyky saa aikaa kehittyä eivätkä tartunnat johda sairastumisiin. Erityisen herkkiä karitsat ovat tartunnoille pian vieroituksen jälkeen, jolloin sopiva laidun niille on esim. odelmikko. Suunnitelmaa toteutettaessa on lisäksi otettava huomioon, että laitumenvaihdot tehdään ajallaan – ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Sääolosuhteet huomioon ottaen. Syötävää pitää olla koko ajan tarjolla riittävästi, mutta esim. liian pitkäksi ehtineen nurmen karitsat herkästi tallovat, minkä jälkeen se jää syömättä.

Laidunkausi ja rehunteko ovat lampurille kiireistä aikaa. Muistettavaa ja tehtävää on tavattomasti. Siksi laiduntaminen on hyvä suunnitella mahdollisimman tarkasti jo talvella. Laidunnussuunnitelma on lampurin lukujärjestys. Kun se on huolellisesti laadittu, sitä on helppo noudattaa, eivätkä loistartuntojen aiheuttama huonokasvuisuus tai ripulit pääse yllättämään. Tämä varmistetaan myös säännöllisillä, oikein ajoitetuilla ja edustavasti otetuilla papananäytteillä.


Uuhineuvola

Kun astutuksesta on kulunut 50-70 päivää, uuhien on aika päästä uuhineuvolaan. Yhdellä käynnillä on mahdollista saada tavattomasti informaatiota siitä, miten varmistaa uuhien ja karitsoiden terveys ja hyvinvointi lopputiineyden ja karitsoiden ensimmäisten elinviikkojen aikana, sekä hyvät lähtötelineet karitsan kasvulle. Tätä tuotantokierron hetkeä voi kutsua ratkaisevaksi tehokkuusloikaksi ajankäytön ja kannattavuuden parantamisessa.

Uuhineuvolasta saa parhaan hyödyn, kun on ensin huolehtinut, ettei pässi ole saanut astua uuhia yli 4-4,5 viikkoa. Ennen neuvolakäyntiä uuhia paastotetaan vähintään 12 tuntia. Käynnillä tarkastetaan uuhien tiineys, lasketaan sikiöt ja arvioidaan niiden ikä. Lisäksi uuhet kuntoluokitetaan ja utareet tarkastetaan kroonisten tulehduksellisten muutosten varalta. Näillä tiedoilla on mahdollista ryhmitellä uuhet sellaisiin ruokintaryhmiin, joilla ehkäistään riittämättömän tai virheellisen ruokinnan aiheuttamat terveysongelmat.  Karitsointien valvonta helpottuu, kun uuhien karitsointijärjestys ja -aika sekä sikiömäärä ovat selvillä etukäteen. Ja kun kaikki uuhet karitsoivat suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Adoptiot voidaan suunnitella etukäteen ja utarevikaisia pitää silmällä.

Lue lisää siitä, miten helppoa on tarvittavien tietojen kirjaaminen ja hyödyntäminen digitaalisen työkalun avulla. Se jopa muistuttaa kriittisistä työvaiheista.


Aloita kuntoluokitus kaksi kuukautta ennen astutuskauden alkua

Lampola toimii uuhen tuotantovuoden rytmissä.  Suurimmalla osalla uuhista tuotantovuosi alkaa syyskesällä. Siitä eteenpäin uuhien terveys ja hyvinvointi sekä karitsatuotos ovat riippuvaisia oikeaan aikaan tehdyistä päätöksistä. Virheelliset päätökset johtavat huonoihin tuloksiin ensin välitavoitteissa, kuten oikeiden kuntoluokkien saavuttamisessa, sen jälkeen päätavoitteissa: Karitsatuotos jää toivottua heikommaksi karitsoiden alhaisten syntymäpainojen ja uuhen huonon imetyskyvyn vuoksi – tai näistä välillisesti seuraavien sairauksien kuten utaretulehduksen tai kokkidioosin vuoksi.

Ensimmäinen tärkeä etappi uuhen tuotantovuoden hallinnassa on valita uuhet, joilla on perusedellytykset kasvattaa tasakokoinen karitsue. Uuhien kuntoluokittaminen on valinnassa avainasemassa. Kuntoluokittaminen on otettava tavaksi ja aloitettava heti, kun karitsat vieroitetaan. Jos laihoja uuhia ilmenee paljon, pitää kunnostus aloittaa hyvissä ajoin. Tavoitteena pitää olla, että kaikki uuhet ovat kuntoluokissa 3-3,5 jo kolme viikkoa ennen astutuskauden alkua. Tällä varmistetaan uuhille hyvä tiinehtyminen ja hyvin kehittyvät istukat. Työ on pitkäjänteistä ja vaatii seurantaa (=kuntoluokittamista): luokan muuttaminen puolella yksiköllä vie noin 4 viikkoa.

Lue lisää, miten kuntoluokituksen tulokset on mahdollista helposti ja hauskasti kirjata muistiin taskussa kulkevaan digitaaliseen työkaluun. Havainnollisuuden parantamiseksi erityisen laihat, kunnostusta kipeimmin tarvitsevat uuhet erottuvat listauksessa punaisella korostettuina.