Kohti pitkäjänteistä sisäloistorjuntaa
Julkaistu tiistaina 2. huhtikuuta 2019
Pitkäjänteinen sisäloistorjunta toisi suomalaisille lampureille ja koko lammasketjulle pysyvää kilpailuetua eläinten parantuneena kasvuna ja lisääntyneenä hyvinvointina. Sisäloistautien riskit ovat tiedossa ja työkalut tartuntojen hallitsemiseksi olemassa. Tietoa pitäisi hyödyntää nykyistä laajemmin.
Monivuotisen aineistomme perusteella uuhien lääkityksiä tarvitsee keväisin edelleen lähes viidennes lammastiloista. Tällä tavoitellaan laidunten loiskuormituksen hillitsemistä. Kun huomioon otetaan karitsoiden laidunkauden aikaiset sisäloistaudit, joutuu kaikkiaan jo yli kolmannes lammastiloista lääkitsemään eläimiään vuosittain, osa jopa toistuvasti. Vaikka jo tämä on iso luku, olisi vielä huomattavasti suuremmalla osalla tiloista potentiaalia parantaa karitsoidensa hyvinvointia ja kasvua, jos loistorjuntaa tehtäisiin pitkäjänteisesti.
Suomessa suurin merkitys on sukkulamadoilla, joista ylivoimaisesti tärkeimpiä ovat Trichostrongylidit ja Teladorsagia (Ostertagia). Muita merkittäviä taudinaiheuttajia ovat Nematodirus ja Haemonchus. Eläimet sairastuvat, kun tartunnan voimakkuus ylittää niiden vastustuskyvyn. Kyseessä on lähes poikkeuksetta sekainfektio. Haemonchus-loinen voi sairastuttaa yksinäänkin heikkokuntoisia uuhia sisäruokintakaudella.
Sisäloistautien riskit näyttävät kasvavan, kun eläinmäärä kasvaa, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Jos laidunhygienian ylläpidossa kuitenkin epäonnistutaan, johtaa se ensin karitsoiden kasvun huononemiseen ja sen jälkeen ripuleihin, lääkityksiin ja viikkoja myöhästyneeseen teuraskypsyyteen. Tilanne jatkuu samanlaisena tai huononee, kunnes loistorjuntaa aletaan tehdä pitkäjänteisesti.
Itse lääkityskään ei ole ongelmatonta. On nähtävissä, että osa tiloista käyttää loislääkityksiä väärin. Saatetaan esim. käyttää vääriä valmisteita tai riittämätöntä annostelua. Tai päätyä tilanteisiin, joissa samoja eläimiä joudutaan lääkitsemään toistuvasti. Toisaalta saatetaan tehdä lääkityksiä, joiden tarvetta ei ole osoitettu näytteenotoin. Jokainen näistä käytännöistä lisää loislääkeresistenssin riskiä eli sitä, että lääkkeet menettävät tehoaan.
Jokaisen lammastilan kannattaisi tunnistaa sisäloistautien riskit omalla tilallaan ja pyrkiä säilyttämään hyvä laidunhygienia loistorjuntasuunnitelman tai yksityiskohtaisemman laidunnussuunnitelman avulla. Onnistunut loistorjunta edellyttää näiden lisäksi myös eläinten tuotantovaiheen mukaista ruokintaa, ostoeläinten oikeaoppisia karanteenikäytäntöjä ja tarvittaessa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla annettuja strategisia loislääkityksiä. Loistorjunta kannattaa aloittaa ja sen onnistumista seurata säännöllisesti otettavilla papananäytteillä ja punnitsemalla karitsoita.