Lammasmaailma

Arkisto aiheelle ‘Sairaudet ja lääkitseminen’

Uuhen utaretulehdus on olosuhdesairaus

Uuhia joudutaan teurastamaan ennenaikaisesti kroonisen utaretulehduksen vuoksi. Poistojen määrää ja syitä kannattaa seurata. Jokainen ennenaikainen poisto kroonisen utaretulehduksen vuoksi on kalliimpi ja tehottomampi ratkaisu kuin ennaltaehkäisy. Akuutin utaretulehduksen lisäksi myös vähäoireinen (subkliininen) utaretulehdus vähentää uuhen maidontuotantoa, heikentää maidon laatua ja hidastaa karitsoiden kasvua, ja voi muuttua krooniseksi. Vähäoireisen utaretulehduksen selvin oire saattaa olla juuri karitsoiden kasvun hidastuminen.

Utaretulehduksista eristetään monenlaisia bakteereita, jotka ovat peräisin eläimistä ja niiden ympäristöstä. Vaikka jo huono hygienia altistaa uuhia utaretulehduksille, tarvitaan yleensä myös eläimen vastustuskyvyn heikkeneminen, jotta mikrobit pääsevät vedinkanavasta tai muualta elimistöstä utarekudokseen ja aiheuttamaan tulehdusta. Utareen vastustuskyky koostuu elimistön immuunijärjestelmän lisäksi mekaanisista puolustusjärjestelmistä kuten terveestä ihosta, vedinten sulkijalihaksista ja vedinkanavaa suojaavasta terveestä limakalvosta.

Suomessa uuhen utaretulehdus on käytännössä aina yhden tai useamman altistavan tekijän aiheuttama olosuhdesairaus. Seuraavassa lyhyesti tärkeimpiä altistavia tekijöitä:

Ruokinta

Uuhen tuotantovaiheen mukainen ruokinta on A ja O myös utareterveyden vaalimisessa. Oikein ruokitulla uuhella utarekudos kehittyy kunnolla ja uuhi tuottaa karitsoille hyvälaatuista maitoa riittävästi. Uuhen kuntoluokka 3-3,5 astutus- ja tiineysajasta aina tunnutuksen loppuun on lahjomaton mittari energia- ja valkuaisruokinnan onnistumisesta. Tasapainoinen ruokinta varmistaa uuhen vastustuskykyä monin tavoin. Vastaavasti jos karitsat jäävät riittämättömän maidontuotannon vuoksi nälkäisiksi, ne alkavat puskea utaretta ja jopa purra vetimiä, mikä altistaa utarevaurioille ja tulehduksille.

Hygienia

Riittävä ja hyvälaatuinen päivittäin lisätty kuivitus on lampolassa paras tae kuiville ja hygieenisille ympäristöolosuhteille. Se helpottaa myös sisäilman kosteuden hallintaa.

Utarekovettumat

Utareet tulee tunnustella vieroituksen aikoihin ja uudelleen silloin, kun uuhia valitaan astutukseen. Utarekudoksen seassa voi silloin olla tunnettavissa eri kokoisia selvärajaisia kovettumia. Ne voivat ajan kuluessa hävitä tai niitä voi muodostua seuraavilla karitsointikerroilla lisää. Melko yhteneväisen käsityksen mukaan kyseessä ovat kroonistuneeseen utaretulehdukseen liittyvät paiseet. Paiseita muodostuu myös vähäoireisen utaretulehduksen seurauksena, jolloin ainoa havaittu oire on voinut olla karitsoiden hidastunut kasvu.  Paisemuodostus vähentää toiminnallisen utarekudoksen määrää ja uuhen maidontuotantokykyä. Yksittäisen uuhen paiseet altistavat myös muuta katrasta akuuteille utaretulehduksille, kun karitsat alkavat nälissään vierailla toisten uuhien utareilla. Kovettumat ovat yksi kriteeri eläimen poistolle. Jos kovettumia todetaan usealla uuhella, on tarpeen käydä läpi lampolassa olevat utaretulehduksen riskitekijät ja pyrittävä vähentämään niitä heti seuraavan tuotantokierron yhteydessä.

Vedinvauriot

Terveet vetimet ovat utareen tärkein puolustusmekanismi. Niinpä imettävän uuhen vedinvaurioihin tulee aina suhtautua vakavasti. Vedinvaurioita voivat aiheuttaa myös karitsat itse yrittäessään nyhtää uuhelta enemmän maitoa. Kierre pahenee, kun uuhi rajoittaa kivun vuoksi karitsoiden pääsyä imemään. Maito, joka tämän seurauksena pakkautuu utareeseen, lisää entisestään utaretulehduksen riskiä. Karitsat alkavat nälissään myös vierailla toisten uuhien utareilla ja levittävät samalla taudinaiheuttajia uuhesta toiseen. Vedinvaurioille ovat altteimpia nuoret uuhet, joilla vetimen iho on herkempi kuin vanhemmilla eläimillä. Myös huonolla hetkellä saatu orf-tartunta voi aiheuttaa vetimissä ihovauriota, jotka pääsevät tulehtumaan, ovat kivuliaita ja levittävät tulehdusbakteereita. Myös haitallinen utarerakenne lisää vedinvaurioiden ja utaretulehduksen riskiä. Karitsoiden kannalta edullinen utarerakenne on sellainen, jossa vetimet suuntautuvat hieman eteenpäin ja noin 45 asteen kulmassa sivuille, eikä utare roiku liian matalalla.

Vuonuekoko

Jos uuhi imettää useampaa kuin kahta karitsaa, utaretulehduksen riski periaatteessa kasvaa. Tämän katsotaan johtuvan toisaalta riittämättömästä maidontuotannosta, toisaalta tiheiden imemisyritysten lisäämistä bakteeritartunnoista vedinkanavissa. Ongelmia voi ehkäistä huolellisella tunnutusruokinnalla, jossa on otettu huomioon uuhen kuntoluokka ja sikiömäärä sekä oikein suunnitelluilla karitsakammareilla, joihin karitsat pääsevät viikon iästä alkaen. Riittävä hyvälaatuinen kuivitus pitää karsinat kuivina ja hygieenisinä. Utaretulehduksen riskiä lisäävät myös maitovarkaat eli vieraat karitsat, jotka eivät saa riittävästi maitoa omalta emältään. Tällaisten havaitsemiseksi on uuhien ja karisoiden yhteispeliä seurattava huolella. Imettävien uuhien ryhmäkoon ei tulisi ylittää 25 uuhta ainakaan ensimmäisten 2 viikon aikana. Tilantarve on 2,2 m2/uuhi karitsoineen. Maidontuotannon varmistamiseksi on raikasta juomavettä oltava jatkuvasti tarjolla riittävästi ja helposti.

Uuhen ikä

Utaretulehduksen riski kasvaa uuhen vanhetessa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vanhalle uuhelle saattaa alkaa kasautua erilaisia riskitekijöitä kuten vedinvaurioita, utarekovettumia tai huonojalkaisuutta. Tärkeä indikaattori alikuntoisuudelle on alhainen kuntoluokka. Kun uuhet valitaan huolella ennen astutuskauden alkua ja ruokitaan niin, etteivät ne pääse laihtumaan lopputiineydenkään aikana, on iän aiheuttamia riskejä pienennetty jo merkittävästi. Toinen riskiryhmä ovat ensikkouuhet, koska niillä vedinvaurioiden riski on suurimmillaan.

Lisää tietoa utaretulehdusten ehkäisemisestä asiantuntijawebinaaressamme.

Tautien ennaltaehkäisy on merkittävä osa kestävää lammastaloutta

Lammaslääkäri kävi kansainvälisessä eläinlääkärikongressissa. Siellä keskityttiin lammastaloutta koskettaviin globaaleihin mahdollisuuksiin ja haasteisiin (ISVC2017, Harrogate). Kongressijärjestäjän, Englannin lammaseläinlääkäriyhdistyksen tavoitteena on edistää tautien ehkäisyä ja lampaiden hyvinvointia lisäämällä tieteellisen tutkimuksen ja käytännön kokemusten vuorovaikutusta. Kongressin yleisteemana oli lammastalouden tehokkuuden parantaminen kestävällä tavalla toisaalta kehittyneissä maissa, toisaalta kehitysmaissa. Viime mainituissa voi lammas- ja vuohitalouden merkitys ruokaturvalle ja köyhyyden vähentämiselle olla tulevaisuudessa entistäkin suurempi.

Suomalaisesta näkökulmasta oli hätkähdyttävää ja rohkaisevaa todeta, miten olemme toistaiseksi säästyneet monilta intensiivisen lammastalouden hankalilta ja kalliiksi käyviltä taudeilta. Tällaisia ovat erityisesti tarttuvat sorkkaongelmat ja yhä vaikeammin vastustettavat sisäloistartunnat. Näiden lisäksi monissa maissa joudutaan vastustamaan myös tarttuvia utaretulehduksia, keuhkotulehduksia ja abortin aiheuttajia. Tehokkaita rokotteita ei aina pystytä kehittämään. Tautien vastustaminen ja hoito edellyttävät mm. joukkolääkityksiä, jotka aina lisäävät riskiä lääkkeille vastustuskykyisten mikrobien ja loisten valikoitumiselle. Antibiootti- ja loislääkeresistenssi puhuttavat maailmalla yhä enemmän ja niiden vastustaminen nähdään selvästi osana eläinten ja ihmisten yhteistä terveyttä (”One health”).

Suomen kaltaisessa maassa ei voi ongelmien ennaltaehkäisemiseksi korostaa liikaa bioturvallisuuden ja karanteenin merkitystä elävien eläinten tuonnissa ja tilojen välisessä eläinkaupassa. Ostettavan eläimen terveyden lisäksi on tunnettava koko myyjätilan eläinten terveystilanne pidemmältä ajalta.

Tarttuvien tautien ehkäisy vaatii yhteistyötä. Tämä kongressimatka toteutettiin Lihasulan säätiön, Tuotantoeläinlääkäriyhdistyksen ja Lammasmaailma Oy:n avulla. Lammaslääkäri esitteli kongressissa tavoitteellisen loistorjuntaohjelmamme ”Three steps to sustainable control of gastrointestinal nematodes in Finland”.

Vastuullista ja dokumentoitua

Antibiootit ja loislääkkeet ovat lammastaloudessakin korvaamattomana apuna sairauksien hoidossa ja eläinten hyvinvoinnin turvaamisessa. Sen vuoksi niihin on suhtauduttava kiitollisuudella ja kunnioituksella, ei itsestäänselvyyksinä. Kukaan meistä ei elä pullossa; kun vaikutamme lääkkeillä mikrobeihin tai loisiin, vaikutamme myös yhteiseen ympäristöömme ja lopulta omaan terveyteemme. ”One health – yhteinen terveys” on käsite, joka muistuttaa siitä, että eläinten, ihmisten ja ympäristön hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa. Lääkkeiden käytön on oltava vastuullista.

Lammastalouden erityinen, maailmanlaajuinen haaste on lääkkeille vastustuskykyisten loisten yleistyminen. Vastustuskyvyn (resistenssin) kehittyminen on suoraan yhteydessä lääkkeiden käyttömääriin ja -tiheyteen. Virheet annostelussa ja lääkitysajankohdissa nopeuttavat entisestään resistenttien loiskantojen valikoitumista. Mitä enemmän kontakteja ja eläinkauppaa tilojen välillä, sen nopeammin ongelmat muuttuvat yhteisiksi.

Resistenssin riski on kasvamassa myös suomalaisessa lammasketjussa. Omilla valinnoillamme voimme kuitenkin hidastaa kehitystä ja kantaa vastuumme hyvän tilanteen säilymisestä. Muutama perusperiaate auttaa jo paljon:

Ensisijaisesti on pyrittävä sairauksien ehkäisyyn. Loistautien osalta se edellyttää tilanteen säännöllistä seuraamista oikea-aikaisilla näytteenotoilla. Löydösten ja kasvatuskäytäntöjen perusteella on laadittavissa suunnitelmia siitä, miten loistartuntojen taso pysyy tilalla turvallisella tasolla. Loistorjunnan onnistuminen ratkaistaan laidunnuskäytännöillä. Loislääkitykset on varattava tilanteisiin, joissa niistä on perustellusti eniten hyötyä. Resistenssin näkökulmasta ei pitäisi esim. milloinkaan päätyä tilanteeseen, jossa samoja karitsoita lääkitään kahdesti.

Myös antibioottien käytön pitää perustua todettuun tarpeeseen. Jos eläimiä sairastuu ja kuolee tilalla toistuvasti, on kliinisiä diagnooseja pyrittävä varmistamaan näytteenotoin ja raadonavauksin. Joskus nopea, oireenmukainen lääkitys on perusteltua ja jopa henkeä pelastavaa. Useimmat taudit ovat kuitenkin ns. monisyytauteja ja ehkäistävissä vaikuttamalla altistaviin tekijöihin ja eläinten vastustuskykyyn. Jokaisen antibioottilääkityksen yhteydessä on mietittävä, miten vastaavia tapauksia voisi ehkäistä kasvatuskäytäntöihin tai olosuhteisiin tehtävillä parannuksilla.

Kun lampolaan ostetaan siitoseläimiä, ne on laitettava 4-6 viikoksi tilan muista eläimistä erillään olevaan karanteeniin. Mukaan laitetaan muutama teuraaksi lähdössä oleva eläin. Karanteeniajan lopulla on ostoeläinten lääkitseminen avermektiiniryhmän loislääkkeellä yleensä perusteltua, minkä jälkeen ne päästetään tilan lampaiden käytössä olleelle laitumelle – ei puhtaalle laitumelle. Näillä toimilla pyritään ehkäisemään uusien taudinaiheuttajien pääsy lampolaan ja resistenttien loisten valikoituminen. Lisäksi nuorten ostoeläinten immuunipuolustus saa aikaa totutella asteittain lampolassa jo olevaan mikrobistoon ja loiskantoihin.

Lisää hyviä käytäntöjä eläinten terveyden edistämiseen oppaassamme ”Kokonaisuus ratkaisee – terveydenhuollon kohteita lampolassa”. Tilaa osoitteesta: info@lammasmaailma.fi

Raatokärpänen käyttää tilaisuutta hyväkseen

Lämpimällä ja kostealla kesäsäällä lampaita voivat kiusata kärpäsen toukat. Suomessa kyseeseen tulevat todennäköisesti lajit Lucilia sericata, L. caesar, Calliphora vomitoria ja Protophormia terraenovae. Maailmanlaajuisesti yleisin ongelmanaiheuttaja on L. sericata.

Lämmin (>15 C), kostea ja tyyni sää ovat otollisia kärpäshaitoille. Laitumilla lentelevät kärpäset etsivät lampaita, joilla on likainen, kostea ja huopunut villa tai haavoja iholla. Esim. ripuliulosteen tahrima peräpää on kärpäsille erityisen houkutteleva paikka laskea munat, samoin pienikin haava. Kuoriutuvilla toukilla on takapäässään pienet koukut, joilla niiden on helppo tarttua ihoon. Ne myös erittävät entsyymejä, jotka pilkkovat iho- ja lihaskudosta toukille sopivaksi ravinnoksi. Samalla haava laajenee. Jos tuhoutunut alue on laaja eikä sitä huomata villan alta ajoissa, lammas voi menehtyä verenmyrkytykseen ja shokkiin. Karitsat joutuvat kärpästen uhreiksi useammin kuin aikuiset.

Sairauden oireet alkavat yleensä eläimen oudolla käytöksellä: eläimet keskeyttävät syömisensä ja koittavat purra aluetta, jossa toukat tekevät tuhojaan. Ne saattavat juosta pienen matkaa äkkinäisesti eteenpäin ja jatkaa sitten syömistä. Koska toukat aiheuttavat kutinaa ja kipua, eläin keskittyy vähemmän aikaa syömiseen ja laihtuu. Lopulta eläin jää makaamaan. Kun se löydetään, saatetaan ensin ihmetellä näennäisesti hyvässä kunnossa olevaa lammasta, jolla ainoastaan villa näyttää joltain kohdin märältä. Kun aluetta kosketetaan, käteen jää villaista ihoa ja alta paljastuu tuhansittain toukkia. Jos kudosvaurioita on laajasti ja lammas huonossa kunnossa, jää lopetus ainoaksi vaihtoehdoksi.

Jos lammas on pirteän oloinen ja syö, sitä voidaan koittaa hoitaa: vahingoittuneen alueen ympäriltä ajetaan villat laajalta alueelta ja lampaalle annetaan jotakin ulkoloisten häätöön tarkoitettua valmistetta, esim. selkään kaadettavaa pour on -valmistetta. Ei kuitenkaan suoraan vahingoittuneelle alueelle vaan esim. niskaan tai lapaluiden väliin. Tukihoitona annetaan kipulääkettä ja antibioottia. Kaikki näkyvillä olevat toukat pyritään poistamaan huuhtelemalla tai nyppimällä sormin tai pinseteillä. Myös runsas veden valutus vaurioalueella vähentää toukkien määrää ja edistää kudosten paranemisprosessia. Vesihoitoa kannattaa jatkaa useampana päivänä. Potilas otetaan sisälle (+kaveri tai kaksi) ja sen vointia tarkkaillaan huolellisesti. Joskus toukat ovat päässeet lampaan elimistöön hyvin pienestä ja huomaamattomasta pistohaavasta. Tällöin saattaa olla todella hankalaa havaita toukkien aiheuttaman tuhon laajuutta. Esim. kaulan tai pään seudun vaurioissa toukkien aiheuttama tuho voi ulottua jopa vaurioaluetta ympäröiviin elimiin (sylkirauhasiin, kilpirauhasiin ym.).

Tehokkainta ennaltaehkäisyä olisi pitää laiduntavien eläinten villa lyhyenä ja ehkäistä ripuleita mm. loistorjunnan keinoin. Kriittisinä ajanjaksoina pitää laiduntavien eläinten tarkkailuun varata aikaa. Suurimmassa vaarassa olevat karitsat voivat hyötyä ennaltaehkäisevistä ulkoloislääkkeistä.

Kiitos kärpästiedoista: Pekka Vantanen, Urjala, hyönteisharrastaja ja lampuri sekä Jaakko Pohjoismäki, Tampereen hyönteistutkijain seura.