Lammasmaailma

Arkisto aiheelle ‘Loistorjunta ja laiduntaminen’

Olipa kerran karitsa, joka ei koskaan kasvanut isoksi

Onko kyseessä ainoastaan sukuvika, kun suksi ei luista tai karitsat kasva? Entäpä jos karitsoiden osalta onkin kyseessä, etteivät olosuhteet ja ravinnon määrä ja laatu mahdollista perinnöllisen potentiaalin hyödyntämistä täysimääräisesti. Ja onko ”jatkuvan kasvun ideologia” laidunruokinnassa edes mahdollinen? Karitsoiden kasvun pysähtyminen kuitenkin on poikkeama, johon ei pitäisi joutua koskaan. Peli saattaa olla siinä vaiheessa jo kokonaan menetetty.

Karitsoiden heikkoon kasvuun voi löytää monta syytä: liian kuiva ja kuuma kesä, liian märkä kesä, liian vähän puhtaita laitumia ja liikaa likaisia takapuolia, liian voimakas rehu, liian pitkäksi kasvanut rehu, liian vähän juomavettä ja suojaa, liian vähän välttämättömiä hivenaineita, liikaa sisaruksia, liikaa eri-ikäisiä karitsoita samalla laitumella, liian ahne emä, liian vähän aikuisia pässikaritsoiden joukossa, liian vähän aikaa ja käsipareja…

Asioita tuppaa siis olemaan joko liikaa tai liian vähän. Eli niin kuin sanotaan, onni on ohikiitävä hetki kahden onnettomuuden välissä (heh). Kirjoituksen pääviesti on kuitenkin, että karitsoiden hyvän kasvun turvaamiseksi on tehtävissä monia asioita etukäteen. Ongelmien syiden selvittely on toki välttämätöntä ja siinä kannattaa hyödyntää asiantuntija-apua. Aika ja vaiva kannattaa kuitenkin keskittää ongelmien ehkäisemiseen. Ja työkaluja on. Toinen pääviesti on, että karitsoiden säännöllinen punnitseminen on paras tapa havaita piilevät ongelmat ajoissa.

Työkaluja karitsoiden kasvun turvaamiseen laitumella ovat terveydenhuolto ja laidunnussuunnitelma. Terveydenhuolto-ohjelman tavoitteena on tarjota karitsoille parhaat mahdolliset lähtötelineet laitumelle. Ohjelmassa paneudutaan uuhen tuotantovuoden kriittisiin vaiheisiin, joita hallitaan hyvillä käytännöillä. Tavoitteissa pysymistä ja tuotantotuloksia mitataan käytännöllisillä, päätöksentekoa tukevilla mittareilla. Kun halutaan varmistaa karitsoiden hyvää kasvua laitumella, ei oikeastaan ole mielekästä korostaa mitään yksittäistä tuotantovaihetta muiden kustannuksella, sillä ”kokonaisuus ratkaisee”. Missään keskeisessä vaiheessa ei kannata olla alisuoriutuja.

Pitkäjänteinen sisäloistorjunta täydentää sitä työtä, jolla karitsoille luodaan mahdollisimman hyvät kasvun edellytykset. Loisten ei kannata antaa syödä katteita. Laidunhygienian turvaaminen edellyttää monilla tiloilla yksityiskohtaista ”lukujärjestystä”, laidunnussuunnitelmaa. Sellaisessa otetaan huomioon oikeat ajankohdat laidunten vaihdolle ja puhtaiden laidunten oikea käyttöjärjestys. Suunnitelmalla tavoitellaan myös sitä, että syötävää on koko ajan riittävästi, vaikka säiden vaihtelut aiheuttaisivat häiriöitä laidunten kasvulle.

Lue lisää terveydenhuolto-ohjelmasta.

Lue lisää laidunnussuunnitelmasta.

Kohti pitkäjänteistä sisäloistorjuntaa

Pitkäjänteinen sisäloistorjunta toisi suomalaisille lampureille ja koko lammasketjulle pysyvää kilpailuetua eläinten parantuneena kasvuna ja lisääntyneenä hyvinvointina. Sisäloistautien riskit ovat tiedossa ja työkalut tartuntojen hallitsemiseksi olemassa. Tietoa pitäisi hyödyntää nykyistä laajemmin.

Monivuotisen aineistomme perusteella uuhien lääkityksiä tarvitsee keväisin edelleen lähes viidennes lammastiloista. Tällä tavoitellaan laidunten loiskuormituksen hillitsemistä. Kun huomioon otetaan karitsoiden laidunkauden aikaiset sisäloistaudit, joutuu kaikkiaan jo yli kolmannes lammastiloista lääkitsemään eläimiään vuosittain, osa jopa toistuvasti. Vaikka jo tämä on iso luku, olisi vielä huomattavasti suuremmalla osalla tiloista potentiaalia parantaa karitsoidensa hyvinvointia ja kasvua, jos loistorjuntaa tehtäisiin pitkäjänteisesti.

Suomessa suurin merkitys on sukkulamadoilla, joista ylivoimaisesti tärkeimpiä ovat Trichostrongylidit ja Teladorsagia (Ostertagia). Muita merkittäviä taudinaiheuttajia ovat Nematodirus ja Haemonchus. Eläimet sairastuvat, kun tartunnan voimakkuus ylittää niiden vastustuskyvyn. Kyseessä on lähes poikkeuksetta sekainfektio. Haemonchus-loinen voi sairastuttaa yksinäänkin heikkokuntoisia uuhia sisäruokintakaudella.

Sisäloistautien riskit näyttävät kasvavan, kun eläinmäärä kasvaa, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Jos laidunhygienian ylläpidossa kuitenkin epäonnistutaan, johtaa se ensin karitsoiden kasvun huononemiseen ja sen jälkeen ripuleihin, lääkityksiin ja viikkoja myöhästyneeseen teuraskypsyyteen. Tilanne jatkuu samanlaisena tai huononee, kunnes loistorjuntaa aletaan tehdä pitkäjänteisesti.

Itse lääkityskään ei ole ongelmatonta. On nähtävissä, että osa tiloista käyttää loislääkityksiä väärin. Saatetaan esim. käyttää vääriä valmisteita tai riittämätöntä annostelua. Tai päätyä tilanteisiin, joissa samoja eläimiä joudutaan lääkitsemään toistuvasti. Toisaalta saatetaan tehdä lääkityksiä, joiden tarvetta ei ole osoitettu näytteenotoin. Jokainen näistä käytännöistä lisää loislääkeresistenssin riskiä eli sitä, että lääkkeet menettävät tehoaan.

Jokaisen lammastilan kannattaisi tunnistaa sisäloistautien riskit omalla tilallaan ja pyrkiä säilyttämään hyvä laidunhygienia loistorjuntasuunnitelman tai yksityiskohtaisemman laidunnussuunnitelman avulla. Onnistunut loistorjunta edellyttää näiden lisäksi myös eläinten tuotantovaiheen mukaista ruokintaa, ostoeläinten oikeaoppisia karanteenikäytäntöjä ja tarvittaessa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla annettuja strategisia loislääkityksiä. Loistorjunta kannattaa aloittaa ja sen onnistumista seurata säännöllisesti otettavilla papananäytteillä ja punnitsemalla karitsoita.

Pidetään lampaiden resistentit sisäloiset poissa Suomesta – jokainen voi vaikuttaa

Vastuullisen lammastalouden kulmakiviä on pitkäjänteinen loistorjunta, millä osaltaan varmistetaan eläinten terveys ja hyvinvointi sekä karitsoiden hyvä kasvu. Ja näitä kautta tuotannon kannattavuus. Loistorjunta ratkaistaan laitumella. Hyvää laidunhygieniaa ylläpidetään huolellisella laidunten käytön suunnittelulla – laidunnussuunnitelmalla.

Silloin, kun lampaita joudutaan lääkitsemään loisten varalta, hoidon pitää perustua diagnostisoituun tarpeeseen ja lääkitsemisessä pitää noudattaa hyviä käytäntöjä. Näillä toimin ehkäistään loislääkeresistenssin syntymistä. Väärällä hetkellä ja virheellisesti toteutettujen lääkitysten teho jää muutenkin lyhytaikaiseksi, ja pian samoja karitsoita joudutaan lääkitsemään uudelleen.

Resistenssiä voi myös tuoda. Eläinten tuontimaiden ja tuontitilojen osalta pitää olla äärimmäisen kriittinen. Resistentit loiskannat ovat todellinen uhka suomalaisen lammastalouden toimintaedellytyksille ja kannattavuudelle.

Laidunnussuunnitelma räätälöidään yksittäisen lammastilan tarpeisiin ja realistisiin mahdollisuuksiin parantaa laidunhygieniaa askel askeleelta. Suunnitelman tavoitteena on vähentää muutamassa vuodessa laidunten loiskuormitusta sellaiselle tasolle, etteivät loistartunnat ylitä missään vaiheessa eläinten vastustuskykyä ja aiheuta kasvutappiota ja ripulia. Samalla tarve loislääkityksiin vähenee ratkaisevasti.

Yksityiskohtaisen laidunnussuunnitelman laatimiseksi tarvitaan jäsenneltyä tietoa menneestä ja tulevasta tuotannosta. Tietoa tarvitaan niin eläinmääristä ja karitsointien ajankohdista kuin viljeltyjen laidunten määristä, lohkojen viljelykierron vaiheesta ja laidunnushistoriasta sekä käytettävissä olevista muista laidunaloista kuten luonnonlaitumista ja maisemanhoitokohteista. Suunnitelman laatimista hyödyttävät paljon myös muistiinpanot aiempien kesien ripulihavainnoista ja säännöllisesti tutkitut edustavasti otetut papananäytteet.

Laidunnussuunnitelman tärkein yksittäinen tavoite on varmistaa karitsoille vuosittain puhdas, vuoden laiduntamatta ollut laidun ainakin ensimmäiseksi 4 viikoksi. Myös ensilaidunta seuraavien laidunten tulee olla loiskuormitukseltaan mahdollisimman alhaisia, jotta karitsoiden vastustuskyky saa aikaa kehittyä eivätkä tartunnat johda sairastumisiin. Erityisen herkkiä karitsat ovat tartunnoille pian vieroituksen jälkeen, jolloin sopiva laidun niille on esim. odelmikko. Suunnitelmaa toteutettaessa on lisäksi otettava huomioon, että laitumenvaihdot tehdään ajallaan – ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Sääolosuhteet huomioon ottaen. Syötävää pitää olla koko ajan tarjolla riittävästi, mutta esim. liian pitkäksi ehtineen nurmen karitsat herkästi tallovat, minkä jälkeen se jää syömättä.

Laidunkausi ja rehunteko ovat lampurille kiireistä aikaa. Muistettavaa ja tehtävää on tavattomasti. Siksi laiduntaminen on hyvä suunnitella mahdollisimman tarkasti jo talvella. Laidunnussuunnitelma on lampurin lukujärjestys. Kun se on huolellisesti laadittu, sitä on helppo noudattaa, eivätkä loistartuntojen aiheuttama huonokasvuisuus tai ripulit pääse yllättämään. Tämä varmistetaan myös säännöllisillä, oikein ajoitetuilla ja edustavasti otetuilla papananäytteillä.

Toivotaan, toivotaan

Lumivaippa maassa ja lämpöä -18C, tai vähemmän. Laidunkausi tuntuu olevan etäisyyksien päässä, kuitenkin joka päivä yhtä päivää lähempänä. Laidunkausi alkaa tänäkin vuonna aivan varmasti toukokuussa tai kesäkuun alussa. Ja siihen kannattaa varautua, ei vähiten loistorjunnan näkökulmasta.

Sukkulamadot sairastuttavat karitsat laitumella ripuliin ja hidastuttavat viikoilla niiden kasvua. Uuhista ja karitsoista keväällä ja kesän mittaan tutkittavat papananäytteet eivät paranna yhtään eläintä. Parhaimmillaan ne voivat kuitenkin kuvata luotettavasti loistilannetta ja ennustaa tilanteen huononemisen laitumella hyvissä ajoin. Jos laidunhygienia on ollut edellisenä kesänä kovin huono, aikuiset uuhetkin erittävät runsaasti loismunia huhtikuussa karitsointien aikaan. Tällaisia tiloja on meidän aineistossamme ollut vuosittain tyypillisesti alle viidennes. Niillä kannattaa uuhet lääkitä ennen laidunkautta ja alkaa määrätietoisesti parantaa laidunhygieniaa.

Osa niistäkin tiloista, joilla uuhien tartuntataso ei keväällä ole ollut kohonnut, kohtaa karitsoiden sisäloistaudit myöhemmin kesällä, jolloin laidunten loiskuormitus on saavuttanut vaarallisen tason – tyypillisesti heinäkuun puolivälin jälkeen, joskus vasta syyskuun puolella. Tällaisia tiloja oli meidän aineistossamme viime kesänä noin neljännes. Nekin siis joutuvat lääkitsemään eläimiä, osa jopa toistuvasti.

Sisäloistautien riskin kasvu on suoraan verrannollinen tilakoon ja laiduntamistiheyden kasvuun. Mutta riskiä on mahdollista pienentää järkevällä pitkäjänteisellä laiduntamisen suunnittelulla. Ja siihen kannattaa ryhtyä. On turha jättäytyä vain toivomaan, että jospa karitsoilla ensi kesänä olisi siistit takapäät.

Laidunnussuunnitelma on työkalu laidunhygienian pitkäjänteiseen parantamiseen ja lampurin kesästressin vähentämiseen. Suunnitelma kertoo laidunten käyttöjärjestyksen koko laidunkaudelle. Keskeistä on arvioida eri laidunlohkojen soveltuvuus karitsoiden ensilaitumeksi ja vieroitusta seuraavaksi laitumeksi – tulevana ja sitä seuraavan kesänä. Lue lisää palvelustamme, jolla laadimme lampureiden avuksi laidunnussuunnitelmia.