Loistorjunta osaksi viljelysuunnitelmaa
Julkaistu sunnuntaina 22. marraskuuta 2015
Kun tilan sisäloistilanne tunnetaan ja riskitekijät on kartoitettu, on hyvien käytäntöjen tilakohtainen soveltaminen tuottajan itsensä päätösvallassa.
Loistorjunnassa onnistutaan parhaiten hyvän laidunhygienian avulla. Karitsat kiittävät, kun loiset eivät verota päiväkasvua eivätkä ole lisäämässä ripuliriskiä. ”Rutiinisti” toteutetut loislääkitykset eivät ole kestävä ratkaisu. Ne voivat myös olla täysin turha kuluerä, jos niiden hyötyä tai tarpeellisuutta ei seurata.
Laidunhygienian suurin uhka on liian suuri eläinmäärä. Ongelmat kasaantuvat nopeasti myös, jos nuorimmille karitsoille ei ole järjestetty puhdasta, vuoden laiduntamatta ollutta lohkoa ensimmäiseksi 3-4 viikoksi. Tai jos laidunlohkoille ei jätetä laidunnusten välillä riittävää lepoaikaa. Laidunten loiskuormituksen minimoiminen edellyttää loistorjunnan huomioon ottamista nurmialan viljelysuunnitelmassa; miten laidunta ja talvirehua saadaan riittävästi; millä tavoin puhdas laidunlohko (=nuorimpien karitsoiden ensilaidun) kiertää eri vuosina.
Mikä on riittävä nurmiala, kun lampaita laidunnetaan ? Mihin vuosittaiset kannattavuuslaskelmat perustuvat ? Miten pitäisi ottaa huomioon lisälaidunala kuten erilaiset maisemanhoitokohteet, tai varautua epätoivottaviin sääolosuhteisiin ? Yhtä oikeaa vastausta ei ole. Mitä enemmän asiat riippuvat toisistaan, sen huonommin nyrkkisäännöt toimivat yksittäisellä tilalla.
Entä kuinka muuttumattomina pysyvät itse eläimiin ja niiden hoitoon liittyvät tekijät ? Loistorjunnan näkökulmasta on eroa, muuttuuko tilan eläinmäärä, mihin ajankohtaan karitsoinnit sijoittuvat, milloin laidunkausi aloitetaan, missä iässä karitsat vieroitetaan, mikä on karitsoiden päiväkasvutavoite ja kuinka sitä seurataan, millainen on lampolan yleinen terveydenhuollon taso.
Olisiko laidunseminaarin paikka ?