Miten iso juoksutusmahamato (Haemonchus contortus) poikkeaa muista lampaan sukkulamadoista?
Julkaistu tiistaina 21. helmikuuta 2017
Onnistuneen loistorjunnan pääperiaate on hyvä laidunhygienia. Toinen keskeinen periaate on eläinten tuotantovaiheen mukainen ravinnonsaanti, ml kivennäisten ja vitamiinien saanti. Kolmas periaate on tukea eläinten vastustuskykyä myös muilla keinoin kuin tasapainoisella ruokinnalla, mm. pitämällä eläintiheys kohtuullisena, huolehtimalla ympäristön hygieniasta ja suojautumalla tilan ulkopuolisilta taudinaiheuttajilta – erityisesti eläinostojen yhteydessä. Nämä periaatteet pätevät kaikkien sukkulamatojen, myös suuren juoksutusmahamadon (Haemonchus contortus) aiheuttamien tautien ehkäisyyn.
Suuri juoksutusmahamato on maailmanlaajuinen, alun perin trooppista alkuperää oleva loinen, jota on tavattu Suomessakin ainakin 25 vuotta. Sen elinkierto eroaa muista sukkulamadoista kolmella tavalla; loinen on tavattoman tehokas munantuottaja ja tartunnan saaneet eläimet saastuttavat laitumia tehokkaasti; nykykäsityksen mukaan loinen ei Suomessa talvehdi laitumella, vaan ainoastaan eläimissä; loinen voi sairastuttaa myös aikuisia eläimiä, erityisesti nuoria tai kroonisesti sairaita uuhia alkukeväästä. Viime mainittu ominaisuus perustuu siihen, että laidunkaudella saatu tartunta oireilee vasta, kun loinen heräilee talvihorroksestaan (helmi-maaliskuussa) ja kun eläimen vastustuskyky on jostakin syystä heikentynyt.
Nimensä mukaisesti iso juoksutusmahamato elää ja tuottaa munia juoksutusmahassa. Se tarrautuu juoksutusmahan limakalvon pintaan ja imee lampaasta verta. Lievä tartunta aiheuttaa eläimessä eriasteista laihtumista, massiivinen tartunta anemiaa ja muita aineenvaihduntahäiriöitä. Sairas eläin on laiha ja näyttää kalpealta, minkä huomaa esim. silmien sidekalvojen vaaleutena. Aneemiset eläimet tekevät katraassa uupuneen vaikutuksen. Aineenvaihdunta-häiriöiden seurauksena nahan alle kehittyy taikinamaista turvotusta, joka on erityisen silmiinpistävää leuan alla.
Uuhien laihtumiseen on aina kiinnitettävä huomiota. Kuntoluokkia seuraamalla on mahdollista todeta muutokset ajoissa ja korjata tuotantovaiheen mukaista ruokintaa. Epätavalliselle laihtumiselle on aina etsittävä syy. Tyypillisesti se löytyy hampaista, jaloista, liian alhaiseksi suunnitellusta ruokinnasta (monisikiötiineydet) tai esim. heikkolaatuisesta säilörehusta. Jos erotusdiagnoosina epäillään voimakasta ison juoksutusmahamadon tartuntaa, kannattaa eläimestä ottaa ulostenäyte, vaikka sillä ei olisi ripulia. Tautitapauksessa munia löytyy runsaasti, myös sisäruokintakaudella. Jos eläin kuolee tilalla, juoksutusmaha on tutkittava kenttäobduktiona tai Eviran tutkimuksessa; juoksutusmahan limakalvo on voimakkaan ärtynyt ja aikuiset loiset voivat erottua paljaalla silmälläkin.
Jos tilalla epäillään suuren juoksutusmahamadon aiheuttamaa tautia, on otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Diagnoosin varmistuttua sairastuneet ja muut voimakkaasti altistuneet eläimet on lääkittävä loislääkkeellä. Usein tämä tarkoittaa kaikkia uuhia tai koko karitsaryhmää. Samalla on kuitenkin selvitettävä, mitkä tekijät lampolassa lisäävät sairastumisriskiä ja mitkä tekijät laiduntamiskäytännöissä nostavat tartuntapainetta. Koska kyseessä on loinen, joka lähtökohtaisesti ei talvehdi laitumella, laidunhygienian heikkeneminen liittyy tyypillisesti karitsoiden ja aikuisten eläinten laiduntamiseen yhteisillä, pitkin kesää laidunnetuilla laitumilla.
Kun haluat varmistua tilasi sisäloistorjunnasta, toimi näin: Ota uuhista edustava näyte papanatutkimukseen huhti-toukokuussa karitsointien yhteydessä, ehdottomasti ennen laidunkauden alkua. Lääkitse uuhet, jos se on löydösten perusteella tarpeen. Järjestä uuhille ja karitsoille puhdas ensilaidun ensimmäiseksi 4 viikoksi. Toimi sen jälkeenkin niin, ettei laidunten loiskuormitus kasva kesän mittaan liikaa ja uhkaa karitsoiden kasvua ja hyvinvointia. Tällä tavoin suunniteltuun laidunnukseen on useimmilla tiloilla pitkällä tähtäimellä hyvät edellytykset. Seuraa eri karitsaryhmien loistilannetta punnituksin ja papananäyttein kriittisinä hetkinä, kuten viikkoa ennen vieroitusta, heinäkuun puolivälissä ja tarvittaessa vielä elokuussa, tai niin usein kuin on tarpeen. Saat jokaisen tutkimustuloksen yhteydessä suosituksen seuraavasta näytteenottoajankohdasta. Jos karitsoiden kasvu hidastuu, älä jää odottamaan ripulioireita. Lääkitse eläimiä kuitenkin vain, kun se on löydösten perusteella tarpeen. Muista, että väärällä hetkellä tai peräti turhaan annetut loislääkitykset lisäävät riskiä lääkkeille vastustuskykyisten, resistenttien loisten valikoitumiselle. Lääkeresistenssiä voi tahtomattaan myös ostaa tilalleen. Siksi on tärkeää suunnitella eläinlääkärin kanssa ostoeläinten karanteeni ja se, missä vaiheessa ostoeläimet olisi syytä lääkitä ja miten toimia laidunnuksen osalta sen jälkeen.
Lue toisesta kirjoituksesta lisää antibioottien ja loislääkkeiden vastuullisen käytön periaatteista.