Arkisto aiheelle ‘Sairaudet ja lääkitseminen’
Vapautta ja vastuuta
Julkaistu keskiviikkona 10. kesäkuuta 2015
Hyvät laiduntamiskäytännöt karitsoiden turvaksi
Karitsoille on juuri koittanut vapaus. Ne pääsevät nauttimaan suomalaisen alkukesän pakahduttavasta vehreydestä – lampurit työnsä hedelmistä. Ikävä kyllä kolikon kääntöpuoli on, että joskus ilo saattaa loppua lyhyeen. Jos ripuli iskee tai yksi tai useampi (komeimmista) karitsoista löytyy kuolleena, on katastrofi jo tapahtunut. Juuri siksi on käytettävä aikaa taudinsyyn selvittämiseen ja vastaavien tapausten ehkäisemiseen.
Onko ruokinnanmuutos ollut hyvin äkillinen? Oliko kuolleessa päällepäin näkyviä muutoksia? Mitä oireita on muissa karitsoissa? Onko eläimiä käsitelty viimeisten vuorokausien aikana (kuljetettu, lääkitty, ryhmitelty)? Missä kunnossa ovat juoma-astioiden ja ruokintakaukaloiden ympäristöt? Rajoittuvatko laitumet kosteikkoihin?
Jos ripuli on suolistoloisten aiheuttamaa, se selviää ulostenäytteenotolla. Muiden tautien erotusdiagnostiikkaan voi saada lisätietoa eläinlääkärin suorittamasta kuolleen karitsan kenttäobduktiosta. Jos kuitenkin kuollut karitsa on saatavissa samana päivänä Eviran kylmiöön odottamaan raadonavausta, se kannattaa sinne toimittaa.
Yksittäinen eläin voi kuolla pelkästään muutoksen aiheuttaman stressin ja hyvin äkillisen suolistoperäiseen shokin seurauksena (”suolisolmu”). Löydöksenä verekäs suoli ja yleiset hengitys- ja verenkiertoelimistön shokkilöydökset sydämessä, keuhkoissa ja imusolmukkeissa.
Pässipoikien kehittymässä olevat virtsakivet voivat alkuun oireilla niin lievästi, ettei lampuri huomaa laitumella mitään poikkeavaa. Jos virtsaputki sitten tukkeutuu, voi 12 tunnissa seurata jo virtsarakon repeämä ja virtsamyrkytys.
Äkillinen sydänlihasrappeuma ja hengenmeno laidunkauden alkaessa lienee harvinainen, mutta pidettävä mielessä yhtenä erotusdiagnoosina.
Kokkidioosi voi oireilla laitumella rajustikin. Erityisen huono yhdistelmä on nuorimpien karitsoiden altistuminen massiiviselle tartunnalle. Tällainen tilanne voi syntyä esim. silloin, kun samalla laitumella laiduntavat kovin eri-ikäiset juuri vieroitetut karitsat. Tai kun kosteus ja lämpö kiihdyttävät laitumella talvehtineita ookystojen kehittymään yhtäaikaisesti tartuntakykyisiksi. Samantyyppiset olosuhteet edistävät vanhoilla laitumilla myös suolistoloistartuntojen aiheuttamaa ripulia, joka osaltaan altistaa kokkidioosille.
Isompien karitsoiden klostridioosi (tyyppi D) uhkaa nopeasti kasvavia yksilöitä rehevillä nurmilla. Terveessäkin suolessa esiintyvä bakteeri villiintyy, kun helppoliukoista energiaa on äkisti tarjolla yllin kyllin. Uhkaava tilanne voi kehittyä kevään ensimmäisillä laitumilla tai myöhemminkin kesällä, jos rehun laatu ja määrä muuttuvat laitumenvaihdon yhteydessä huomattavasti. Raadonavauksessa todetaan shokkikuva ja usein myös tyypillisesti turvonneet vaaleat munuaiset. Tämän taudin ennaltaehkäisyyn on käytettävissä myös rokote (erityislupavalmiste).
Pässin virtsakivet – yhteinen tuska
Julkaistu lauantaina 21. maaliskuuta 2015
Pässi, joka kärsii tukkeuman aihauttavasta virtsakivitaudista, on tuskainen. Kyvyttömyys helpottaa eläimen kipua aiheuttaa ahdistusta myös hoitajalle. Eläinlääkärin mahdollisuudet auttaa eläintä saattavat rajoittua hetkellisen helpotuksen tarjoamiseen. Kaiken huipuksi yhden pässin oireilu tarkoittaa, että sairaus on todennäköisesti kehittymässä muissakin saman tuotantovaiheen eläimissä. Voidaan todella sanoa, että tuska on yhteinen.
Virtsakivitauti on ruokintaperäinen ja ruokinnan korjaamisella sitä on ehkäistävä. Yleisin virtsakivi muodostuu ammonium-magnesium-fosfaatti-kiteistä (struviitti) ja liittyy voimakkaaseen viljaruokintaan. Rehuseoksen liian alhainen kalsium-fosforisuhde sekä juomaveden ja hyvälaatuisen karkearehun puute ovat tyypillisiä taudille altistavia tekijöitä – erityisesti voimakkaan kasvun vaiheessa. Vaikka struviitti-kiteet eivät muodosta isoja yhtenäisiä kiviä, pelkkä sorakin pystyy tukkimaan pässin virtsatiet, osittain tai kokonaan. Tukkeumat kehittyvät peniksen kärjessä olevaan matomaiseen lisäkkeeseen ja usein myös virtsaputken alkuosassa olevaan s-malliseen mutkaan. Pahimmassa tapauksessa seuraa virtsarakon repeämä ja virtsamyrkytys.
Aina ei tukos ole heti täydellinen ja taudinkulku voi viedä 5-7 päivää. Taudin varhaiseksi havaitsemiseksi ei seuraavia oireita kannata sivuuttaa:
– esinahan ympärystän villat ovat kuivuneen, kiteisen virtsan tahrimia
– eläin tiputtelee veristä virtsaa
– eläin lopettaa syömisen ja eristäytyy
– eläimellä on pitkittyneitä virtsaamisyrityksiä
Sairastuneeen eläimen pelastamiseksi on tehtävissä sitä enemmän, mitä aikaisemmin tauti havaitaan. Arvokkaan jalostuseläimen hoito voi olla myös kirurginen. Toisaalta mahdollinen lopetuspäätös on tehtävä ilman turhia viivyttelyjä.
Huomio on samalla suunnattava uusien tapausten ehkäisyyn. Rehun väkevyyttä on nopeasti pudotettava. Samalla on nostettava rehun kalsium-fosforisuhdetta (2:1). Virtsa laimenee, kun eläimet lisäävät juomistaan. Tämä tapahtuu lisäämällä rehuannokseen 4 % ruokasuolaa ja varmistamalla, että raikasta, sulaa vettä on jatkuvasti ja helposti eläinten saatavilla. Suolalla on suotuisa vaikutus myös virtsan mineraalisuhteisiin. Struviittikiteiden muodostumista ehkäisee myös virstan hapattaminen. Tähän suositellaan mm. ammoniumkloridia annoksella 10 g päivässä.
Kuinka yleisestä ongelmasta on kyse ? Auta sinä meitä selvittämään asiaa. Käy vastaamassa oheiseen kyselyyn nimettömänä, se vie vain hetken. Kerromme tuloksista tulevissa kirjoituksissa. Linkki kyselyyn.