Ruokinnan suunnittelussa voittaa aina
Julkaistu torstaina 21. tammikuuta 2016
Lammastilan tuotannon tehokkuus riippuu eläinten ruokinnasta, perinnöllisestä tasosta, lisääntymiskyvystä ja terveydestä. Ruokinta yksinään on näistä keskeisin, koska se vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti myös kolmeen muuhun; sairaus voi olla ruokintaperäinen (esim. tiineysmyrkytys); perinnöllinen edistyminen ei tule esiin, ellei ruokinta mahdollista sitä; tiinehtyminen, sikiöiden kasvu ja emän maidontuotantokyky riippuvat ruokinnan onnistumisesta; hyvä ravitsemus parantaa eläinten vastustuskykyä.
Ruokinnan onnistumisen voi kiteyttää kolmeen mittariin; uuhien kuntoluokkaan, karitsoiden syntymäpainoon ja karitsoiden päiväkasvuun. 1. Uuhien kuntoluokan pitäisi pysyä suurimman osan tuotantokierrosta välillä 3 – 3,5. Vaihteluvälistä poikkeamisen on johdettava korjaaviin toimenpiteisiin. 2. Tunnutuksen epäonnistuminen näkyy alhaisina syntymäpainoina ja altistaa karitsakuolleisuudelle. 3. Karitsoiden kasvun on oltava tasaista niin lampolassa kuin laitumella. Kasvu ei saa kärsiä uuhen huonosta maidontuotannosta tai hyvälaatuisen karkearehun puutteesta.
Useimmilla tiloilla eletään parhaillaan tunnutusvaihetta. Tunnutus voi onnistua vain, kun uuhien riittävästä rehustuksesta huolehditaan ja kuntoa seurataan säännöllisesti. Noin 60 % sikiöiden kasvusta tapahtuu tiineyden viimeisen kuukauden aikana. Myös utarekudos kehittyy voimakkaasti ja valmistautuu maidontuotantoon. Samalla kuitenkin kohtu valtaa vatsaontelossa tilaa pötsiltä ja uuhen kuiva-aineen syöntikyky vähenee merkittävästi. On selvää, että korkeatuotteisten uuhien riittävä energia- ja valkuaistarve saavutetaan vain parhaalla säilörehulla, jota on monisikiötiineyksissä vielä täydennettävä korkealaatuisilla täydennysrehuilla.
Uuhet on jaettava mahdollisuuksien mukaan ruokintaryhmiin. Tarkka lampuri perustaa ruokintaohjelman rehuanalyyseihin, uuhien ikään ja painoon, kuntoluokkiin, sikiömääriin ja rehunjakokäytäntöihin.
Ripuli on terveydenhuollon kohde
Julkaistu keskiviikkona 30. joulukuuta 2015
Kuluneena vuonna teimme tiloille runsaasti sisäloisten torjuntasuunnitelmia. Taustatietokyselyissä ja näytetiedoissa lampurit mainitsivat yleisesti ongelmaksi karitsoiden ripulin, erityisesti menneenä kesänä. Muutamassa tapauksessa ripulin esiintymisajankohta ja taudinkuva olivat lisäselvitysten perusteella peräti oppikirjamaisia. Aina oireilun syyt eivät kuitenkaan ole aivan yksinkertaisia.
Ripuli ei ole sairaus vaan oire ruuansulatuksen häiriöstä. Löysä uloste ei aina ole merkki tulehdussairaudesta. Toisaalta kaikki suolitulehduksetkaan eivät aina aiheuta ripulia – ainakaan heti.
Lampaalla jo puuromainen uloste katsotaan poikkeavan löysäksi. Toisaalta alkukesän voimakkaasti kasvavan nurmen kuiva-ainepitoisuus voi olla niin alhainen, että ulosteetkin muuttuvat vetisiksi. Todellinen ripuliuloste kuitenkin jatkuu useamman päivän ja sotkee eläimen hännän ja takapään villat. Eläin menettää nesteen mukana myös elektrolyyttejä, mikä alkaa pian näkyä voinnin huononemisena. Ruuansulatuksen ja ravinteiden imeytymisen häiriöt oireilevat kasvun hidastumisena. Kasvu-uralle palaaminen voi viedä viikkoja.
Tulevaa kesää ajatellen ripuleiden ehkäisy ja terveydenhuollon suunnittelu kannattaa aloittaa aiempien löydösten selvittelyllä; millaisia oireita, kuinka monella, missä tuotosvaiheessa ja millä laitumella. Mitä kertoo eläinten kasvukäyrä ensimmäisten laidunviikkojen ja -kuukausien aikana ? Onko otettu loisnäytteitä, onko tutkittu kokonaisia karitsoita ? Mihin perustuu tilan laidunnusstrategia ja pitäisikö sitä päivittää ? Entä eläinten lääkitys- ja tukihoitostrategia ?
Tavallisia tartunnallisia syitä laajoille ripuliepidemioille ovat kokkidit ja eri suolistoloiset. Erityisesti laidunhygienia, mutta myös eläinten ikä ja yleiskunto sekä sään vaihtelut ja ruokinnan muutokset vaikuttavat taudin ajankohtaan ja vakavuuteen. Ehkäisyn lisäksi on aikaa uhrattava aina myös eläinten säännölliseen tarkkailuun.
Lampurin lyhyt muistilista vuoden pimeimpään hetkeen
Julkaistu keskiviikkona 23. joulukuuta 2015
Koska lampaita ja lampureita tarvitaan taas tänä Jouluna ja kaikkina tulevina Jouluina, on lampureiden huolehdittava jaksamisestaan.
1.Tunne tilasi
Kuinka usein törmäät ”odottamattomiin yllätyksiin” tai liikaan kiireeseen? Ovatko lampolan keskeiset työt hallinnassa? Mistä tiedät, että ovat? Mikä on tunnetilasi lampolasta lähtiessäsi?
2.Katso peiliin
Kuka päättää siitä, mitä lampolassasi tapahtuu?
3.Varmista laatua
Uuhen tuotantokierto on jaettavissa seitsemään osaprosessiin ja niiden tarvitsemiin tukitoimintoihin. Jokaisessa vaiheessa voi hyödyntää ns. hyviä käytäntöjä. Kunkin osaprosessin tuotos vaikuttaa siihen, kuinka hyvin seuraava osaprosessi onnistuu. Jos laadunvarmistuksen mittari näyttää jossakin kohdin punaista, on seuraavassa vaiheessa vielä mahdollista tehdä korjausliikkeitä. Keskittyminen oleelliseen edistää niin eläinten kuin hoitajan hyvinvointia.
”Tää laaunvarmistuksen ratekia on tällane!”
Loistorjunta osaksi viljelysuunnitelmaa
Julkaistu sunnuntaina 22. marraskuuta 2015
Kun tilan sisäloistilanne tunnetaan ja riskitekijät on kartoitettu, on hyvien käytäntöjen tilakohtainen soveltaminen tuottajan itsensä päätösvallassa.
Loistorjunnassa onnistutaan parhaiten hyvän laidunhygienian avulla. Karitsat kiittävät, kun loiset eivät verota päiväkasvua eivätkä ole lisäämässä ripuliriskiä. ”Rutiinisti” toteutetut loislääkitykset eivät ole kestävä ratkaisu. Ne voivat myös olla täysin turha kuluerä, jos niiden hyötyä tai tarpeellisuutta ei seurata.
Laidunhygienian suurin uhka on liian suuri eläinmäärä. Ongelmat kasaantuvat nopeasti myös, jos nuorimmille karitsoille ei ole järjestetty puhdasta, vuoden laiduntamatta ollutta lohkoa ensimmäiseksi 3-4 viikoksi. Tai jos laidunlohkoille ei jätetä laidunnusten välillä riittävää lepoaikaa. Laidunten loiskuormituksen minimoiminen edellyttää loistorjunnan huomioon ottamista nurmialan viljelysuunnitelmassa; miten laidunta ja talvirehua saadaan riittävästi; millä tavoin puhdas laidunlohko (=nuorimpien karitsoiden ensilaidun) kiertää eri vuosina.
Mikä on riittävä nurmiala, kun lampaita laidunnetaan ? Mihin vuosittaiset kannattavuuslaskelmat perustuvat ? Miten pitäisi ottaa huomioon lisälaidunala kuten erilaiset maisemanhoitokohteet, tai varautua epätoivottaviin sääolosuhteisiin ? Yhtä oikeaa vastausta ei ole. Mitä enemmän asiat riippuvat toisistaan, sen huonommin nyrkkisäännöt toimivat yksittäisellä tilalla.
Entä kuinka muuttumattomina pysyvät itse eläimiin ja niiden hoitoon liittyvät tekijät ? Loistorjunnan näkökulmasta on eroa, muuttuuko tilan eläinmäärä, mihin ajankohtaan karitsoinnit sijoittuvat, milloin laidunkausi aloitetaan, missä iässä karitsat vieroitetaan, mikä on karitsoiden päiväkasvutavoite ja kuinka sitä seurataan, millainen on lampolan yleinen terveydenhuollon taso.
Olisiko laidunseminaarin paikka ?