Arkisto kirjoittajalle
Tautien ennaltaehkäisy on merkittävä osa kestävää lammastaloutta
Julkaistu perjantaina 23. kesäkuuta 2017
Lammaslääkäri kävi kansainvälisessä eläinlääkärikongressissa. Siellä keskityttiin lammastaloutta koskettaviin globaaleihin mahdollisuuksiin ja haasteisiin (ISVC2017, Harrogate). Kongressijärjestäjän, Englannin lammaseläinlääkäriyhdistyksen tavoitteena on edistää tautien ehkäisyä ja lampaiden hyvinvointia lisäämällä tieteellisen tutkimuksen ja käytännön kokemusten vuorovaikutusta. Kongressin yleisteemana oli lammastalouden tehokkuuden parantaminen kestävällä tavalla toisaalta kehittyneissä maissa, toisaalta kehitysmaissa. Viime mainituissa voi lammas- ja vuohitalouden merkitys ruokaturvalle ja köyhyyden vähentämiselle olla tulevaisuudessa entistäkin suurempi.
Suomalaisesta näkökulmasta oli hätkähdyttävää ja rohkaisevaa todeta, miten olemme toistaiseksi säästyneet monilta intensiivisen lammastalouden hankalilta ja kalliiksi käyviltä taudeilta. Tällaisia ovat erityisesti tarttuvat sorkkaongelmat ja yhä vaikeammin vastustettavat sisäloistartunnat. Näiden lisäksi monissa maissa joudutaan vastustamaan myös tarttuvia utaretulehduksia, keuhkotulehduksia ja abortin aiheuttajia. Tehokkaita rokotteita ei aina pystytä kehittämään. Tautien vastustaminen ja hoito edellyttävät mm. joukkolääkityksiä, jotka aina lisäävät riskiä lääkkeille vastustuskykyisten mikrobien ja loisten valikoitumiselle. Antibiootti- ja loislääkeresistenssi puhuttavat maailmalla yhä enemmän ja niiden vastustaminen nähdään selvästi osana eläinten ja ihmisten yhteistä terveyttä (”One health”).
Suomen kaltaisessa maassa ei voi ongelmien ennaltaehkäisemiseksi korostaa liikaa bioturvallisuuden ja karanteenin merkitystä elävien eläinten tuonnissa ja tilojen välisessä eläinkaupassa. Ostettavan eläimen terveyden lisäksi on tunnettava koko myyjätilan eläinten terveystilanne pidemmältä ajalta.
Tarttuvien tautien ehkäisy vaatii yhteistyötä. Tämä kongressimatka toteutettiin Lihasulan säätiön, Tuotantoeläinlääkäriyhdistyksen ja Lammasmaailma Oy:n avulla. Lammaslääkäri esitteli kongressissa tavoitteellisen loistorjuntaohjelmamme ”Three steps to sustainable control of gastrointestinal nematodes in Finland”.
Pystyykö karitsakuolleisuuteen vaikuttamaan?
Julkaistu keskiviikkona 19. huhtikuuta 2017
Paljonko tilallasi syntyy kuolleita karitsoita tai niitä kuolee ensimmäisten 72 tunnin aikana? Minkälaisille uuhille kuolleisuus painottuu? Osalla lampureista tällainen tieto löytyy helposti. Osa tietää, ettei jokaista kuolleena syntynyttä ole edes kirjattu. Oleellista on ymmärtää, ettei kuolleisuuden riskejä voi pienentää, ellei seuraa sen ajoittumista ja selvittele syitä. Alle 10 % kokonaiskuolleisuus neljänteen elinpäivään mennessä on realistinen ja mielekäs tavoite jokaisessa lampolassa. Kuolleisuuden pitäminen alhaisena on pääosin hoito- ja olosuhdekysymys.
Abortoidut tai muumioidut sikiöt on helppo kirjata kuolleena syntyneiksi. Kuolema voi kuitenkin kohdata vasta alku- tai loppuvaiheessa synnytystä, tai ensimmäisten elinminuuttien aikana. Jopa parin tunnin ikäinen karitsa luokitellaan tiloilla joskus virheellisesti kuolleena syntyneeksi. Eläinlääkärin tekemissä kenttäobduktioissa olisi mahdollista tarkentaa karitsoiden kuolinajankohta ja siten eritellä syntymäkuolleisuuden emästä, karitsasta tai olosuhteista johtuvat syyt.
Aborteilla voi olla ei-tartunnallisia ja tartunnallisia syitä. Eläimestä toiseen tapahtuvat tartunnat ovat Suomessa harvinaisia. Ympäristöstä peräisin olevia infektioita voi aiheutua esim. puutteellisesta rehu- tai juomavesihygieniasta. Erilaisten epäspesifisten infektioiden määrä voi nousta pelkästään siitä syystä, että uuhikantaa on uudistettu voimakkaasti ja nuorten, vastustuskyvyltään vielä kehittymättömien eläinten osuus on lampolassa huomattavan suuri.
Muu kuin syntymäkuolleisuus on arviolta puolessa tapauksia seurausta pikkukaritsoiden energianpuutteesta (hypoglykemiasta). Se taas johtuu vyyhdistä, joka koostuu pitkittyneistä karitsoinneista, huonoista emo-ominaisuuksista (karitsan ternimaidon puutteesta) ja alipainoisten karitsoiden kylmettymisestä. Parin päivän ikään sinnitelleitä heikkoja karitsoita niittävät vielä karitsoiden elimistöönsä saamien mikrobien aiheuttamat suolisto-, napa- ja niveltulehdukset.
Vaikka karitsointien valvonta ja hygieeniset olosuhteet auttavat ratkaisevalla tavalla kuolleisuuden hallinnassa, alkaa työ kuolleisuuden ehkäisemiseksi jo paljon ennen karitsointeja. Uuhen tuotantokierrossa toistuvat ympäri vuoden sellaiset vaiheet, joiden hyvällä toteutuksella voi varmistaa terveet ja hyvinvoivat uuhet ja karitsat:
- Valitsemalla vain terveitä, karitsansa hyvin hoitavia uuhia ja huolehtimalla näiden oikeasta kuntoluokasta, saadaan emoja, joilla on perusedellytykset kasvattaa tasakokoinen karitsue.
- Kiimojen synkronoinnilla voi päästä neljän viikon karitsointijaksoon, joka on monessa suhteessa edullisempi karitsoiden terveydelle kuin pidemmät karitsointijaksot.
- Tiineysultraus ja sikiölaskenta helpottavat uuhien ryhmittelyä ruokintaryhmiin, tulevien karitsointien valvontaa ja varautumista adoptioihin.
- Oikealla tiineysajan ruokinnalla voi pyrkiä varmistamaan karitsoiden hyvät syntymäpainot ja uuhien riittävän maidontuotantokyvyn.
Yksinkertainen ohje
Julkaistu maanantaina 13. maaliskuuta 2017
Vaikka vuodet eivät ole veljiä keskenään, muodostaa edellisenä loppusyksynä laidunnettu laidun seuraavana keväänä todella suuren riskin karitsoiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Laitumella voi olla yhtäaikaisesti todella runsaasti tartuntakykyisiä sukkulamadon toukkia.
Suomessa todettavat tavallisimmat lampaiden sisäloiset voidaan jakaa imumatoihin (suuri ja pieni maksamato), heisimatoihin ja sukkulamatoihin (juoksutusmahamadot, ohutsuolimadot ja keuhkomato). Se, kuinka vakavan taudin sisäloiset aiheuttavat, riippuu tartunnan voimakkuudesta sekä lampaan ravitsemustilasta ja yleiskunnosta. Suurin merkitys on sukkulamadoilla, joista Suomessa ovat tärkeimpiä Trichostrongylidit, Teladorsagia (Ostertagia), Nematodirus ja Haemonchus. Näillä loisilla on keskenään melko samanlainen, suora elinkierto. Se ei edellytä väli-isäntää. Loiset saavat kaiken ravintonsa lampaan ruuansulatuskanavasta. Munat erittyvät ulosteen mukana, mutteivät sellaisenaan ole vielä tautia-aiheuttavia. Niiden täytyy ensin kypsyä ja kuoriutua toukiksi, jotka käyvät vielä läpi useita muodonmuutoksia. Lopulta tartuntakykyiset toukkamuodot pyrkivät laitumella lampaiden ulottuville kiipeämällä ylös ruohonkortta.
Munien kehittyminen tartuntakykyisiksi toukiksi vaatii kosteutta ja vähintään noin + 10 asteen lämpötilaa. Lämpötilan kohoaminen nopeuttaa munien kehittymistä, kuivuus pysäyttää sen. Pakkasta munat kestävät hyvin. Osa varhaisista toukka-asteista talvehtii. Tartuntakykynsä saavuttaneet, lampaita laitumella odottavat toukka-asteet kuluttavat energiansa muutamassa viikossa ja kuolevat. Polttava auringonpaiste ja ultraviolettisäteily voivat nopeuttaa toukkien tuhoutumista. Näin tapahtuu esim. keväällä, jos lampaita ei päästetä voimakkaasti kuormittuneelle laitumelle.
Yksinkertainen ohje: Suunnittele laidunkiertosi niin, ettei edellisenä syksynä laidunnettuja laitumia koskaan tarvitsisi laiduntaa ennen juhannusta. Odelmikkona ne ovat lampaille jo huomattavasti turvallisempia. Kevään karitsoille paras vaihtoehto on vuoden laiduntamatta ollut laidun ensimmäiseksi 4 viikoksi.
Miten iso juoksutusmahamato (Haemonchus contortus) poikkeaa muista lampaan sukkulamadoista?
Julkaistu tiistaina 21. helmikuuta 2017
Onnistuneen loistorjunnan pääperiaate on hyvä laidunhygienia. Toinen keskeinen periaate on eläinten tuotantovaiheen mukainen ravinnonsaanti, ml kivennäisten ja vitamiinien saanti. Kolmas periaate on tukea eläinten vastustuskykyä myös muilla keinoin kuin tasapainoisella ruokinnalla, mm. pitämällä eläintiheys kohtuullisena, huolehtimalla ympäristön hygieniasta ja suojautumalla tilan ulkopuolisilta taudinaiheuttajilta – erityisesti eläinostojen yhteydessä. Nämä periaatteet pätevät kaikkien sukkulamatojen, myös suuren juoksutusmahamadon (Haemonchus contortus) aiheuttamien tautien ehkäisyyn.
Suuri juoksutusmahamato on maailmanlaajuinen, alun perin trooppista alkuperää oleva loinen, jota on tavattu Suomessakin ainakin 25 vuotta. Sen elinkierto eroaa muista sukkulamadoista kolmella tavalla; loinen on tavattoman tehokas munantuottaja ja tartunnan saaneet eläimet saastuttavat laitumia tehokkaasti; nykykäsityksen mukaan loinen ei Suomessa talvehdi laitumella, vaan ainoastaan eläimissä; loinen voi sairastuttaa myös aikuisia eläimiä, erityisesti nuoria tai kroonisesti sairaita uuhia alkukeväästä. Viime mainittu ominaisuus perustuu siihen, että laidunkaudella saatu tartunta oireilee vasta, kun loinen heräilee talvihorroksestaan (helmi-maaliskuussa) ja kun eläimen vastustuskyky on jostakin syystä heikentynyt.
Nimensä mukaisesti iso juoksutusmahamato elää ja tuottaa munia juoksutusmahassa. Se tarrautuu juoksutusmahan limakalvon pintaan ja imee lampaasta verta. Lievä tartunta aiheuttaa eläimessä eriasteista laihtumista, massiivinen tartunta anemiaa ja muita aineenvaihduntahäiriöitä. Sairas eläin on laiha ja näyttää kalpealta, minkä huomaa esim. silmien sidekalvojen vaaleutena. Aneemiset eläimet tekevät katraassa uupuneen vaikutuksen. Aineenvaihdunta-häiriöiden seurauksena nahan alle kehittyy taikinamaista turvotusta, joka on erityisen silmiinpistävää leuan alla.
Uuhien laihtumiseen on aina kiinnitettävä huomiota. Kuntoluokkia seuraamalla on mahdollista todeta muutokset ajoissa ja korjata tuotantovaiheen mukaista ruokintaa. Epätavalliselle laihtumiselle on aina etsittävä syy. Tyypillisesti se löytyy hampaista, jaloista, liian alhaiseksi suunnitellusta ruokinnasta (monisikiötiineydet) tai esim. heikkolaatuisesta säilörehusta. Jos erotusdiagnoosina epäillään voimakasta ison juoksutusmahamadon tartuntaa, kannattaa eläimestä ottaa ulostenäyte, vaikka sillä ei olisi ripulia. Tautitapauksessa munia löytyy runsaasti, myös sisäruokintakaudella. Jos eläin kuolee tilalla, juoksutusmaha on tutkittava kenttäobduktiona tai Eviran tutkimuksessa; juoksutusmahan limakalvo on voimakkaan ärtynyt ja aikuiset loiset voivat erottua paljaalla silmälläkin.
Jos tilalla epäillään suuren juoksutusmahamadon aiheuttamaa tautia, on otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Diagnoosin varmistuttua sairastuneet ja muut voimakkaasti altistuneet eläimet on lääkittävä loislääkkeellä. Usein tämä tarkoittaa kaikkia uuhia tai koko karitsaryhmää. Samalla on kuitenkin selvitettävä, mitkä tekijät lampolassa lisäävät sairastumisriskiä ja mitkä tekijät laiduntamiskäytännöissä nostavat tartuntapainetta. Koska kyseessä on loinen, joka lähtökohtaisesti ei talvehdi laitumella, laidunhygienian heikkeneminen liittyy tyypillisesti karitsoiden ja aikuisten eläinten laiduntamiseen yhteisillä, pitkin kesää laidunnetuilla laitumilla.
Kun haluat varmistua tilasi sisäloistorjunnasta, toimi näin: Ota uuhista edustava näyte papanatutkimukseen huhti-toukokuussa karitsointien yhteydessä, ehdottomasti ennen laidunkauden alkua. Lääkitse uuhet, jos se on löydösten perusteella tarpeen. Järjestä uuhille ja karitsoille puhdas ensilaidun ensimmäiseksi 4 viikoksi. Toimi sen jälkeenkin niin, ettei laidunten loiskuormitus kasva kesän mittaan liikaa ja uhkaa karitsoiden kasvua ja hyvinvointia. Tällä tavoin suunniteltuun laidunnukseen on useimmilla tiloilla pitkällä tähtäimellä hyvät edellytykset. Seuraa eri karitsaryhmien loistilannetta punnituksin ja papananäyttein kriittisinä hetkinä, kuten viikkoa ennen vieroitusta, heinäkuun puolivälissä ja tarvittaessa vielä elokuussa, tai niin usein kuin on tarpeen. Saat jokaisen tutkimustuloksen yhteydessä suosituksen seuraavasta näytteenottoajankohdasta. Jos karitsoiden kasvu hidastuu, älä jää odottamaan ripulioireita. Lääkitse eläimiä kuitenkin vain, kun se on löydösten perusteella tarpeen. Muista, että väärällä hetkellä tai peräti turhaan annetut loislääkitykset lisäävät riskiä lääkkeille vastustuskykyisten, resistenttien loisten valikoitumiselle. Lääkeresistenssiä voi tahtomattaan myös ostaa tilalleen. Siksi on tärkeää suunnitella eläinlääkärin kanssa ostoeläinten karanteeni ja se, missä vaiheessa ostoeläimet olisi syytä lääkitä ja miten toimia laidunnuksen osalta sen jälkeen.
Lue toisesta kirjoituksesta lisää antibioottien ja loislääkkeiden vastuullisen käytön periaatteista.