Arkisto kirjoittajalle
Laidunpäiväkirjasta laidunnussuunnitelmaan
Julkaistu perjantaina 29. kesäkuuta 2018
Pitkäjänteinen ja onnistunut sisäloistorjunta on jokaisen lampurin ykköstavoite. Loistorjunta koostuu hyvästä laidunhygieniasta, eläinten vastustuskyvyn vahvistamisesta, seurannasta (punnitukset, papananäytteet) ja tarvittaessa oikein kohdennetuista ja annetuista loislääkityksistä. Jos taudintorjunnassa epäonnistutaan, puhutaan helposti useita viikkoja pidentyvästä kasvuajasta, satojen eurojen lääke- ja lääkitsemiskustannuksista ja muusta ylimääräisestä huolesta ja murheesta.
Loistorjunta ratkaistaan laitumella. Peltoala ja viljelykierto sekä maisemanhoitolaidunten määrä luovat lähtökohdat hyvän laidunhygienian saavuttamiselle. Loistorjunnan näkökulmasta laidunnuksen suunnittelussa on tärkeintä järjestää uuhille karitsoineen keväällä puhdas, vuoden laiduntamatta ollut laidun ensimmäiseksi neljäksi viikoksi. Seuraavaksi tärkeintä on huolehtia, että myös vieroituksen jälkeinen karitsalaidun on mahdollisimman puhdas, ja myös hyvätuottoinen. Kolmas keskeinen tavoite on varmistaa puhdas ensilaidun myös tulevalle laidunkaudelle.
Vaikka tavoitteet eivät heti toteutuisi täydellisesti esim. ensimmäisenä vuonna, on jo muutaman periaatteen avulla mahdollista edistää karitsoiden terveyttä ja hyvinvointia. Laidunryhmiä ja laidunlohkoja ei saa olla liikaa, jottei suunnitelmasta tule liian monimutkainen palapeli. Karitsoiden ikähaitari ei saisi ylittää 4-5 viikkoa, koska suuri ikäero lisää nuorimpien karitsoiden sairastumisriskiä. Säänhaltijan oikkuihin on varauduttava jättämällä laitumenvaihtojen lukujärjestykseen sopivasti väljyyttä tai laatimalla myös varasuunnitelmia. Karitsoita pitää punnita ja loisnäytteitä ottaa oikeilla hetkillä. Silloin loistilanteen muutokset havaitaan ennen suurempia vahinkoja. Mahdolliset lääkitykset tehdään aina vain loisnäytteiden perusteella (ei sokkolääkityksiä!).
Pätevän laidunnussuunnitelman laatiminen edellyttää yksityiskohtaista laidunpäiväkirjaa edellisen kesän laidunnuksesta. Vuoden 2019 suunnitelmaan on alettava valmistautua siis viimeistään nyt. Kirjauksia tulee olla eri laidunten ja laidunlohkojen käyttöajasta päivän tarkkuudella eri eläinryhmille, laidunten kunnosta siirtojen yhteydessä, loisnäytteiden tuloksista ja havaituista ripulioireista.
Lue lisää siitä, miten voit pitää laidunpäiväkirjaa helposti digitaalisella työkalulla.
Toivotaan, toivotaan
Julkaistu keskiviikkona 21. helmikuuta 2018
Lumivaippa maassa ja lämpöä -18C, tai vähemmän. Laidunkausi tuntuu olevan etäisyyksien päässä, kuitenkin joka päivä yhtä päivää lähempänä. Laidunkausi alkaa tänäkin vuonna aivan varmasti toukokuussa tai kesäkuun alussa. Ja siihen kannattaa varautua, ei vähiten loistorjunnan näkökulmasta.
Sukkulamadot sairastuttavat karitsat laitumella ripuliin ja hidastuttavat viikoilla niiden kasvua. Uuhista ja karitsoista keväällä ja kesän mittaan tutkittavat papananäytteet eivät paranna yhtään eläintä. Parhaimmillaan ne voivat kuitenkin kuvata luotettavasti loistilannetta ja ennustaa tilanteen huononemisen laitumella hyvissä ajoin. Jos laidunhygienia on ollut edellisenä kesänä kovin huono, aikuiset uuhetkin erittävät runsaasti loismunia huhtikuussa karitsointien aikaan. Tällaisia tiloja on meidän aineistossamme ollut vuosittain tyypillisesti alle viidennes. Niillä kannattaa uuhet lääkitä ennen laidunkautta ja alkaa määrätietoisesti parantaa laidunhygieniaa.
Osa niistäkin tiloista, joilla uuhien tartuntataso ei keväällä ole ollut kohonnut, kohtaa karitsoiden sisäloistaudit myöhemmin kesällä, jolloin laidunten loiskuormitus on saavuttanut vaarallisen tason – tyypillisesti heinäkuun puolivälin jälkeen, joskus vasta syyskuun puolella. Tällaisia tiloja oli meidän aineistossamme viime kesänä noin neljännes. Nekin siis joutuvat lääkitsemään eläimiä, osa jopa toistuvasti.
Sisäloistautien riskin kasvu on suoraan verrannollinen tilakoon ja laiduntamistiheyden kasvuun. Mutta riskiä on mahdollista pienentää järkevällä pitkäjänteisellä laiduntamisen suunnittelulla. Ja siihen kannattaa ryhtyä. On turha jättäytyä vain toivomaan, että jospa karitsoilla ensi kesänä olisi siistit takapäät.
Laidunnussuunnitelma on työkalu laidunhygienian pitkäjänteiseen parantamiseen ja lampurin kesästressin vähentämiseen. Suunnitelma kertoo laidunten käyttöjärjestyksen koko laidunkaudelle. Keskeistä on arvioida eri laidunlohkojen soveltuvuus karitsoiden ensilaitumeksi ja vieroitusta seuraavaksi laitumeksi – tulevana ja sitä seuraavan kesänä. Lue lisää palvelustamme, jolla laadimme lampureiden avuksi laidunnussuunnitelmia.
Miksi oikea-aikaisuus on niin tärkeää myös terveydenhuoltotyössä
Julkaistu tiistaina 14. marraskuuta 2017
Työ lampolassa on sesonkimaista. Vuodenaikojen ja uuhien tuotantokierron lisäksi työn sesonkimaisuutta voivat aiheuttaa ainakin maisemanhoitolaidunnus, lihan suoramyynti ja joulukauppa. Osaan sesongeista voi varautua paremmin, osaan huonommin. Osaa voi jopa yrittää tasoittaa. Silti lampurista voi välillä tuntua, ettei yksi sesonki ehdi loppua ennen kuin seuraava jo alkaa.
Ei sovi unohtaa, että sesongit vaikuttavat myös terveydenhuoltotyön aikatauluihin. Uuhen tuotantokiertoon liittyy useita eläinten terveyttä ja hyvinvointia turvaavia vaiheita, joiden hyvä hallinta tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia tuottavuuden parantamiseen. Lampolan tuottavuus paranee, kun samalla tuotantopanoksella, esim. työajalla, saavutetaan aiempaa enemmän tuotosta ja myös jaksamista (työhyvinvointia). On tehtävä oikeita asioita oikeaan aikaan. Seuraavassa esimerkkejä:
Vain oikeaan aikaan otetut papananäytteet ennakoivat luotettavasti loistilannetta ja sen muutoksia. Loistautien torjunnassa ennaltaehkäisy on monin verroin kannattavampaa kuin ripuloivien karitsoiden lääkitseminen ja viikkoja pidentynyt kasvatusaika. Loistautien ehkäisy ratkaistaan oikeanlaisella laidunnuksella. Lääkityksistä on toisinaan korvaamaton apu, mutta niistäkin vain oikealla hetkellä ja oikealla tavalla annettuina.
Kuntoluokitus on välttämätön taito, kun seurataan uuhien tuotantovaiheen mukaisen ruokinnan onnistumista. Kuntoluokitus on aloitettava kaksi kuukautta ennen astutusta, jotta ruokinnan muutoksilla ehditään saada kaikki uuhet oikeisiin kuntoluokkiin ennen astutuskauden alkua. Tämän jälkeenkin kuntoluokitusta on jatkettava 3-4 viikon välein aina karitsointiin saakka. Jos kuntoluokitus aloitetaan liian myöhään, ei sillä ehditä kuin todeta tapahtuneet virheet ja toivoa parasta tiinehtyvyyden tai karitsoiden elinvoimaisuuden osalta.
Tiineysultraus (+ siihen liittyvä terveydenhuoltotyö) on Suomessa edelleen liian vähän käytetty työkalu tuottavuuden lisäämiseksi. Tiineysultraus on ajoitettava eläinten 50.-70. tiineysvuorokauteen – eli ei liian aikaisin tai liian myöhään. Tuloksilla on mahdollista jakaa uuhet ruokintaryhmiin ja kohdistaa erityisvalvontaa oikeisiin eläimiin. Erityisesti tulee tarkkailla monisikiötiineyksiä, alhaisia kuntoluokkia ja potentiaalisia utareongelmia. Tiineysultrauksessa saadaan lisäksi tieto siitä, missä vaiheessa mikäkin uuhi karitsoi. Adoptioihin varautuminen paranee.
Edellä mainitut terveydenhuollon kohteet ovat esimerkkejä asioista, joissa ajoitus ratkaisee aivan keskeisesti hyvän lopputuloksen. Oikea ajoitus ei tule yllätyksenä enää sen jälkeen, kun pässi on laitettu uuhien joukkoon (ja otettu ajoissa pois) tai kun kalenteri näyttää huhtikuuta tai kun uuhien ja karitsoiden laidunkausi on päässyt alkuun.
Tuomme vuodenvaihteessa 2018 tarjolle dynaamisen sähköisen työkalun, ”digitaalisen assistentin”. Se helpottaa lampuria huomattavasti
- terveydenhuollon mahdollisuuksien hyödyntämisessä
- parannuskohteiden tunnistamisessa ja
- kriittisen tärkeiden asioiden muistamisessa ja muistiin merkitsemisessä.
Kiimojen synkronointi
Julkaistu tiistaina 10. lokakuuta 2017
Kiimojen synkronoinnilla tavoitellaan tiiviitä, noin neljän viikon karitsointijaksoja. Tiiviistä karitsointijaksosta on merkittäviä hyötyjä niin lampurin jaksamiselle kuin eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille. Karitsointijakson lyheneminen 5-6 viikosta 4-4,5 viikkoon keventää karitsointien valvontaa, kunhan ruuhkaisimpien viikkojen työvoiman tarpeeseen on varauduttu etukäteen.
Merkittävin etu syntyy siitä, että saman ikäisten karitsoiden hoitaminen tehostuu, kun valvontatyö voidaan kohdistaa yhtä aikaa useampaan uuheen ja karitsaan. Myös adoptioille syntyy aiempaa enemmän mahdollisuuksia. Karitsoiden terveyttä parantaa myös vanhimpien ja nuorimpien karitsoiden ikäeron pieneneminen. Tartunnat vanhemmista karitsoista nuorempiin vähenevät ja tautiriskit pienenevät. Esim. kokkidioosin riskiä lisää merkittävästi juuri karitsoiden suuri ikäero lampolassa.
Liki kaikki uuhet on mahdollista saada kantaviksi neljässä viikossa. Kiimojen synkronointiin voi käyttää tilanteesta riippuen leikattuja ns. teaser-pässejä tai pässiefektiä: Uuhet eivät saa haistaa pässiä kuuteen viikkoon. Sitten pässi tuodaan astutusryhmään ja pidetään siellä korkeintaan neljä viikkoa. Astutusten seuraamiseen voi pässin rinnan värjätä eri väreillä esim. eri viikkoina. Aikuiselle suomenlammaspässille sopiva uuhimäärä on noin 50 uuhta. Rotujen välillä on eroja.
Pässien kunnon tarkastus on tehtävä kaksi kuukautta ennen astutuskauden alkua. Niiltä tarkistetaan kuntoluokka, hampaat, raajat, sorkat ja liikkeet – kaikenikäisiltä pässeiltä myös kivekset (kimmoisuus ja liikkuvuus) ja siitin. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä pässien työhuipun alkaessa. Ostopässit on tuotava lampolaan hyvissä ajoin ennen astutuskauden alkua noudattaen hyviä karanteeni ja sopeutuskäytäntöjä.