Arkisto aiheelle ‘Loistorjunta ja laiduntaminen’
Pidetään lampaiden resistentit sisäloiset poissa Suomesta – jokainen voi vaikuttaa
Julkaistu tiistaina 6. marraskuuta 2018
Vastuullisen lammastalouden kulmakiviä on pitkäjänteinen loistorjunta, millä osaltaan varmistetaan eläinten terveys ja hyvinvointi sekä karitsoiden hyvä kasvu. Ja näitä kautta tuotannon kannattavuus. Loistorjunta ratkaistaan laitumella. Hyvää laidunhygieniaa ylläpidetään huolellisella laidunten käytön suunnittelulla – laidunnussuunnitelmalla.
Silloin, kun lampaita joudutaan lääkitsemään loisten varalta, hoidon pitää perustua diagnostisoituun tarpeeseen ja lääkitsemisessä pitää noudattaa hyviä käytäntöjä. Näillä toimin ehkäistään loislääkeresistenssin syntymistä. Väärällä hetkellä ja virheellisesti toteutettujen lääkitysten teho jää muutenkin lyhytaikaiseksi, ja pian samoja karitsoita joudutaan lääkitsemään uudelleen.
Resistenssiä voi myös tuoda. Eläinten tuontimaiden ja tuontitilojen osalta pitää olla äärimmäisen kriittinen. Resistentit loiskannat ovat todellinen uhka suomalaisen lammastalouden toimintaedellytyksille ja kannattavuudelle.
Laidunnussuunnitelma räätälöidään yksittäisen lammastilan tarpeisiin ja realistisiin mahdollisuuksiin parantaa laidunhygieniaa askel askeleelta. Suunnitelman tavoitteena on vähentää muutamassa vuodessa laidunten loiskuormitusta sellaiselle tasolle, etteivät loistartunnat ylitä missään vaiheessa eläinten vastustuskykyä ja aiheuta kasvutappiota ja ripulia. Samalla tarve loislääkityksiin vähenee ratkaisevasti.
Yksityiskohtaisen laidunnussuunnitelman laatimiseksi tarvitaan jäsenneltyä tietoa menneestä ja tulevasta tuotannosta. Tietoa tarvitaan niin eläinmääristä ja karitsointien ajankohdista kuin viljeltyjen laidunten määristä, lohkojen viljelykierron vaiheesta ja laidunnushistoriasta sekä käytettävissä olevista muista laidunaloista kuten luonnonlaitumista ja maisemanhoitokohteista. Suunnitelman laatimista hyödyttävät paljon myös muistiinpanot aiempien kesien ripulihavainnoista ja säännöllisesti tutkitut edustavasti otetut papananäytteet.
Laidunnussuunnitelman tärkein yksittäinen tavoite on varmistaa karitsoille vuosittain puhdas, vuoden laiduntamatta ollut laidun ainakin ensimmäiseksi 4 viikoksi. Myös ensilaidunta seuraavien laidunten tulee olla loiskuormitukseltaan mahdollisimman alhaisia, jotta karitsoiden vastustuskyky saa aikaa kehittyä eivätkä tartunnat johda sairastumisiin. Erityisen herkkiä karitsat ovat tartunnoille pian vieroituksen jälkeen, jolloin sopiva laidun niille on esim. odelmikko. Suunnitelmaa toteutettaessa on lisäksi otettava huomioon, että laitumenvaihdot tehdään ajallaan – ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Sääolosuhteet huomioon ottaen. Syötävää pitää olla koko ajan tarjolla riittävästi, mutta esim. liian pitkäksi ehtineen nurmen karitsat herkästi tallovat, minkä jälkeen se jää syömättä.
Laidunkausi ja rehunteko ovat lampurille kiireistä aikaa. Muistettavaa ja tehtävää on tavattomasti. Siksi laiduntaminen on hyvä suunnitella mahdollisimman tarkasti jo talvella. Laidunnussuunnitelma on lampurin lukujärjestys. Kun se on huolellisesti laadittu, sitä on helppo noudattaa, eivätkä loistartuntojen aiheuttama huonokasvuisuus tai ripulit pääse yllättämään. Tämä varmistetaan myös säännöllisillä, oikein ajoitetuilla ja edustavasti otetuilla papananäytteillä.
Toivotaan, toivotaan
Julkaistu keskiviikkona 21. helmikuuta 2018
Lumivaippa maassa ja lämpöä -18C, tai vähemmän. Laidunkausi tuntuu olevan etäisyyksien päässä, kuitenkin joka päivä yhtä päivää lähempänä. Laidunkausi alkaa tänäkin vuonna aivan varmasti toukokuussa tai kesäkuun alussa. Ja siihen kannattaa varautua, ei vähiten loistorjunnan näkökulmasta.
Sukkulamadot sairastuttavat karitsat laitumella ripuliin ja hidastuttavat viikoilla niiden kasvua. Uuhista ja karitsoista keväällä ja kesän mittaan tutkittavat papananäytteet eivät paranna yhtään eläintä. Parhaimmillaan ne voivat kuitenkin kuvata luotettavasti loistilannetta ja ennustaa tilanteen huononemisen laitumella hyvissä ajoin. Jos laidunhygienia on ollut edellisenä kesänä kovin huono, aikuiset uuhetkin erittävät runsaasti loismunia huhtikuussa karitsointien aikaan. Tällaisia tiloja on meidän aineistossamme ollut vuosittain tyypillisesti alle viidennes. Niillä kannattaa uuhet lääkitä ennen laidunkautta ja alkaa määrätietoisesti parantaa laidunhygieniaa.
Osa niistäkin tiloista, joilla uuhien tartuntataso ei keväällä ole ollut kohonnut, kohtaa karitsoiden sisäloistaudit myöhemmin kesällä, jolloin laidunten loiskuormitus on saavuttanut vaarallisen tason – tyypillisesti heinäkuun puolivälin jälkeen, joskus vasta syyskuun puolella. Tällaisia tiloja oli meidän aineistossamme viime kesänä noin neljännes. Nekin siis joutuvat lääkitsemään eläimiä, osa jopa toistuvasti.
Sisäloistautien riskin kasvu on suoraan verrannollinen tilakoon ja laiduntamistiheyden kasvuun. Mutta riskiä on mahdollista pienentää järkevällä pitkäjänteisellä laiduntamisen suunnittelulla. Ja siihen kannattaa ryhtyä. On turha jättäytyä vain toivomaan, että jospa karitsoilla ensi kesänä olisi siistit takapäät.
Laidunnussuunnitelma on työkalu laidunhygienian pitkäjänteiseen parantamiseen ja lampurin kesästressin vähentämiseen. Suunnitelma kertoo laidunten käyttöjärjestyksen koko laidunkaudelle. Keskeistä on arvioida eri laidunlohkojen soveltuvuus karitsoiden ensilaitumeksi ja vieroitusta seuraavaksi laitumeksi – tulevana ja sitä seuraavan kesänä. Lue lisää palvelustamme, jolla laadimme lampureiden avuksi laidunnussuunnitelmia.
Yksinkertainen ohje
Julkaistu maanantaina 13. maaliskuuta 2017
Vaikka vuodet eivät ole veljiä keskenään, muodostaa edellisenä loppusyksynä laidunnettu laidun seuraavana keväänä todella suuren riskin karitsoiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Laitumella voi olla yhtäaikaisesti todella runsaasti tartuntakykyisiä sukkulamadon toukkia.
Suomessa todettavat tavallisimmat lampaiden sisäloiset voidaan jakaa imumatoihin (suuri ja pieni maksamato), heisimatoihin ja sukkulamatoihin (juoksutusmahamadot, ohutsuolimadot ja keuhkomato). Se, kuinka vakavan taudin sisäloiset aiheuttavat, riippuu tartunnan voimakkuudesta sekä lampaan ravitsemustilasta ja yleiskunnosta. Suurin merkitys on sukkulamadoilla, joista Suomessa ovat tärkeimpiä Trichostrongylidit, Teladorsagia (Ostertagia), Nematodirus ja Haemonchus. Näillä loisilla on keskenään melko samanlainen, suora elinkierto. Se ei edellytä väli-isäntää. Loiset saavat kaiken ravintonsa lampaan ruuansulatuskanavasta. Munat erittyvät ulosteen mukana, mutteivät sellaisenaan ole vielä tautia-aiheuttavia. Niiden täytyy ensin kypsyä ja kuoriutua toukiksi, jotka käyvät vielä läpi useita muodonmuutoksia. Lopulta tartuntakykyiset toukkamuodot pyrkivät laitumella lampaiden ulottuville kiipeämällä ylös ruohonkortta.
Munien kehittyminen tartuntakykyisiksi toukiksi vaatii kosteutta ja vähintään noin + 10 asteen lämpötilaa. Lämpötilan kohoaminen nopeuttaa munien kehittymistä, kuivuus pysäyttää sen. Pakkasta munat kestävät hyvin. Osa varhaisista toukka-asteista talvehtii. Tartuntakykynsä saavuttaneet, lampaita laitumella odottavat toukka-asteet kuluttavat energiansa muutamassa viikossa ja kuolevat. Polttava auringonpaiste ja ultraviolettisäteily voivat nopeuttaa toukkien tuhoutumista. Näin tapahtuu esim. keväällä, jos lampaita ei päästetä voimakkaasti kuormittuneelle laitumelle.
Yksinkertainen ohje: Suunnittele laidunkiertosi niin, ettei edellisenä syksynä laidunnettuja laitumia koskaan tarvitsisi laiduntaa ennen juhannusta. Odelmikkona ne ovat lampaille jo huomattavasti turvallisempia. Kevään karitsoille paras vaihtoehto on vuoden laiduntamatta ollut laidun ensimmäiseksi 4 viikoksi.
Miten iso juoksutusmahamato (Haemonchus contortus) poikkeaa muista lampaan sukkulamadoista?
Julkaistu tiistaina 21. helmikuuta 2017
Onnistuneen loistorjunnan pääperiaate on hyvä laidunhygienia. Toinen keskeinen periaate on eläinten tuotantovaiheen mukainen ravinnonsaanti, ml kivennäisten ja vitamiinien saanti. Kolmas periaate on tukea eläinten vastustuskykyä myös muilla keinoin kuin tasapainoisella ruokinnalla, mm. pitämällä eläintiheys kohtuullisena, huolehtimalla ympäristön hygieniasta ja suojautumalla tilan ulkopuolisilta taudinaiheuttajilta – erityisesti eläinostojen yhteydessä. Nämä periaatteet pätevät kaikkien sukkulamatojen, myös suuren juoksutusmahamadon (Haemonchus contortus) aiheuttamien tautien ehkäisyyn.
Suuri juoksutusmahamato on maailmanlaajuinen, alun perin trooppista alkuperää oleva loinen, jota on tavattu Suomessakin ainakin 25 vuotta. Sen elinkierto eroaa muista sukkulamadoista kolmella tavalla; loinen on tavattoman tehokas munantuottaja ja tartunnan saaneet eläimet saastuttavat laitumia tehokkaasti; nykykäsityksen mukaan loinen ei Suomessa talvehdi laitumella, vaan ainoastaan eläimissä; loinen voi sairastuttaa myös aikuisia eläimiä, erityisesti nuoria tai kroonisesti sairaita uuhia alkukeväästä. Viime mainittu ominaisuus perustuu siihen, että laidunkaudella saatu tartunta oireilee vasta, kun loinen heräilee talvihorroksestaan (helmi-maaliskuussa) ja kun eläimen vastustuskyky on jostakin syystä heikentynyt.
Nimensä mukaisesti iso juoksutusmahamato elää ja tuottaa munia juoksutusmahassa. Se tarrautuu juoksutusmahan limakalvon pintaan ja imee lampaasta verta. Lievä tartunta aiheuttaa eläimessä eriasteista laihtumista, massiivinen tartunta anemiaa ja muita aineenvaihduntahäiriöitä. Sairas eläin on laiha ja näyttää kalpealta, minkä huomaa esim. silmien sidekalvojen vaaleutena. Aneemiset eläimet tekevät katraassa uupuneen vaikutuksen. Aineenvaihdunta-häiriöiden seurauksena nahan alle kehittyy taikinamaista turvotusta, joka on erityisen silmiinpistävää leuan alla.
Uuhien laihtumiseen on aina kiinnitettävä huomiota. Kuntoluokkia seuraamalla on mahdollista todeta muutokset ajoissa ja korjata tuotantovaiheen mukaista ruokintaa. Epätavalliselle laihtumiselle on aina etsittävä syy. Tyypillisesti se löytyy hampaista, jaloista, liian alhaiseksi suunnitellusta ruokinnasta (monisikiötiineydet) tai esim. heikkolaatuisesta säilörehusta. Jos erotusdiagnoosina epäillään voimakasta ison juoksutusmahamadon tartuntaa, kannattaa eläimestä ottaa ulostenäyte, vaikka sillä ei olisi ripulia. Tautitapauksessa munia löytyy runsaasti, myös sisäruokintakaudella. Jos eläin kuolee tilalla, juoksutusmaha on tutkittava kenttäobduktiona tai Eviran tutkimuksessa; juoksutusmahan limakalvo on voimakkaan ärtynyt ja aikuiset loiset voivat erottua paljaalla silmälläkin.
Jos tilalla epäillään suuren juoksutusmahamadon aiheuttamaa tautia, on otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Diagnoosin varmistuttua sairastuneet ja muut voimakkaasti altistuneet eläimet on lääkittävä loislääkkeellä. Usein tämä tarkoittaa kaikkia uuhia tai koko karitsaryhmää. Samalla on kuitenkin selvitettävä, mitkä tekijät lampolassa lisäävät sairastumisriskiä ja mitkä tekijät laiduntamiskäytännöissä nostavat tartuntapainetta. Koska kyseessä on loinen, joka lähtökohtaisesti ei talvehdi laitumella, laidunhygienian heikkeneminen liittyy tyypillisesti karitsoiden ja aikuisten eläinten laiduntamiseen yhteisillä, pitkin kesää laidunnetuilla laitumilla.
Kun haluat varmistua tilasi sisäloistorjunnasta, toimi näin: Ota uuhista edustava näyte papanatutkimukseen huhti-toukokuussa karitsointien yhteydessä, ehdottomasti ennen laidunkauden alkua. Lääkitse uuhet, jos se on löydösten perusteella tarpeen. Järjestä uuhille ja karitsoille puhdas ensilaidun ensimmäiseksi 4 viikoksi. Toimi sen jälkeenkin niin, ettei laidunten loiskuormitus kasva kesän mittaan liikaa ja uhkaa karitsoiden kasvua ja hyvinvointia. Tällä tavoin suunniteltuun laidunnukseen on useimmilla tiloilla pitkällä tähtäimellä hyvät edellytykset. Seuraa eri karitsaryhmien loistilannetta punnituksin ja papananäyttein kriittisinä hetkinä, kuten viikkoa ennen vieroitusta, heinäkuun puolivälissä ja tarvittaessa vielä elokuussa, tai niin usein kuin on tarpeen. Saat jokaisen tutkimustuloksen yhteydessä suosituksen seuraavasta näytteenottoajankohdasta. Jos karitsoiden kasvu hidastuu, älä jää odottamaan ripulioireita. Lääkitse eläimiä kuitenkin vain, kun se on löydösten perusteella tarpeen. Muista, että väärällä hetkellä tai peräti turhaan annetut loislääkitykset lisäävät riskiä lääkkeille vastustuskykyisten, resistenttien loisten valikoitumiselle. Lääkeresistenssiä voi tahtomattaan myös ostaa tilalleen. Siksi on tärkeää suunnitella eläinlääkärin kanssa ostoeläinten karanteeni ja se, missä vaiheessa ostoeläimet olisi syytä lääkitä ja miten toimia laidunnuksen osalta sen jälkeen.
Lue toisesta kirjoituksesta lisää antibioottien ja loislääkkeiden vastuullisen käytön periaatteista.