Monimuotoisuus ympärillämme: Euraasian arolta suomalaiselle pellolle – peltopyy ilmentää monimuotoisuutta
Julkaistu tiistaina 22. syyskuuta 2026
Syysiltana kävellessä lounaissuomalaisen sänkipellon laitaa saattaa kuulla yllättävän kvik-kvik -äänen ja nähdä maata pitkin viipottavan pyöreän, harmaanruskean kanalinnun. Arka peltopyy on koreilemattomasta ulkomuodostaan huolimatta harvinaisen erinomainen veijari ilmentämään maatalousluonnon tilaa.
Peltopyy on kotoisin Euraasian aroseuduilta. Siellä se on sopeutunut kylmiin talviin ja kuivakan kuumiin kesiin, pyörittämään elämäänsä puuttomilla ruohotasangoilla. Viimeistään 1700-luvulla peltopyy huomasi, että perinteinen suomalainen peltomaisema näyttää ja tuntuu melkein arolta. Siitä alkoi linnun pitkä suhde viljelymaisemaan levinneisyytensä pohjoisrajalla.
Peltopyy on nimensä mukainen, sillä se viettää mieluusti koko elämänsä pellolla. Perinteinen viljapeltojen, pientareiden, latojen ja laidunten mosaiikki tarjoaa sille kaiken tarvittavan.
Pesimäajan ulkopuolella peltopyyt viihtyvät parvissa. Maaliskuun tienoilla linnut hajaantuvat haeskelemaan paria sekä pesimäreviiriä, mutta munintaan ryhdytään vasta toukokuun loppupuolella. Peltopyynaaras munii heinikon tai pensaikon suojaamaan kuoppaan kasapäin, helposti yli parikymmentä munaa. Munimisvimman syy piilee kenties siinä, että arolla suurimpia uhkia on tulla traktorin luonnollisten vastineiden eli saiga-antiloopin tai villihevosen tallomaksi. Suomen oloissa maapedoilla on enemmän merkitystä, ja kettu tai jopa kissa voi päästää päiviltä hautovan emonkin.
Ennen kuoriutumista kesä ehtii ainakin juhannukseen. Hyvältä pesäpaikalta on lyhyt matka pientareelle, jossa niittykukkaset kuhisevat poikasten mieliravintoa: kuoriaisia ja kirvoja, luteita ja lukkeja, kaskaita, sahapistiäisiä, maakiitäjäisiä ja perhosten mehukkaita toukkia. Selkärangattomalla ruoalla poikaset kasvavat muutamassa viikossa jokseenkin lentokykyisiksi. Viilenevät illat saavat ne kumminkin hakeutumaan emojen kylkeen vielä pitkään. Suomessa lämpimänä pysyminen voikin olla poikueelle kohtalonkysymys, sillä runsaat sateet tekevät suven säistä aroseutuja arvaamattomammat.
Elokuun puolella poikasten ruokavalio on jo sama kuin emoilla: rikkaruohoja, mieluiten niiden siemeniä. Parhaiten maistuvat ravinteikkaat pillikkeiden siemenet sekä viljakasveista varisevat herkut. Myös jauhosavikka, pihatähtimö, peltohatikka ja tattaret kuuluvat rikkakasvien aateliin peltopyyn mielestä.
Syksyn tullen lintuperhe suuntaa heinikon suojista puiduille pelloille tankkaamaan. Peltopyyt todellakin hankkivat talven varalle ihonalaisen rasvakerroksen, toisin kuin metsäkanalinnut, ja helpoiten sellaisen saa hotkimalla rasvaisia pillikkeensiemeniä. Tämäkin on sopeuma aro-olosuhteisiin, joissa äärimmäiset pakkaset voivat tehdä ruoanhakuretkistä välillä mahdottomia. Niin ikään viimaisilla lakeuksilla opittuna niksinä peltopyyt painautuvat kylmyydessä sumppuun kuin pingviinit konsanaan. Uloimmat ovat vahtivuorossa petojen varalta. Eräs todennäköinen ilmahyökkääjä on kanahaukka, mutta mitä useampia ylimääräisiä jäseniä perhe on talvijengiinsä kelpuuttanut, sitä paremmat mahdollisuudet niillä on havaita viekas peto ajoissa.
Energiansäästö kannattaa, sillä talvipäivisin linnut huhkivat jopa puolimetrisessä lumessa päästäkseen käsiksi syysrukiin ja -vehnän oraisiin, siemeniin ja talvehtiviin nurmilaitumiin. Heinälatojen liepeiltä ne ovat perinteisesti löytäneet tervetullutta viljaruokaa ja suojaa.
Tänä päivänä peltopyyn satain vuotten maalaisidyllissä on käynyt harvinaiseksi moni muukin piirre kuin heinäladot. Tehostunut maatalous on ajanut linnut ahtaalle viime vuosikymmeninä. Rikkakasvien torjunta torjuu myös peltopyyn ruoan, ja puinnissa varisseet jyvätkin kynnetään maan alle nokan ulottumattomiin. Syysviljojen ja monipuolisten laidunten väheneminen heikentää edellytyksiä selviytyä talvesta. Salaojitus ja jättimäiset peltolohkot eivät paljon ilahduta peltopyyemoja. Jollei alueelta löydy ojanvarsipajukon tai pientareiden kaltaisia piilopaikkoja, ei sieltä löydy poikasille tärkeiden niveljalkaisten isäntäkasvejakaan.
Suomessa pesii nykyisin alle viisituhatta paria, enimmäkseen lännessä ja etelässä, missä lunta ei kerrostu kohtuuttomasti. Monimuotoinen peltomaisema houkutteli arojen tulokkaan jäämään, ja oikeanlaisten toimien ansiosta peltopyiden elämä nivoutuu viljelyn vuodenkiertoon tulevaisuudessakin. Ja kun tätä pelloista riippuvaista lintua ajatellen ajoitetaan kylvöjä tai jätetään rikkaruohoille tilaa rehottaa, tullaan turvanneeksi lukemattomien muidenkin lajien elinehdot. Siksi peltopyyn läsnäolo kertoo, että maatalousluonnossa riittää tilaa monenlaiselle elämälle.
Nimim. Pälkähästäpääsky