Arkisto kirjoittajalle
Monimuotoisuus ympärillämme: Lintujen ruokinta auttaa pakkasella, kunhan ei karkaa käsistä
Julkaistu keskiviikkona 31. joulukuuta 2025
Marraskuun kuuraisina pakkasaamuina viimeisilläkin punatulkuilla ja mustarastailla on päätöksen paikka: jäädäkö talveksi Suomeen vai karatako talvea vähän etelämmäs? Ranskassa olisi tiedossa plussakeliä, mutta sen verran ovat täkäläisetkin talvet leudontuneet, että yhä useampi jahkailija päättää jäädä. Siinä tapauksessa myös kireimpinä pakkaspäivinä on löydettävä konstit selviytyä, ja tässä kohtaa me ihmiset pääsemme leikkimään sankaria. Ilman talviruokintaa moni pieni höyhenpallo olisi vaarassa jäätyä pystyyn.
Muutolle lähtöä säätelevät niin perimä, syksyn sää, valon väheneminen kuin oppiminenkin; kupillinen maapähkinöitä kuistilla tuskin saa tulkkua viipymään. Tänne jääville lintulauta on kuitenkin tärkeä energiapankki. Ruokintapaikka voi olla ratkaiseva silloin, kun paukkupakkanen venyy kolmannelle viikolle ja puista löytyy enää kourallinen kuivuneita siemeniä. Ja puuhakkaita siivekkäitä ikkunan takaa seuraavalle ihmisellekin tulee hyvä mieli, kun puutarhassa on elämää.
Lintujen talviruokintaa on syytä tarkastella myös kriittsesti. Huonosti hoidettu ruokintapaikka on kuin päiväkoti flunssasesonkina eli taudinaiheuttajien temmellyskenttä. Likaiset lintulaudat voivat levittää esimerkiksi salmonellaa, joka niittää erityisesti peippolintuja. Ja homeisista pähkinöistä on tietenkin enemmän haittaa kuin hyötyä.
Eräs riski piilee itse tarjoiluissa. Linnuille löytyy kaupasta yhtä sun toista erityisherkkua kuorituista maapähkinöistä hyönteisproteiinitankoihin. Valmiit siemensekoitukset sisältävät tavallisesti auringonkukansiemeniä, pähkinöitä ja kauranjyviä, toisinaan mukana on hirssiä ja durraa. Pahaksi onneksi seassa voi piileskellä myös ikävyyksien siemen, kuten rikkakananhirssi. Lintulaudan asiakkaille vieras suupala maistuu siinä missä muutkin, mutta maahan pudottuaan se saattaa lennähtää sopivalle kasvualustalle ja versoa itsepäiseksi rikkaruohoksi, joka valtaa äkkiä puoli peltoa. Rikkakananhirssiä pidetään maailmalla vihonviimeisenä rikkakasvina, joka rohmuaa typet maaperästä, häiriköi kemiallisesti toisten kasvien kasvua ja tottuu nopeasti torjunta-aineisiin. Kuumenevia kesiäkään se ei säikähdä, sillä eteläisessä Euraasiassa kehittynyt heinä kuuluu C4- kasveihin, jotka osaavat sitoa hiilidioksidia erityisen huolellisesti auringon porottaessakin. Eikä tehokkuus siihen jää, vaan huligaani myös pölyttää itse itsensä mukisematta tuottaakseen tähkylöittäin siemeniä, tarkemmin sanoen jopa kymmeniätuhansia. Ne voivat ryhtyä itämään vaikka kymmenen vuoden päästä, jolloin saakin sitten raapia päätään keksiäkseen, mistä ne tulivat.
Oikein toteutettuna talviruokinnasta on hyötyä linnuille, pellolle ja puutarhalle – sekä ruokkijoille, joiden ansiosta useampi talitiainen, pikkuvarpunen ja käpytikka selviytyy kevääseen. Energiaa säästyy, jos linnut voivat luottaa alueelta löytyvän useita tankkauspaikkoja. Nyrkkisääntö on, ettei siivekkäitä saa huijata: maan jäädyttyä aloitettua palvelua on tärkeä jatkaa lumisen ajan yli. Automaateiksi on hyvä valita sellaisia, joissa ei joudu lopulta nokkimaan siemeniä ulosteen seasta.
Kevään korvalla ruokinnasta iloitsevat myös ensimmäiset rättiväsyneet muuttolinnut, mutta viimeistään huhtikuussa tarjoilun on aika päättyä ja pesinnän alkaa. Jos talitintti tai mustarastas päätti jäädä talveksi tänne pörhistelemään höyheniään, mutta sai joka päivä kupunsa täyteen, voi se keväällä saada vähän etumatkaa. Lajitovereiden viritellessä soidinlauluaan muuton rasitusten jälkeen ovat talvehtineet tirpat jo tuliteriä. Kohta ne huiskivat ympäri pihaa tekemässä selvää heräilevän puutarhan vihollisista. Poikasten kasvattaminen lentokelpoisiksi vaatii nimittäin tuhansia ötököitä.
Vieraslajit torjuu varmimmin täyttämällä ruokinta-automaatit kotimaisilla siemenillä ulkomaisten seosten sijaan. Lintujen kestosuosikkia auringonkukkaa ei tosin kotimaisena liiemmin saa. Siispä jos kananhirssi pääsee itämään, on se syytä kaivaa juurineen maasta ja heittää roskikseen tai vaikka polttaa. Ruokintapaikkaa perustavan on myös hyvä pitää vähän etäisyyttä lähimpään peltoon. Ikkunaan myös, jottei linnuille sattuisi ikäviä onnettomuuksia.
On paikallaan myös kysyä, keitä aikoo ruokinnalla auttaa. Ruokaa napsimassa käy ennen kaikkea muutenkin yleisiä, asuttuun ympäristöön sopeutuneita lajeja. Piilottelevat hömötiaiset kätkevät talvieväänsä kotimetsään, eikä niitä auta, vaikka naapuruston sinitiaispopulaatio kasvaisi kuinka. Pahimmassa tapauksessa metsätiaiset jäävät alakynteen keväällä, kun ne joutuvat kisaamaan hyönteisistä kovakuntoisten pihatinttien kanssa. Toisaalta kaadettu kotimetsä on niille helposti akuutimpi ongelma. Oravan vierailuista lintulaudalla ei välttämättä koidu harmia, mutta ikävämpää on, jos antimilla käy rottia tai haitallinen vieraspeto supikoira.
Kaikkein suurin ja palvelus talvehtiville pikkulinnuille on lopulta jopa helpoin: sen kuin jättää pihan ruokkoamatta. Kerroksellisesta puutarhasta löytyy apetta kasvukauden jälkeenkin. Talveksi oksille jääneet pihlajan, seljan ja aronioiden marjat ovat erityisessä arvossa. Siankärsämö, pörheät ohdakkeet ja takiaiset sekä keltaisena kukkiva kultapiisku jäävät talveksi törröttämään, ja kuivakan harmaat rangat notkuvat siemeniä vielä maaliskuussakin. Niiden on parasta antaa olla, kehystää puutarhaa, ja oksilla keikkuva siemenautomaatti on sitten kiva lisä, joka tuo vipinää pihapiiriin.
Nimim. Pälkähästäpääsky
HYVÄLAMMAS 2.0
Julkaistu keskiviikkona 4. kesäkuuta 2025
Hyvä tapa toimia lammasketjussa -hanke esitti 2000-luvun alussa havainnollisesti lammasketjun prosessit tilalta teurastamolle. Hyvä lammas! -hanke jatkoi tästä ja analysoi ketjun kilpailukykyä ja vastuullisuutta. Lammasmaailma puolestaan sovelsi monia näiden hankkeiden tuloksia ja kehitti yksittäisen lammastilan terveydenhuoltoa kohti karitsankasvatuksen kriittisten laadunhallintapisteiden valvontaa (Lammasterveys 2020).
Nyt on tultu vaiheeseen, jossa eläinten hoidon parhaat käytännöt tulisi integroida yhdeksi kokonaisuudeksi. Sellaisen tavoitteena on lisätä koko ketjun kilpailukykyä ja teurastamolle tulevan karitsan määrää ja laatua. Lammastalouden alkutuotannon kestävyys näkyväksi –hanke (HYVÄLAMMAS 2.0) kehittää lammastiloille toimivan laatujärjestelmän, joka pohjautuu uuhenvuosiprosessiin. Prosessiajattelussa eläintauteja ehkäistään vaikuttamalla ongelmien juurisyihin ja hyödyntämällä oleellisen tärkeissä laadunhallintapisteissä parhaita hoitokäytäntöjä. Samalla lammastilojen tuottavuus paranee, kun tautien aiheuttama lisätyö, kustannukset ja tuotantotappiot vähentyvät ja työ ja tuotantopanokset kohdistetaan oikeisiin asioihin. Hankkeella on kolme tavoitetta:
- Tavoite 1. Hyvä tapa toimia lammastilalla –laatukäsikirja lampaiden terveyden ja hyvinvoinnin varmistamiseen ja tuotannon ammattimaisuuden ja kannattavuuden nostamiseen
- Tavoite 2. Parhaat käytännöt –ohje laatujärjestelmän tärkeimmille tukitoiminnoille
- Tavoite 3. Regeneratiivisen viljelyn mahdollisuudet osana lammastilan laidunnussuunnitelmaa ja lammastilan laatujärjestelmää
Hankkeessa toimivat Lallin Lammas Oy, Suomen Lammasosuuskunta, Vainion Teurastamo Oy ja Veljekset Rönkä Oy, sekä kuusi lammastuottajaa. Hankkeen vastuullinen johtaja on Lammasmaailman eläinlääkäri Johanna Rautiainen.
Laatukäsikirjan ensimmäinen osa, kriittiset pisteet, valmistuu kesän aikana, samoin sisältöä havainnollistava infograafi. Lampureiden osaamista laatukäsikirjan toimeenpanemiseksi hyödynnetään työpajoissa, joista ensimmäiset järjestetään jo alkukesästä.
Lisätietoja hankkeesta: https://hanke.lammasmaailma.fi/
Lisätietoja työpajoista: hanke@lammasmaailma.fi
Muutos parempaan sisäloistorjuntaan on jokaiselle mahdollinen!
Julkaistu torstaina 9. tammikuuta 2025
Olemme nimenneet vuoden 2025 sisäloistorjunnan teemavuodeksi: ”Paljon voitettavaa!”
Pitkäjänteinen sisäloistorjunta kuuluu jokaiseen lampolaan, sillä loistaudit ovat merkittävin yksittäinen eläinten hyvinvointia ja lammastuotannon kannattavuutta heikentävä ongelma. Ongelma on ratkaistavissa ja voitettavaa on paljon. Törmäämme kuitenkin harmittavan usein sellaisiin laidunnuskäytäntöihin, jotka eivät mahdollista sisäloistautien ennaltaehkäisyä, ja karitsat sairastuvat vuosi vuoden jälkeen.
Sisäloistorjuntaan liittyy lampurilla kaksi isoa haastetta ylitse muiden; ongelman tunnistaminen ja ongelman tunnustaminen. Ilman näitä ei välttämätöntä muutosta parempaan voi tapahtua.
Ongelman tunnistamista auttavat oikeaan aikaan ja oikeasta eläinryhmästä otetut papananäytteet. Tällaisia ovat uuhista huhtikuussa otettavat uuhinäytteet, mutta ne eivät riitä. Myös karitsaryhmistä on otettava näytteitä, 1-3 kertaa laidunkauden aikana. Kasvutappioiden tunnistamista ennen ripulioireita auttaa karitsoiden säännöllinen punnitseminen.
Ongelman tunnustaminen tarkoittaa sitä, että ymmärretään loistartuntojen sairastuttavan karitsoita vakavasti ja heikentävän niiden hyvinvointia. Eläinten ruuansulatuskanava vaurioituu pitkäaikaisesti. Vauriot ja eläinten sairaudenoireet ovat seurausta niin loisten aiheuttamasta tulehdusreaktiosta kuin elimistön immuunipuolustusjärjestelmän aiheuttamasta tahattomasta tuhosta omille kudoksilleen. Kuume, syömättömyys ja apatia ilmenevät uusien tutkimusten mukaan karitsoiden vähäisempänä liikkumisena laitumella. Karitsoiden kasvu hidastuu tai pysähtyy kauan ennen ripulioireita. Aivan liian usein tilanne kuitenkin tarkistetaan papananäyttein vasta siinä vaiheessa, kun karitsat jo ripuloivat. Laitumilta saadut loiset vaivaavat karitsoita vielä silloinkin, kun ne on siirretty sisäruokintaan.
Lampaiden sisäloistauteja voi kutsua ihmisen itsensä aiheuttamaksi ongelmaksi. Niinpä myös ongelman lieventäminen ja eläinten hyvinvoinnin turvaaminen ovat ihmisen vastuulla. Eläinten hoitajan on pyrittävä kohti parhaita käytäntöjä. Sisäloislääkkeet eivät ole kestävä ratkaisu, mutta niitä voi hyödyntää osana strategista taudin vastustamista. Niiden väärällä käytöllä puolestaan saadaan vain aikaan lisää ongelmia, kun aiemmin hyödylliset lääkkeet menettävät tehoaan resistenssin kehittymisen seurauksena. Loislääkeresistenssi heikentää koko lammastalouden kannattavuutta.
Kestävin parannus tilanteeseen löytyy mahdollisimman hyvän tasapainon järjestämisessä laiduntavien eläinten ja niitä laitumilla uhkaavien tartuntakykyisten toukkien välillä. Tällaisen saavuttamiseen on keinoja. Jokaiselta lammastilalta löytyy huonoja käytäntöjä, joista olisi päästävä eroon ja hyviä käytäntöjä, joita tulisi entisestään vahvistaa. Haasteita aiheuttavat mm. suuri lampaiden määrä suhteessa laitumien pinta-alaan, lohkojen lyhyet lepojaksot ja uudet, eläinten siirtojen yhteydessä tiloille kulkeutuvat loislajit.
Selkeä parannus laidunhygieniaan on saatavissa kokonaisvaltaisella suunnitelmalla, terveydenhuollon (TH) laidunnussuunnitelmalla. Sellaisen tavoitteena tulee olla karitsoiden saamien tartuntojen lykkääminen mahdollisimman myöhäiseen ikään tai niiden ehkäiseminen peräti kokonaan, sekä loistilanteen ennakoiva seuraaminen papananäyttein. Lisäksi on turvattava laidunten pitkäaikainen tuotto. Kun toimitaan näin, karitsoiden kasvu ja hyvinvointi paranevat vuosi vuodelta. Kun asettaa tämän omalla tilallaan tavoitteeksi, alkaa huomaamattaan löytää nykytilanteeseen vaihtoehtoisia toimintamalleja. Ratkaisuja on arvioitava eri näkökulmista ja tehtävä sen jälkeen valintoja ammattilaisen avustuksella.
Lue lisää laidunnussuunnitelma-TH:sta.
Nyt on juuri oikea aika varmistaa tuottoja laitumelta
Julkaistu lauantaina 21. tammikuuta 2023
Hyvää uutta loistorjunnan vuotta!
Alkuun hyvät uutiset; monivuotisen seurantamme perusteella karitsoiden ei ole välttämätöntä kärsiä laitumilla likaisista takapuolista ja huonosta olosta. Eikä lampurin harmituksesta eikä putoavista katteista, joita viikoilla pidentyvä kasvatusaika aiheuttaa. Tämän todistavat kymmenet asiakastilamme, jotka kykenevät kasvattamaan karitsoita ilman säännönmukaisia sisäloislääkityksiä, osa jopa kokonaan ilman lääkityksiä. Näille tiloille on tyypillistä hyvä tilannekuva ja oikein suunniteltu laidunnus.
Jokaisella tilalla on mahdollista tehdä sisäloistautien ehkäisemiseksi jotakin. Tärkeintä ovat päättäväisyys, pitkäjänteisyys ja oikea-aikaisuus. Se nyt vaan on tyhmää tehdä vuodesta toiseen samat virheet, jotka olisi pienellä ponnistelulla vältettävissä. Ota käteesi ”Suomalaisen lammastilan sisäloistorjunta” –oppaamme ja käännä esiin viimeisellä aukeamalla oleva kysymystaulukko. Käsi sydämellä, vastaatko yhteenkään kysymykseen ”en”?
Lampolan sisäloistorjunnassa ei kannata tyytyä vähempään kuin siihen, etteivät sisäloiset pääse täysin ”yllättämään” laidunkauden lopulla. Kun otat ohjeiden mukaiset uuhinäytteet ja 1-2 karitsanäytteet, pyrit noudattamaan tutkimusvastausten mukana saamiasi toimenpidesuosituksia ja punnitset karitsoitasi säännöllisesti, saat hyvän käsityksen siitä, mitä laitumilla on menossa. Näin ei ole esim. silloin, jos uuhi- ja karitsanäytteet lähetetään samalla kertaa – marraskuussa! Tällaistakin tapahtuu.
Luonnollisesti kannattaa pyrkiä minimitasoa parempaan ja käyttää siinä apuna Laidunnussuunnitelma-TH:ta. Sisäloistautien vastustaminen todella on järkevää ja mahdollista. Kaksi lampuria kertoo omista kokemuksistaan Lammas & Vuohi –lehden numerossa 4/2021.
Laidunnussuunnitelma-TH edustaa kokonaisvaltaista ja tavoitteellista terveydenhuoltoa ja on osa Lammasterveys 2020 -ohjelmaa. Ohjelma parantaa kaiken muun lisäksi tilan tuottavuutta ja taloudellista tulosta. Tutustu Lammasterveys-2020 ohjelman taloudellisiin laskelmiin.
Nyt on juuri oikea aika alkaa laatia suunnitelmia tulevan laidunkauden loistorjunnasta. Tehdään Suomesta loistorjunnan mallimaa ja jatketaan eteenpäin kestävän lammastalouden polulla!
Lue lisää Laidunnussuunnitelma-TH:sta.