Arkisto aiheelle ‘Loistorjunta ja laiduntaminen’
Oikea näytteenotto – paras hyöty loistutkimuksista
Julkaistu lauantaina 18. kesäkuuta 2016
Loistutkimuksia tehdään ryhmäkohtaisesti. Huhtikuussa kohderyhmää ovat uuhet, laidunkaudella eri laitumilla olevat karitsaryhmät. Oikeat näytteenottoajankohdat parantavat ratkaisevasti löydösten käyttökelpoisuutta. Karitsoilla näytteenottoajankohtiin vaikuttavat aiempien vuosien löydökset, laidunkauden aloitusaika, ensilaitumen puhtaus ja muu laidunhygienia, vieroituksen ajoittuminen, sääolosuhteet ja päiväkasvu. Myös näkyvä ripuli on peruste näytteenotolle, mutta lähinnä erotusdiagnoosien ja hoitovaihtoehtojen kannalta. Loistautien torjunnan kannalta ollaan ripuloivien osalta auttamattomasti myöhässä.
Kerrallaan näytteitä on toimitettava vähintään kuudesta sellaisesta yksilöstä, jotka edustavat hyvin koko ryhmää. Jos näytteitä on vähemmän, lievät mutta kuitenkin merkittävät tartunnat eivät tule esiin. Tilanne on samantapainen silloin, jos näytteet on sekoitettu valmiiksi tilalla ennen lähetystä. Tällöin testin validius kärsii ja loismunien havaitsemisraja nousee ratkaisevasti. Lammasmaailman näytteenotto-ohjeet on kirjoitettu siten, että lievätkin tartunnat todetaan mahdollisimman luotettavasti ja että tulosten tulkinta palvelisi lampureita mahdollisimman hyvin. Loismunien erottelu tehdään niiden taudinaiheutuskyvyn perusteella.
Näytteiden lähetyspäiviä ovat maanantai-keskiviikko. Näin toimien näytteet ehtivät perille ennen viikonloppua, kun ne on lähetetty 1-postin kirjeenä. Näytteiden laatu pysyy hyvänä, kun ne on jäähdytetty ennen lähetystä.
Tiedätkö, missä karitsasi viettävät tulevan kesän
Julkaistu sunnuntaina 8. toukokuuta 2016
Juuri nyt näyttää siltä, että toukokuun ”helteet” käynnistävät laidunten kasvun ennätysnopeasti. Tämän kesän laidunnussuunnitelman tarkentamiseen ei enää ole paljon aikaa. Loistorjunnan näkökulmasta kauden avauksen pitäisi kuitenkin olla joka kevät samanlainen:
– karitsoiden ensimmäinen laidun/laitumet on puhdas, vuoden laiduntamatta ollut laidun ja karitsat laiduntavat sellaisella ensimmäiset neljä viikkoa
– uuhien tartuntataso on tutkittu keväällä ennen laidunkauden alkua papananäyttein; loislääkitys laidunten suojelemiseksi on tarpeen, jos uuhien joukossa on runsaasti loismunien erittäjiä
Laidunnussuunnitelman on kuitenkin katettava koko kesä ja oltava ainakin joiltakin osin monivuotinen. Jos suunnitelma perustuu vain eläinmäärän laskennalliseen maksimointiin, tuotannon häiriöherkkyys lisääntyy ei-toivottujen sääolosuhteiden yhteydessä. Lisäksi kasvaa riippuvuus loislääkkeistä. Jos taas tavoitellaan koko kesän jatkuvaa hyvää laidunhygieniaa ja karitsoiden vakaata kasvua, kannattaa selvittää itselle: kuinka paljon viljeltyjä laitumia, lisälaitumia ja luonnonlaitumia on kaikkiaan käytettävissä; mitkä eläinryhmät on tarkoitus siirtää millekin lohkolle eri viikoilla; miten laidunten kuntoa seurataan; millä tavoin puhdas ensilaidun kiertää vuodesta toiseen osana kokonaisuutta?
Laidunnussuunnitelmaa varten tarvitaan tietoa: laidunkartat ja viljelysuunnitelmat, eläinmäärät nyt ja tulevina vuosina, karitsointiajankohdat, uuhi- ja pässikaritsoiden vieroitusiät, laidunkauden suunniteltu aloitus- ja päättymisajankohta. Tietojen avulla on mahdollista laatia tiekartta, joka tarkentuu laidunkauden kuluessa sääolosuhteiden, laidunten kunnon, karitsoiden kasvun ja loislöydösten perusteella.
Aloita vaikka hankkimalla kirjakaupasta projektikalenteri.
Onko loistorjunta tilallasi ajan tasalla?
Julkaistu tiistaina 1. maaliskuuta 2016
Sisäloistautien tunnetuin oire on heinäkuun puolivälin jälkeen lisääntyvä karitsoiden ripuli, joka sotkee takapään villat. On kuitenkin hyödyllistä muistaa, että tautien ensimmäinen oire on karitsoiden ruokahalun heikkeneminen ja kasvun hidastuminen. Tähän johtavat erilaiset tulehdukselliset, immunologiset ja ruuansulatuksen häiriintymisen prosessit, joita voimakas tartunta saa aikaan karitsan elimistössä. Ruokahalun heikkeneminen on yhteinen oire riippumatta siitä, onko kyseessä juoksutusmahassa, ohutsuolessa vai paksusuolessa tuhojaan tekevä loislaji. Jos siis karitsoiden kasvu ei vastaa odotuksia tai osa karitsoista peräti näivettyy, voi syynä olla voimakas sisäloistartunta, vaikka ripuliepidemiaa ei olisi todettu.
Sisäloistautien mahdollisuus pitää tiedostaa myös silloin, kun tilalla yksi tai useampi merkittävä altistava tekijä lisää sairastumisriskiä. Seuraavassa hyvin yleisiä, loistorjunnan näkökulmasta ongelmallisia käytäntöjä lammastiloilla:
- karitsat eivät laidunna puhtaalla laitumella ensimmäistä neljää viikkoa
- edellisenä syksynä laidunnettuja laitumia käytetään lampaiden laitumina jo ennen seuraavaa juhannusta
- karitsat, joita ei ole kasvatettu puhtailla laitumilla, palaavat syömään samoja lohkoja toistuvasti samana kesänä
- siitoseläimiä ostetaan säännöllisesti, mutta karanteeni- ja sopeutumistoimia ei ole suunniteltu tai suunnitelmia toteutettu
- eläinmäärä tilalla kasvaa hyvin nopeasti; samalla kun eläinaines nuortuu, laidunala eläintä kohti saattaa pienentyä
- loislääkkeisiin joudutaan turvautumaan vuosittain, jopa toistuvasti, mikä lisää riskiä lääkkeille vastustuskykyisten loisten valikoitumiseen
Loistilanteesta pysyy parhaiten selvillä, kun seuraa munien määriä säännöllisin papananäyttein ja karitsoiden kasvua säännöllisin punnituksin. Näytteenoton pitää tapahtua oikea-aikaisesti; uuhilta keväällä, mieluiten huhtikuussa; karitsoilta 3-4 viikkoa sen jälkeen, kun ne ovat alkaneet laiduntaa vanhaa laidunta sekä viikkoa ennen vieroitusta. Sekä aina, jos kasvu pysähtyy hyvästä laitumesta huolimatta.
Loistorjunta osaksi viljelysuunnitelmaa
Julkaistu sunnuntaina 22. marraskuuta 2015
Kun tilan sisäloistilanne tunnetaan ja riskitekijät on kartoitettu, on hyvien käytäntöjen tilakohtainen soveltaminen tuottajan itsensä päätösvallassa.
Loistorjunnassa onnistutaan parhaiten hyvän laidunhygienian avulla. Karitsat kiittävät, kun loiset eivät verota päiväkasvua eivätkä ole lisäämässä ripuliriskiä. ”Rutiinisti” toteutetut loislääkitykset eivät ole kestävä ratkaisu. Ne voivat myös olla täysin turha kuluerä, jos niiden hyötyä tai tarpeellisuutta ei seurata.
Laidunhygienian suurin uhka on liian suuri eläinmäärä. Ongelmat kasaantuvat nopeasti myös, jos nuorimmille karitsoille ei ole järjestetty puhdasta, vuoden laiduntamatta ollutta lohkoa ensimmäiseksi 3-4 viikoksi. Tai jos laidunlohkoille ei jätetä laidunnusten välillä riittävää lepoaikaa. Laidunten loiskuormituksen minimoiminen edellyttää loistorjunnan huomioon ottamista nurmialan viljelysuunnitelmassa; miten laidunta ja talvirehua saadaan riittävästi; millä tavoin puhdas laidunlohko (=nuorimpien karitsoiden ensilaidun) kiertää eri vuosina.
Mikä on riittävä nurmiala, kun lampaita laidunnetaan ? Mihin vuosittaiset kannattavuuslaskelmat perustuvat ? Miten pitäisi ottaa huomioon lisälaidunala kuten erilaiset maisemanhoitokohteet, tai varautua epätoivottaviin sääolosuhteisiin ? Yhtä oikeaa vastausta ei ole. Mitä enemmän asiat riippuvat toisistaan, sen huonommin nyrkkisäännöt toimivat yksittäisellä tilalla.
Entä kuinka muuttumattomina pysyvät itse eläimiin ja niiden hoitoon liittyvät tekijät ? Loistorjunnan näkökulmasta on eroa, muuttuuko tilan eläinmäärä, mihin ajankohtaan karitsoinnit sijoittuvat, milloin laidunkausi aloitetaan, missä iässä karitsat vieroitetaan, mikä on karitsoiden päiväkasvutavoite ja kuinka sitä seurataan, millainen on lampolan yleinen terveydenhuollon taso.
Olisiko laidunseminaarin paikka ?