Terveydenhuollon kohteita ja mittareita
Julkaistu tiistaina 16. elokuuta 2016
Uuhen tuotantokierto on jaettavissa seitsemään osaprosessiin ja niiden tarvitsemiin tukitoimintoihin. Yhteinen nimittäjä näille on uuhen tuotantovaiheen mukainen ruokinta. Jokaisessa vaiheessa voi hyödyntää ns. hyviä käytäntöjä. Kunkin vaiheen tuotos vaikuttaa siihen, kuinka hyvin seuraava vaihe onnistuu. Terve uuhi on varmin tae terveistä ja hyvin kasvavista karitsoista. Lammasmaailmassa olemme tunnistaneet ja nimenneet uuhen tuotantokierron vaiheet seuraavasti:
1. Valinta ja kunnostus
2. Kiimojen synkronointi
3. Tiineysultraus ja sikiölaskenta
4. Tunnutus
5. Imetyskyvyn ylläpito
6. Pässikaritsoiden vieroitus
7. Uuhikaritsoiden laidunnus ja vieroitus
Olemme määrittäneet jokaiseen vaiheeseen kriittisiä mittareita, jotka kuvaavat tuotannon nykytilaa ja varautumista seuraavaan vaiheeseen. Näiden rinnalla on tuotannon onnistumista kuvaavia määrällisiä mittareita. Kaiken tarkoituksena on suunnata lampolassa käytettävä aika eläinten ja hoitajien hyvinvointia ja tuotannon kannattavuutta edistäviin toimiin. Jos nykytilaa kuvaava mittari näyttää jossakin kohdin punaista, on seuraavassa vaiheessa vielä mahdollista tehdä korjausliikkeitä.
Tällaisten kriittisten pisteiden sekä asiantuntijoiden arvioiden perusteella olemme havainneet, että hyvienkin lampoloiden välillä on suurta hajontaa tuotannon osa-alueilla:
- jopa viidennes uuhista ei saavuta optimaalista kuntoluokkaa kunnostuksen aikana
- valtaosa uuhista olisi mahdollista tiineyttää ensimmäisten viikkojen aikana; tämä on edellytys karitsointien ajoittumiselle varsin suppealle, noin 4 viikon ajanjaksolle
- lampolan ruokintaohjelmassa olisi mahdollista ottaa rehuanalyysien lisäksi huomioon uuhien ikä ja paino, kuntoluokka, sikiömäärä ja rehunjakokäytännöt
- lopputiineiden uuhien optimaalisen kuntoluokan saavuttaminen on haastavaa sekä suomenlampailla että tuontiroduilla; haasteena voivat olla liian alhaiset tai liian korkeat kuntoluokat
- karitsoiden syntymäpaino on hyvä muuttuja kuvaamaan lopputiineen uuhen ruokinnan onnistumista
- kaikkien hyvien tilojen on mahdollista saavuttaa pikkukaritsoiden kuolleisuudessa alhainen, selvästi alle 10 %:n kuolleisuus; alhainen kuolleisuus on tärkeimpiä uuhien ja karitsoiden hyvinvoinnin mittareita
- 6 viikon paino kuvaa tosiasiassa monen ruokinta- ja hoitokäytännön onnistumista ja hyviä kasvatusolosuhteita
- 16 viikon paino kuvaa mm. hyvää laidunnuksen suunnittelua ja loistorjunnan onnistumista
- utarevika on selkeä uuhen karsintaperuste, kunhan utareen kunto on arvioitu oikeaoppisesti ja oikeaan aikaan
Vasta kokonaisuus ratkaisee, milloin hyvistä lampoloista tulee vielä parempia. Lue lisää esitteestämme ”Kokonaisuus ratkaisee – Terveydenhuollon kohteita lampolassa”.
Karitsan kokkidioosi on monisyytauti
Julkaistu maanantaina 1. elokuuta 2016
Yleisiä pikkukaritsavaiheen jälkeisiä karitsaripulin aiheuttajia ovat kokkidit. Kaikki lampaat saavat jossakin elämänsä vaiheessa tartunnan, mutta vain osa sairastuu. Karitsat saavat tartunnan suun kautta ympäristössä olevista tartuntakykyisistä kokkidien ookystoista. Jos tartunta on voimakas tai karitsoiden vastustuskyky puutteellinen, eläimet sairastuvat suolistoinfektioon, kokkidioosiin.
Kokkidioosin aiheuttamaa ripulia alkaa esiintyä sisäruokinnassa kuukauden iästä alkaen. Tavallisinta se on noin kahden kuukauden iässä. Laitumella taudin puhkeamishetki vaihtelee sen mukaan, onko tartunta saatu jo lampolassa vai vasta laitumella. Jos laidunhygienia on heikentynyt, on seurauksena yleensä sekainfektio, jossa kokkidioosin puhkeamista edistävät eri suolistoloisten, yleensä Trichostrongylusten aiheuttamat tartunnat.
Kokkidit ovat yksisoluisia loisia, joiden kohdesolut ja taudinaiheuttamiskyky vaihtelevat suuresti. Kokkideita on useita tyyppejä ja satoja lajeja, eri eläinlajeilla omansa. Lampaat eivät sairastu esim. nautojen tai vuohien kokkideista. Läheskään kaikki kokkidilajit eivät aiheuta lampaille tautia, vaan hankalia kokkideja on noin 4 lajia ja ne kuuluvat kaikki samaan Eimeria-ryhmään, esim. Eimeria ovinoidalis ja Eimeria crandallis.
Sairastuneet yksilöt erittävät ulosteen seassa munia, jotka eivät kuitenkaan ole tartuntakykyisiä ennen päivien tai viikkojen kypsymisaikaa. Nopeinta munien kehittyminen on lämpimässä ja kosteassa ympäristössä kuten juomakupeissa tai juomakuppien tai lämpölamppujen ympäristössä. Munat säilyvät ympäristössä todella hyvin, mutta tuhoutuvat esim. suorassa auringonvalossa. Desinfektioaineille tartuntakykyiset munat eivät ole herkkiä, auringon lisäksi vain äärimmäinen kuivuus tuhoaa niitä.
Kokkidioosissa ohutsuolen loppuosan sekä umpi- ja paksusuolen seinämä vaurioituvat vakavasti. Seurauksena on sekä ravintoaineiden imeytymishäiriö että nesteen ja elektrolyyttien menetys suoleen. Uloste on löysää ja sotkevaa, toisinaan verensekaista.
Karitsointiajan lopulla syntyvillä karitsoilla on suurin todennäköisyys saada voimakkaita tartuntoja ja sairastua. Silloin ahtaus on suurimmillaan, nuoria eläimiä on paljon, hygienia heikkenee ja uloste voi helposti sotkea juoma- ja ruokapaikat sekä lampaiden villan ja uuhien utareet.
Kokkidioosin diagnosoiminen ei ole suoraviivaista. Ulostenäytteen antama informaatio on arvoltaan vähäinen: myös terveellä karitsalla saattaa olla melko paljon tautia-aiheuttavia kokkideja. Toisaalta sairastuneella kokkidit saattavat ilmestyä ulosteeseen vasta ripulin jo alettua. Löydökset onkin aina yhdistettävä kliinisiin oireisiin. Lisäksi suolistoloisten osuus taudinaiheuttajina on arvioitava erikseen. Kokkidioosidiagnoosi varmistuu aina luotettavimmin kuolleen karitsan raadonavauksella Evirassa.
Riippumatta aiheuttajasta, ripulin tärkein hoito on nestehoito. Ripulijuomana voi käyttää kaupallisia valmisteita tai valmistaa liuosta itse. Kaupallisista valmisteista ovat hyviä ns. vasikkasuolat. Niissä on elektrolyyttien lisäksi pektiiniä ja glukoosia. Pektiini kiinteyttää ulostetta ja glukoosista sairastunut karitsa saa energiaa. Vasikkasuoloja saa esim. maatalouskaupoista. Jos tilalla ei ole ensihätään mitään elektrolyyttivalmistetta, sellaista voi valmistaa itse: litraan vettä sekoitetaan ruokalusikallinen sokeria tai hunajaa, vajaa teelusikallinen suolaa ja puoli teelusikallista bikarbonaattia (leivinsoodaa). Liuosta tarjotaan karitsoille vapaasti mahdollisimman pian ripulioireiden ilmaannuttua. Heikoimpia voidaan joutua myös juottamaan. Heti kun mahdollista, siirrytään käyttämään kaupallisia vasikkasuoloja.
Vakavimmin oireilevat karitsat hyötyvät eläinlääkärin antamasta sulfalääkityksestä tai erityisesti kokkideihin suunnatusta lääkityksestä, ja nestehoidosta. Varsinaiset kokkidilääkkeet on kuitenkin suunniteltu niin, että ne ovat kustannustehokkaimpia ennaltaehkäisevästi annettuna. Jos tilalla on kokkidioosiongelma, lääkityksestä kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa jo ennen seuraavaa riskijaksoa.
Tärkeää on eristää sairaat terveistä. Sairaat erittävät ympäristöön massiivisesti kokkidimunia ja tartuttavat muut. Eristäminen myös helpottaa sairaiden hoitoa ja tarkkailua. Tarvittaessa eristetään myös sairaan emä ja sisarukset. Jos koko laiduntavien karitsoiden ryhmä joudutaan lääkitsemään, se on samalla syytä siirtää uudelle, vähemmän kuormittuneelle laidunlohkolle.
Ennaltaehkäisy
Karitsan kuusi ensimmäistä elinviikkoa ovat kokkidioosin ehkäisyn kannalta ratkaisevia. Kaikki alkaa uuhesta: mitä terveempi ja paremmin ruokittu uuhi, sen elinvoimaisemmat karitsat! Vastasyntyneiden ternimaidon saanti on varmistettava. Kuivikkeiden tulee olla puhtaat ja kuivat, mikä hillitsee kokkidien elinkiertoa ja pitää myös utareen puhtaana, jolloin karitsat eivät joudu imemään likaisia vetimiä. Liian suuri eläintiheys ja pitkään jatkuva karitsointiaika lisäävät tartuntoja eri-ikäisten karitsoiden välillä. Vastaavasti ternimaidon puute ja eläinten kokema stressi heikentävät vastustuskykyä. Myös vieroitus voi laukaista kokkidioosin. Vieroituksen aikaisen stressin vähentämiseksi kannattaa vieroitettavat karitsat jättää paikoilleen ja siirtää uuhet pois.
Karitsointien alkaessa pitää ympärivuotiset jaloittelutarhat sulkea käytöstä, koska karitsat voivat niillä altistua massiiviselle määrälle tartuntakykyisiä kokkidien munia. Hyvä laidunhygienia edellyttää puhdasta ensilaidunta ensimmäisiksi viikoiksi. Tällainen laidun vähentää sisäloistartuntojen lisäksi myös kokkidioosiriskiä.
Kun karitsoilla on hyvä vastustuskyky (ternimaito!) ja niiden ympäristö on kuiva ja puhdas, kokkiditartunnat eivät missään vaiheessa ylitä karitsoiden vastustuskykyä ja aiheuta sairastumista.
Lisää työkaluja varmistaa ruokinnan tarkkuutta
Julkaistu maanantaina 27. kesäkuuta 2016
Jos rehun energiasisältö ja ruokintakäytännöt eivät täytä lopputiineen uuhen tarpeita, se alkaa kuluttaa rasvavarastojaan. Pahimmillaan uuhi sairastuu tiineysmyrkytykseen, jonka ennuste on kehno niin uuhelle kuin karitsoille. Kuitenkin myös uuhen lievemmällä aineenvaihduntahäiriöllä on lyhyt- ja pitkävaikutteisia haitallisia vaikutuksia jälkikasvun tulevaisuuteen; energiavaje johtaa lisääntyneeseen karitsakuolleisuuteen ja karitsoiden heikkoon kasvuun. Nämä ovat seurausta vastasyntyneiden puutteellisista rasvavarastoista, ternimaidon niukkuudesta ja huonosta laadusta sekä utareen kehittymättömyydestä.
Lopputiineen uuhen aliravitsemus näkyy kuntoluokan putoamista nopeammin veren ketoaineiden nousuna, jota on mahdollista mitata seerumista. Ketoaineiden määrälle (betahydroksibutyraatille) on maailmalla asetettu raja-arvoja, joiden ylittyessä tilanteeseen voi ja pitää puuttua uuhen ja karitsoiden terveyden varmistamiseksi.
Lammasmaailma alkaa tänä vuonna seurata suomalaisille lampaille soveltuvia betahydroksibutyraatin raja-arvoja. Tutkimuksen pilottivaiheessa keräämme uuhista näytteitä 4 viikkoa ennen syyskaritsointien alkua. Näytteenotto kohdistetaan korkeatuottoisimpien uuhien ryhmään (5-10 näytettä /tila). Uuhet myös kuntoluokitetaan ja niistä kerätään eräitä muita taustatietoja. Näytteenotto ja pilottiin osallistuminen soveltuisivat hyvin tähän ajankohtaan ajoitettuun terveydenhuoltokäyntiin!
Oikea näytteenotto – paras hyöty loistutkimuksista
Julkaistu lauantaina 18. kesäkuuta 2016
Loistutkimuksia tehdään ryhmäkohtaisesti. Huhtikuussa kohderyhmää ovat uuhet, laidunkaudella eri laitumilla olevat karitsaryhmät. Oikeat näytteenottoajankohdat parantavat ratkaisevasti löydösten käyttökelpoisuutta. Karitsoilla näytteenottoajankohtiin vaikuttavat aiempien vuosien löydökset, laidunkauden aloitusaika, ensilaitumen puhtaus ja muu laidunhygienia, vieroituksen ajoittuminen, sääolosuhteet ja päiväkasvu. Myös näkyvä ripuli on peruste näytteenotolle, mutta lähinnä erotusdiagnoosien ja hoitovaihtoehtojen kannalta. Loistautien torjunnan kannalta ollaan ripuloivien osalta auttamattomasti myöhässä.
Kerrallaan näytteitä on toimitettava vähintään kuudesta sellaisesta yksilöstä, jotka edustavat hyvin koko ryhmää. Jos näytteitä on vähemmän, lievät mutta kuitenkin merkittävät tartunnat eivät tule esiin. Tilanne on samantapainen silloin, jos näytteet on sekoitettu valmiiksi tilalla ennen lähetystä. Tällöin testin validius kärsii ja loismunien havaitsemisraja nousee ratkaisevasti. Lammasmaailman näytteenotto-ohjeet on kirjoitettu siten, että lievätkin tartunnat todetaan mahdollisimman luotettavasti ja että tulosten tulkinta palvelisi lampureita mahdollisimman hyvin. Loismunien erottelu tehdään niiden taudinaiheutuskyvyn perusteella.
Näytteiden lähetyspäiviä ovat maanantai-keskiviikko. Näin toimien näytteet ehtivät perille ennen viikonloppua, kun ne on lähetetty 1-postin kirjeenä. Näytteiden laatu pysyy hyvänä, kun ne on jäähdytetty ennen lähetystä.