Uuhen utaretulehdus on olosuhdesairaus
Julkaistu maanantaina 28. lokakuuta 2019
Uuhia joudutaan teurastamaan ennenaikaisesti kroonisen utaretulehduksen vuoksi. Poistojen määrää ja syitä kannattaa seurata. Jokainen ennenaikainen poisto kroonisen utaretulehduksen vuoksi on kalliimpi ja tehottomampi ratkaisu kuin ennaltaehkäisy. Akuutin utaretulehduksen lisäksi myös vähäoireinen (subkliininen) utaretulehdus vähentää uuhen maidontuotantoa, heikentää maidon laatua ja hidastaa karitsoiden kasvua, ja voi muuttua krooniseksi. Vähäoireisen utaretulehduksen selvin oire saattaa olla juuri karitsoiden kasvun hidastuminen.
Utaretulehduksista eristetään monenlaisia bakteereita, jotka ovat peräisin eläimistä ja niiden ympäristöstä. Vaikka jo huono hygienia altistaa uuhia utaretulehduksille, tarvitaan yleensä myös eläimen vastustuskyvyn heikkeneminen, jotta mikrobit pääsevät vedinkanavasta tai muualta elimistöstä utarekudokseen ja aiheuttamaan tulehdusta. Utareen vastustuskyky koostuu elimistön immuunijärjestelmän lisäksi mekaanisista puolustusjärjestelmistä kuten terveestä ihosta, vedinten sulkijalihaksista ja vedinkanavaa suojaavasta terveestä limakalvosta.
Suomessa uuhen utaretulehdus on käytännössä aina yhden tai useamman altistavan tekijän aiheuttama olosuhdesairaus. Seuraavassa lyhyesti tärkeimpiä altistavia tekijöitä:
Ruokinta
Uuhen tuotantovaiheen mukainen ruokinta on A ja O myös utareterveyden vaalimisessa. Oikein ruokitulla uuhella utarekudos kehittyy kunnolla ja uuhi tuottaa karitsoille hyvälaatuista maitoa riittävästi. Uuhen kuntoluokka 3-3,5 astutus- ja tiineysajasta aina tunnutuksen loppuun on lahjomaton mittari energia- ja valkuaisruokinnan onnistumisesta. Tasapainoinen ruokinta varmistaa uuhen vastustuskykyä monin tavoin. Vastaavasti jos karitsat jäävät riittämättömän maidontuotannon vuoksi nälkäisiksi, ne alkavat puskea utaretta ja jopa purra vetimiä, mikä altistaa utarevaurioille ja tulehduksille.
Hygienia
Riittävä ja hyvälaatuinen päivittäin lisätty kuivitus on lampolassa paras tae kuiville ja hygieenisille ympäristöolosuhteille. Se helpottaa myös sisäilman kosteuden hallintaa.
Utarekovettumat
Utareet tulee tunnustella vieroituksen aikoihin ja uudelleen silloin, kun uuhia valitaan astutukseen. Utarekudoksen seassa voi silloin olla tunnettavissa eri kokoisia selvärajaisia kovettumia. Ne voivat ajan kuluessa hävitä tai niitä voi muodostua seuraavilla karitsointikerroilla lisää. Melko yhteneväisen käsityksen mukaan kyseessä ovat kroonistuneeseen utaretulehdukseen liittyvät paiseet. Paiseita muodostuu myös vähäoireisen utaretulehduksen seurauksena, jolloin ainoa havaittu oire on voinut olla karitsoiden hidastunut kasvu. Paisemuodostus vähentää toiminnallisen utarekudoksen määrää ja uuhen maidontuotantokykyä. Yksittäisen uuhen paiseet altistavat myös muuta katrasta akuuteille utaretulehduksille, kun karitsat alkavat nälissään vierailla toisten uuhien utareilla. Kovettumat ovat yksi kriteeri eläimen poistolle. Jos kovettumia todetaan usealla uuhella, on tarpeen käydä läpi lampolassa olevat utaretulehduksen riskitekijät ja pyrittävä vähentämään niitä heti seuraavan tuotantokierron yhteydessä.
Vedinvauriot
Terveet vetimet ovat utareen tärkein puolustusmekanismi. Niinpä imettävän uuhen vedinvaurioihin tulee aina suhtautua vakavasti. Vedinvaurioita voivat aiheuttaa myös karitsat itse yrittäessään nyhtää uuhelta enemmän maitoa. Kierre pahenee, kun uuhi rajoittaa kivun vuoksi karitsoiden pääsyä imemään. Maito, joka tämän seurauksena pakkautuu utareeseen, lisää entisestään utaretulehduksen riskiä. Karitsat alkavat nälissään myös vierailla toisten uuhien utareilla ja levittävät samalla taudinaiheuttajia uuhesta toiseen. Vedinvaurioille ovat altteimpia nuoret uuhet, joilla vetimen iho on herkempi kuin vanhemmilla eläimillä. Myös huonolla hetkellä saatu orf-tartunta voi aiheuttaa vetimissä ihovauriota, jotka pääsevät tulehtumaan, ovat kivuliaita ja levittävät tulehdusbakteereita. Myös haitallinen utarerakenne lisää vedinvaurioiden ja utaretulehduksen riskiä. Karitsoiden kannalta edullinen utarerakenne on sellainen, jossa vetimet suuntautuvat hieman eteenpäin ja noin 45 asteen kulmassa sivuille, eikä utare roiku liian matalalla.
Vuonuekoko
Jos uuhi imettää useampaa kuin kahta karitsaa, utaretulehduksen riski periaatteessa kasvaa. Tämän katsotaan johtuvan toisaalta riittämättömästä maidontuotannosta, toisaalta tiheiden imemisyritysten lisäämistä bakteeritartunnoista vedinkanavissa. Ongelmia voi ehkäistä huolellisella tunnutusruokinnalla, jossa on otettu huomioon uuhen kuntoluokka ja sikiömäärä sekä oikein suunnitelluilla karitsakammareilla, joihin karitsat pääsevät viikon iästä alkaen. Riittävä hyvälaatuinen kuivitus pitää karsinat kuivina ja hygieenisinä. Utaretulehduksen riskiä lisäävät myös maitovarkaat eli vieraat karitsat, jotka eivät saa riittävästi maitoa omalta emältään. Tällaisten havaitsemiseksi on uuhien ja karisoiden yhteispeliä seurattava huolella. Imettävien uuhien ryhmäkoon ei tulisi ylittää 25 uuhta ainakaan ensimmäisten 2 viikon aikana. Tilantarve on 2,2 m2/uuhi karitsoineen. Maidontuotannon varmistamiseksi on raikasta juomavettä oltava jatkuvasti tarjolla riittävästi ja helposti.
Uuhen ikä
Utaretulehduksen riski kasvaa uuhen vanhetessa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vanhalle uuhelle saattaa alkaa kasautua erilaisia riskitekijöitä kuten vedinvaurioita, utarekovettumia tai huonojalkaisuutta. Tärkeä indikaattori alikuntoisuudelle on alhainen kuntoluokka. Kun uuhet valitaan huolella ennen astutuskauden alkua ja ruokitaan niin, etteivät ne pääse laihtumaan lopputiineydenkään aikana, on iän aiheuttamia riskejä pienennetty jo merkittävästi. Toinen riskiryhmä ovat ensikkouuhet, koska niillä vedinvaurioiden riski on suurimmillaan.
Lisää tietoa utaretulehdusten ehkäisemisestä asiantuntijawebinaaressamme.
Olipa kerran karitsa, joka ei koskaan kasvanut isoksi
Julkaistu keskiviikkona 3. heinäkuuta 2019
Onko kyseessä ainoastaan sukuvika, kun suksi ei luista tai karitsat kasva? Entäpä jos karitsoiden osalta onkin kyseessä, etteivät olosuhteet ja ravinnon määrä ja laatu mahdollista perinnöllisen potentiaalin hyödyntämistä täysimääräisesti. Ja onko ”jatkuvan kasvun ideologia” laidunruokinnassa edes mahdollinen? Karitsoiden kasvun pysähtyminen kuitenkin on poikkeama, johon ei pitäisi joutua koskaan. Peli saattaa olla siinä vaiheessa jo kokonaan menetetty.
Karitsoiden heikkoon kasvuun voi löytää monta syytä: liian kuiva ja kuuma kesä, liian märkä kesä, liian vähän puhtaita laitumia ja liikaa likaisia takapuolia, liian voimakas rehu, liian pitkäksi kasvanut rehu, liian vähän juomavettä ja suojaa, liian vähän välttämättömiä hivenaineita, liikaa sisaruksia, liikaa eri-ikäisiä karitsoita samalla laitumella, liian ahne emä, liian vähän aikuisia pässikaritsoiden joukossa, liian vähän aikaa ja käsipareja…
Asioita tuppaa siis olemaan joko liikaa tai liian vähän. Eli niin kuin sanotaan, onni on ohikiitävä hetki kahden onnettomuuden välissä (heh). Kirjoituksen pääviesti on kuitenkin, että karitsoiden hyvän kasvun turvaamiseksi on tehtävissä monia asioita etukäteen. Ongelmien syiden selvittely on toki välttämätöntä ja siinä kannattaa hyödyntää asiantuntija-apua. Aika ja vaiva kannattaa kuitenkin keskittää ongelmien ehkäisemiseen. Ja työkaluja on. Toinen pääviesti on, että karitsoiden säännöllinen punnitseminen on paras tapa havaita piilevät ongelmat ajoissa.
Työkaluja karitsoiden kasvun turvaamiseen laitumella ovat terveydenhuolto ja laidunnussuunnitelma. Terveydenhuolto-ohjelman tavoitteena on tarjota karitsoille parhaat mahdolliset lähtötelineet laitumelle. Ohjelmassa paneudutaan uuhen tuotantovuoden kriittisiin vaiheisiin, joita hallitaan hyvillä käytännöillä. Tavoitteissa pysymistä ja tuotantotuloksia mitataan käytännöllisillä, päätöksentekoa tukevilla mittareilla. Kun halutaan varmistaa karitsoiden hyvää kasvua laitumella, ei oikeastaan ole mielekästä korostaa mitään yksittäistä tuotantovaihetta muiden kustannuksella, sillä ”kokonaisuus ratkaisee”. Missään keskeisessä vaiheessa ei kannata olla alisuoriutuja.
Pitkäjänteinen sisäloistorjunta täydentää sitä työtä, jolla karitsoille luodaan mahdollisimman hyvät kasvun edellytykset. Loisten ei kannata antaa syödä katteita. Laidunhygienian turvaaminen edellyttää monilla tiloilla yksityiskohtaista ”lukujärjestystä”, laidunnussuunnitelmaa. Sellaisessa otetaan huomioon oikeat ajankohdat laidunten vaihdolle ja puhtaiden laidunten oikea käyttöjärjestys. Suunnitelmalla tavoitellaan myös sitä, että syötävää on koko ajan riittävästi, vaikka säiden vaihtelut aiheuttaisivat häiriöitä laidunten kasvulle.
Lue lisää terveydenhuolto-ohjelmasta.
Lue lisää laidunnussuunnitelmasta.
Lammasterveydenhuolto on tavoitteellista
Julkaistu perjantaina 31. toukokuuta 2019
Autoissa on ollut iät ajat huoltokirja. Siinä valmistaja muistuttaa, milloin erilaiset määräaikaishuollot tulisi tehdä, jotta ajamiseen ei tulisi ikäviä yllätyksiä (ja että takuu pysyisi voimassa). Kun käytettyä autoa ollaan myymässä, on ”täydellinen huoltokirja” edelleen hyvä, hintapyyntöä nostava myyntiargumentti. Huoltokirjat ovat arkipäivää myös asuinkiinteistöissä. Niiden tarkoitus on sama kuin autojen huoltokirjoilla; ennakoida kunnossapitotarve ja siten säilyttää tuotteen halutut ominaisuudet.
Uudistimme alkuvuodesta työvihkomme ”Terveydenhuollon kohteita lampolassa” (ensimmäinen versio 2016). Kutsumme sitä myös uuhen huoltokirjaksi, koska siinä on samoja elementtejä kuin edellä mainituissa, erityisesti ennakointi. Se menee kuitenkin pidemmälle, koska sen tarkoituksena on tuottaa lisäarvoa lampolaan, ei pelkästään säilyttää nykytila. Tuottavuus paranee ja aikaa säästyy, kun lampolassa tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan. Ja riittävän monta asiaa, sillä vasta kokonaisuus ratkaisee. Ja juuri uuhen kannalta oikeaan aikaan. Siksi oppaan kutsumanimikin on uuhen huoltokirja eikä esim. lampolan huoltokirja, joka voisi viitata seiniin ja kattoihin.
Uuhen huoltokirjan rakenne perustuu Lammasterveys-2020 ohjelmaamme. Ohjelma perustuu uuhenvuoden jakamiseen prosesseihin, riskien hallintaan ennalta ja hyvien käytäntöjen omaksumiseen. Ohjelma kertoo, mitä asioita kannattaa ennakoida ja miten. Lampuri puolestaan asettaa välitavoitteet oman lampolansa lähtökohdista ja mittaa niiden toteutumista. Hyöty parantuneesta laadunhallinnasta näkyy suoraan tilan tuottavuuden parantumisena; ajansäästönä, terveempinä uuhina, virkeämpinä karitsoina (ja virkeämpänä lampurina), tasaisina kasvuina, ripulittomina laidunkuukausina. Myös lammasketju hyötyy, kun karitsakasvatuksen tavoitteellisuus lisääntyy ja hyvät ja vastuulliset käytännöt yleistyvät. Lammasmaailma tuottaa terveydenhuoltotyöhön jatkuvasti koulutusta, palveluja ja sähköisiä työkaluja. Paikallisesti tarvitaan lammastalouden menestymisestä kiinnostuneita eläinlääkäreitä. Ja heitä onkin tulossa lisää!
Terveydenhuollon työvihkoja eli uuhen huoltokirjoja voi tilata verkkokaupasta.
Kohti pitkäjänteistä sisäloistorjuntaa
Julkaistu tiistaina 2. huhtikuuta 2019
Pitkäjänteinen sisäloistorjunta toisi suomalaisille lampureille ja koko lammasketjulle pysyvää kilpailuetua eläinten parantuneena kasvuna ja lisääntyneenä hyvinvointina. Sisäloistautien riskit ovat tiedossa ja työkalut tartuntojen hallitsemiseksi olemassa. Tietoa pitäisi hyödyntää nykyistä laajemmin.
Monivuotisen aineistomme perusteella uuhien lääkityksiä tarvitsee keväisin edelleen lähes viidennes lammastiloista. Tällä tavoitellaan laidunten loiskuormituksen hillitsemistä. Kun huomioon otetaan karitsoiden laidunkauden aikaiset sisäloistaudit, joutuu kaikkiaan jo yli kolmannes lammastiloista lääkitsemään eläimiään vuosittain, osa jopa toistuvasti. Vaikka jo tämä on iso luku, olisi vielä huomattavasti suuremmalla osalla tiloista potentiaalia parantaa karitsoidensa hyvinvointia ja kasvua, jos loistorjuntaa tehtäisiin pitkäjänteisesti.
Suomessa suurin merkitys on sukkulamadoilla, joista ylivoimaisesti tärkeimpiä ovat Trichostrongylidit ja Teladorsagia (Ostertagia). Muita merkittäviä taudinaiheuttajia ovat Nematodirus ja Haemonchus. Eläimet sairastuvat, kun tartunnan voimakkuus ylittää niiden vastustuskyvyn. Kyseessä on lähes poikkeuksetta sekainfektio. Haemonchus-loinen voi sairastuttaa yksinäänkin heikkokuntoisia uuhia sisäruokintakaudella.
Sisäloistautien riskit näyttävät kasvavan, kun eläinmäärä kasvaa, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Jos laidunhygienian ylläpidossa kuitenkin epäonnistutaan, johtaa se ensin karitsoiden kasvun huononemiseen ja sen jälkeen ripuleihin, lääkityksiin ja viikkoja myöhästyneeseen teuraskypsyyteen. Tilanne jatkuu samanlaisena tai huononee, kunnes loistorjuntaa aletaan tehdä pitkäjänteisesti.
Itse lääkityskään ei ole ongelmatonta. On nähtävissä, että osa tiloista käyttää loislääkityksiä väärin. Saatetaan esim. käyttää vääriä valmisteita tai riittämätöntä annostelua. Tai päätyä tilanteisiin, joissa samoja eläimiä joudutaan lääkitsemään toistuvasti. Toisaalta saatetaan tehdä lääkityksiä, joiden tarvetta ei ole osoitettu näytteenotoin. Jokainen näistä käytännöistä lisää loislääkeresistenssin riskiä eli sitä, että lääkkeet menettävät tehoaan.
Jokaisen lammastilan kannattaisi tunnistaa sisäloistautien riskit omalla tilallaan ja pyrkiä säilyttämään hyvä laidunhygienia loistorjuntasuunnitelman tai yksityiskohtaisemman laidunnussuunnitelman avulla. Onnistunut loistorjunta edellyttää näiden lisäksi myös eläinten tuotantovaiheen mukaista ruokintaa, ostoeläinten oikeaoppisia karanteenikäytäntöjä ja tarvittaessa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla annettuja strategisia loislääkityksiä. Loistorjunta kannattaa aloittaa ja sen onnistumista seurata säännöllisesti otettavilla papananäytteillä ja punnitsemalla karitsoita.