Arkisto kirjoittajalle
Pystyykö karitsakuolleisuuteen vaikuttamaan?
Julkaistu keskiviikkona 19. huhtikuuta 2017
Paljonko tilallasi syntyy kuolleita karitsoita tai niitä kuolee ensimmäisten 72 tunnin aikana? Minkälaisille uuhille kuolleisuus painottuu? Osalla lampureista tällainen tieto löytyy helposti. Osa tietää, ettei jokaista kuolleena syntynyttä ole edes kirjattu. Oleellista on ymmärtää, ettei kuolleisuuden riskejä voi pienentää, ellei seuraa sen ajoittumista ja selvittele syitä. Alle 10 % kokonaiskuolleisuus neljänteen elinpäivään mennessä on realistinen ja mielekäs tavoite jokaisessa lampolassa. Kuolleisuuden pitäminen alhaisena on pääosin hoito- ja olosuhdekysymys.
Abortoidut tai muumioidut sikiöt on helppo kirjata kuolleena syntyneiksi. Kuolema voi kuitenkin kohdata vasta alku- tai loppuvaiheessa synnytystä, tai ensimmäisten elinminuuttien aikana. Jopa parin tunnin ikäinen karitsa luokitellaan tiloilla joskus virheellisesti kuolleena syntyneeksi. Eläinlääkärin tekemissä kenttäobduktioissa olisi mahdollista tarkentaa karitsoiden kuolinajankohta ja siten eritellä syntymäkuolleisuuden emästä, karitsasta tai olosuhteista johtuvat syyt.
Aborteilla voi olla ei-tartunnallisia ja tartunnallisia syitä. Eläimestä toiseen tapahtuvat tartunnat ovat Suomessa harvinaisia. Ympäristöstä peräisin olevia infektioita voi aiheutua esim. puutteellisesta rehu- tai juomavesihygieniasta. Erilaisten epäspesifisten infektioiden määrä voi nousta pelkästään siitä syystä, että uuhikantaa on uudistettu voimakkaasti ja nuorten, vastustuskyvyltään vielä kehittymättömien eläinten osuus on lampolassa huomattavan suuri.
Muu kuin syntymäkuolleisuus on arviolta puolessa tapauksia seurausta pikkukaritsoiden energianpuutteesta (hypoglykemiasta). Se taas johtuu vyyhdistä, joka koostuu pitkittyneistä karitsoinneista, huonoista emo-ominaisuuksista (karitsan ternimaidon puutteesta) ja alipainoisten karitsoiden kylmettymisestä. Parin päivän ikään sinnitelleitä heikkoja karitsoita niittävät vielä karitsoiden elimistöönsä saamien mikrobien aiheuttamat suolisto-, napa- ja niveltulehdukset.
Vaikka karitsointien valvonta ja hygieeniset olosuhteet auttavat ratkaisevalla tavalla kuolleisuuden hallinnassa, alkaa työ kuolleisuuden ehkäisemiseksi jo paljon ennen karitsointeja. Uuhen tuotantokierrossa toistuvat ympäri vuoden sellaiset vaiheet, joiden hyvällä toteutuksella voi varmistaa terveet ja hyvinvoivat uuhet ja karitsat:
- Valitsemalla vain terveitä, karitsansa hyvin hoitavia uuhia ja huolehtimalla näiden oikeasta kuntoluokasta, saadaan emoja, joilla on perusedellytykset kasvattaa tasakokoinen karitsue.
- Kiimojen synkronoinnilla voi päästä neljän viikon karitsointijaksoon, joka on monessa suhteessa edullisempi karitsoiden terveydelle kuin pidemmät karitsointijaksot.
- Tiineysultraus ja sikiölaskenta helpottavat uuhien ryhmittelyä ruokintaryhmiin, tulevien karitsointien valvontaa ja varautumista adoptioihin.
- Oikealla tiineysajan ruokinnalla voi pyrkiä varmistamaan karitsoiden hyvät syntymäpainot ja uuhien riittävän maidontuotantokyvyn.
Yksinkertainen ohje
Julkaistu maanantaina 13. maaliskuuta 2017
Vaikka vuodet eivät ole veljiä keskenään, muodostaa edellisenä loppusyksynä laidunnettu laidun seuraavana keväänä todella suuren riskin karitsoiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Laitumella voi olla yhtäaikaisesti todella runsaasti tartuntakykyisiä sukkulamadon toukkia.
Suomessa todettavat tavallisimmat lampaiden sisäloiset voidaan jakaa imumatoihin (suuri ja pieni maksamato), heisimatoihin ja sukkulamatoihin (juoksutusmahamadot, ohutsuolimadot ja keuhkomato). Se, kuinka vakavan taudin sisäloiset aiheuttavat, riippuu tartunnan voimakkuudesta sekä lampaan ravitsemustilasta ja yleiskunnosta. Suurin merkitys on sukkulamadoilla, joista Suomessa ovat tärkeimpiä Trichostrongylidit, Teladorsagia (Ostertagia), Nematodirus ja Haemonchus. Näillä loisilla on keskenään melko samanlainen, suora elinkierto. Se ei edellytä väli-isäntää. Loiset saavat kaiken ravintonsa lampaan ruuansulatuskanavasta. Munat erittyvät ulosteen mukana, mutteivät sellaisenaan ole vielä tautia-aiheuttavia. Niiden täytyy ensin kypsyä ja kuoriutua toukiksi, jotka käyvät vielä läpi useita muodonmuutoksia. Lopulta tartuntakykyiset toukkamuodot pyrkivät laitumella lampaiden ulottuville kiipeämällä ylös ruohonkortta.
Munien kehittyminen tartuntakykyisiksi toukiksi vaatii kosteutta ja vähintään noin + 10 asteen lämpötilaa. Lämpötilan kohoaminen nopeuttaa munien kehittymistä, kuivuus pysäyttää sen. Pakkasta munat kestävät hyvin. Osa varhaisista toukka-asteista talvehtii. Tartuntakykynsä saavuttaneet, lampaita laitumella odottavat toukka-asteet kuluttavat energiansa muutamassa viikossa ja kuolevat. Polttava auringonpaiste ja ultraviolettisäteily voivat nopeuttaa toukkien tuhoutumista. Näin tapahtuu esim. keväällä, jos lampaita ei päästetä voimakkaasti kuormittuneelle laitumelle.
Yksinkertainen ohje: Suunnittele laidunkiertosi niin, ettei edellisenä syksynä laidunnettuja laitumia koskaan tarvitsisi laiduntaa ennen juhannusta. Odelmikkona ne ovat lampaille jo huomattavasti turvallisempia. Kevään karitsoille paras vaihtoehto on vuoden laiduntamatta ollut laidun ensimmäiseksi 4 viikoksi.
Miten iso juoksutusmahamato (Haemonchus contortus) poikkeaa muista lampaan sukkulamadoista?
Julkaistu tiistaina 21. helmikuuta 2017
Onnistuneen loistorjunnan pääperiaate on hyvä laidunhygienia. Toinen keskeinen periaate on eläinten tuotantovaiheen mukainen ravinnonsaanti, ml kivennäisten ja vitamiinien saanti. Kolmas periaate on tukea eläinten vastustuskykyä myös muilla keinoin kuin tasapainoisella ruokinnalla, mm. pitämällä eläintiheys kohtuullisena, huolehtimalla ympäristön hygieniasta ja suojautumalla tilan ulkopuolisilta taudinaiheuttajilta – erityisesti eläinostojen yhteydessä. Nämä periaatteet pätevät kaikkien sukkulamatojen, myös suuren juoksutusmahamadon (Haemonchus contortus) aiheuttamien tautien ehkäisyyn.
Suuri juoksutusmahamato on maailmanlaajuinen, alun perin trooppista alkuperää oleva loinen, jota on tavattu Suomessakin ainakin 25 vuotta. Sen elinkierto eroaa muista sukkulamadoista kolmella tavalla; loinen on tavattoman tehokas munantuottaja ja tartunnan saaneet eläimet saastuttavat laitumia tehokkaasti; nykykäsityksen mukaan loinen ei Suomessa talvehdi laitumella, vaan ainoastaan eläimissä; loinen voi sairastuttaa myös aikuisia eläimiä, erityisesti nuoria tai kroonisesti sairaita uuhia alkukeväästä. Viime mainittu ominaisuus perustuu siihen, että laidunkaudella saatu tartunta oireilee vasta, kun loinen heräilee talvihorroksestaan (helmi-maaliskuussa) ja kun eläimen vastustuskyky on jostakin syystä heikentynyt.
Nimensä mukaisesti iso juoksutusmahamato elää ja tuottaa munia juoksutusmahassa. Se tarrautuu juoksutusmahan limakalvon pintaan ja imee lampaasta verta. Lievä tartunta aiheuttaa eläimessä eriasteista laihtumista, massiivinen tartunta anemiaa ja muita aineenvaihduntahäiriöitä. Sairas eläin on laiha ja näyttää kalpealta, minkä huomaa esim. silmien sidekalvojen vaaleutena. Aneemiset eläimet tekevät katraassa uupuneen vaikutuksen. Aineenvaihdunta-häiriöiden seurauksena nahan alle kehittyy taikinamaista turvotusta, joka on erityisen silmiinpistävää leuan alla.
Uuhien laihtumiseen on aina kiinnitettävä huomiota. Kuntoluokkia seuraamalla on mahdollista todeta muutokset ajoissa ja korjata tuotantovaiheen mukaista ruokintaa. Epätavalliselle laihtumiselle on aina etsittävä syy. Tyypillisesti se löytyy hampaista, jaloista, liian alhaiseksi suunnitellusta ruokinnasta (monisikiötiineydet) tai esim. heikkolaatuisesta säilörehusta. Jos erotusdiagnoosina epäillään voimakasta ison juoksutusmahamadon tartuntaa, kannattaa eläimestä ottaa ulostenäyte, vaikka sillä ei olisi ripulia. Tautitapauksessa munia löytyy runsaasti, myös sisäruokintakaudella. Jos eläin kuolee tilalla, juoksutusmaha on tutkittava kenttäobduktiona tai Eviran tutkimuksessa; juoksutusmahan limakalvo on voimakkaan ärtynyt ja aikuiset loiset voivat erottua paljaalla silmälläkin.
Jos tilalla epäillään suuren juoksutusmahamadon aiheuttamaa tautia, on otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Diagnoosin varmistuttua sairastuneet ja muut voimakkaasti altistuneet eläimet on lääkittävä loislääkkeellä. Usein tämä tarkoittaa kaikkia uuhia tai koko karitsaryhmää. Samalla on kuitenkin selvitettävä, mitkä tekijät lampolassa lisäävät sairastumisriskiä ja mitkä tekijät laiduntamiskäytännöissä nostavat tartuntapainetta. Koska kyseessä on loinen, joka lähtökohtaisesti ei talvehdi laitumella, laidunhygienian heikkeneminen liittyy tyypillisesti karitsoiden ja aikuisten eläinten laiduntamiseen yhteisillä, pitkin kesää laidunnetuilla laitumilla.
Kun haluat varmistua tilasi sisäloistorjunnasta, toimi näin: Ota uuhista edustava näyte papanatutkimukseen huhti-toukokuussa karitsointien yhteydessä, ehdottomasti ennen laidunkauden alkua. Lääkitse uuhet, jos se on löydösten perusteella tarpeen. Järjestä uuhille ja karitsoille puhdas ensilaidun ensimmäiseksi 4 viikoksi. Toimi sen jälkeenkin niin, ettei laidunten loiskuormitus kasva kesän mittaan liikaa ja uhkaa karitsoiden kasvua ja hyvinvointia. Tällä tavoin suunniteltuun laidunnukseen on useimmilla tiloilla pitkällä tähtäimellä hyvät edellytykset. Seuraa eri karitsaryhmien loistilannetta punnituksin ja papananäyttein kriittisinä hetkinä, kuten viikkoa ennen vieroitusta, heinäkuun puolivälissä ja tarvittaessa vielä elokuussa, tai niin usein kuin on tarpeen. Saat jokaisen tutkimustuloksen yhteydessä suosituksen seuraavasta näytteenottoajankohdasta. Jos karitsoiden kasvu hidastuu, älä jää odottamaan ripulioireita. Lääkitse eläimiä kuitenkin vain, kun se on löydösten perusteella tarpeen. Muista, että väärällä hetkellä tai peräti turhaan annetut loislääkitykset lisäävät riskiä lääkkeille vastustuskykyisten, resistenttien loisten valikoitumiselle. Lääkeresistenssiä voi tahtomattaan myös ostaa tilalleen. Siksi on tärkeää suunnitella eläinlääkärin kanssa ostoeläinten karanteeni ja se, missä vaiheessa ostoeläimet olisi syytä lääkitä ja miten toimia laidunnuksen osalta sen jälkeen.
Lue toisesta kirjoituksesta lisää antibioottien ja loislääkkeiden vastuullisen käytön periaatteista.
Suunnittele, älä pelkästään reagoi
Julkaistu lauantaina 4. helmikuuta 2017
Tammikuun lopulla englantilais-tanskalainen lampuri ja keritsijä David Wootton antoi ajattelemisen aihetta lampolan tuottavuudesta. On asioita, jotka ovat oman päätäntävallan ulkopuolella (esim. sää) ja asioita, jotka eivät ole (suurin osa asioista). Jälkimmäisiä voi suunnitella ja niille voi asettaa tavoitteita. Esim. kuluja voi hallita, jos ymmärtää, mistä ne muodostuvat. Jokaisella lampolalla on omat vahvuutensa ja erityispiirteensä, jotka tuovat kilpailuetua. Todellista kannattavuutta syntyy kuitenkin vasta silloin, kun kokonaisuus on hallinnassa. Uusia tekemisen tapoja pitää etsiä aktiivisesti.
David perusti oman lampolansa vajaat 20 vuotta sitten tyhjänä olleeseen kylmäpihattoon. Kokemusta lampaista hänelle oli sitä ennen ehtinyt kertyä englantilaisista ja uusi-seelantilaisista lampoloista, sekä suuresta tanskalaisesta lampolasta. Hänen tarkoituksenaan oli alusta alkaen kasvattaa lampola nopeasti yhdeksi Tanskan suurimmista, kuitenkin ilman kohtuutonta lainataakkaa. Kasvun ja kannattavuuden hän päätti perustaa tiukkaan kulukuriin, töiden suunnitteluun, tarjolla olevien tilaisuuksien hyödyntämiseen ja kumppanuuksien hakemiseen.
Tänään texel-risteytysuuhia on 800. Itse lampolarakennus on suuri, helposti muunneltava halli, jossa tila hyödynnetään tarkkaan, mutta kuitenkin niin, että koneilla liikkuminen on mahdollista. Uuhet karitsoivat kerran vuodessa huhtikuussa reilun 3 viikon aikana. Omaa peltoa on vain 11 hehtaaria. Alueella on kuitenkin tarjolla pysyvää laidunta useana pienenä alana aitauskustannusten hinnalla (yht. 110 ha). Tämä oli tärkein syy lampolan sijainnin valinnalle. Lokakuusta joulukuuhun tarjolla on myös heinänsiemenen tuotantoalueita (liki 500 ha). Näiden poltettujen odelmikkojen laiduntaminen hyödyttää heinän talvehtimista niin paljon, että David saa laiduntamisesta jopa korvausta. Davidin tapauksessa onkin niin, että eläinmäärää ei rajoita laidunala vaan se, miten monta eläintä hän kykenee siirtelemään pitkin kesää laitumelta toiselle.
Tuotannonsuunnittelun kivijalka on sopimus, jolla suurin osa karitsoista myydään yhdelle lihatukulle kelvolliseen hintaan. Karitsat teurastetaan läheisessä teurastamossa tarkan viikkosuunnitelman mukaisesti syyskuusta aina seuraavan vuoden heinäkuuhun ulottuvana ajanjaksona. Davidin työnä on tuottaa asiakkaalleen tasalaatuista karitsaa sovitussa aikataulussa (tyypillisesti 15 tai 25 karitsaa viikossa). Loppujen karitsoiden ja poistouuhien myynnin hän ajoittaa suunnitelmallisesti sellaisiin ajankohtiin, jolloin niistä maksetaan parhaiten.
David on perustanut oman kannattavuutensa erityisesti eläinaineksen valintaan, uuhien oikea-aikaiseen karsintaan (uudistus 15-22%), edulliseen laidunmaahan, maltilliseen investointitahtiin ja lisätyövoiman keskittämiseen tiukkaan 3-4 viikon karitsointiaikaan. Viime mainitulla hän haluaa varmistaa pikkukaritsoiden hyvinvoinnin ja hyvän alkukasvun. Lisätyövoimana ovat opiskelijat, jotka saavat 1-2 viikon harjoittelujaksoina valtavasti kokemusta karitsoinneista ja pikkukaritsoiden hoidosta.
Alueensa ylivoimaisesti suurimpana lampaan kasvattajana David pääsee valitsemaan tarjolla olevista siitospässeistä parhaat. Hän seuraa tarkkaan, minkälaiset käyttöeläimet menestyvät hänen kasvatusolosuhteissaan, ja säätää pässiaineksella risteytysastetta. Omien uudistusensikoiden valinta on melko suoraviivaista. Siihen vaikuttavat kasvu, rakenne ja oman emän karitsointihistoria. Lyhyen karitsointijakson hän varmistaa flushing-ruokinnalla ja pässiefektillä sekä hyväksymällä sen, että alle vuoden ikäisinä astutetuista ensikoista joka viides ei tiinehdy. Vanhempien astutettujen uuhien sikiömäärä on keskimäärin 1,8-1,95 (tyhjiksi jää 2-3 %). Tiineysultraus ja sikiölaskenta ovat korvaamaton apu ruokintakulujen kohdistamisessa oikeille eläimille ja adoptioihin valmistautumisessa (kaikki kolmoskaritsat adoptoidaan yhden karitsan uuhille).
Davidin motoksi voisi sanoa ”suunnittele, aseta tavoitteita, yksinkertaista asioita”.