Arkisto kirjoittajalle
Onko loistorjunta tilallasi ajan tasalla?
Julkaistu tiistaina 1. maaliskuuta 2016
Sisäloistautien tunnetuin oire on heinäkuun puolivälin jälkeen lisääntyvä karitsoiden ripuli, joka sotkee takapään villat. On kuitenkin hyödyllistä muistaa, että tautien ensimmäinen oire on karitsoiden ruokahalun heikkeneminen ja kasvun hidastuminen. Tähän johtavat erilaiset tulehdukselliset, immunologiset ja ruuansulatuksen häiriintymisen prosessit, joita voimakas tartunta saa aikaan karitsan elimistössä. Ruokahalun heikkeneminen on yhteinen oire riippumatta siitä, onko kyseessä juoksutusmahassa, ohutsuolessa vai paksusuolessa tuhojaan tekevä loislaji. Jos siis karitsoiden kasvu ei vastaa odotuksia tai osa karitsoista peräti näivettyy, voi syynä olla voimakas sisäloistartunta, vaikka ripuliepidemiaa ei olisi todettu.
Sisäloistautien mahdollisuus pitää tiedostaa myös silloin, kun tilalla yksi tai useampi merkittävä altistava tekijä lisää sairastumisriskiä. Seuraavassa hyvin yleisiä, loistorjunnan näkökulmasta ongelmallisia käytäntöjä lammastiloilla:
- karitsat eivät laidunna puhtaalla laitumella ensimmäistä neljää viikkoa
- edellisenä syksynä laidunnettuja laitumia käytetään lampaiden laitumina jo ennen seuraavaa juhannusta
- karitsat, joita ei ole kasvatettu puhtailla laitumilla, palaavat syömään samoja lohkoja toistuvasti samana kesänä
- siitoseläimiä ostetaan säännöllisesti, mutta karanteeni- ja sopeutumistoimia ei ole suunniteltu tai suunnitelmia toteutettu
- eläinmäärä tilalla kasvaa hyvin nopeasti; samalla kun eläinaines nuortuu, laidunala eläintä kohti saattaa pienentyä
- loislääkkeisiin joudutaan turvautumaan vuosittain, jopa toistuvasti, mikä lisää riskiä lääkkeille vastustuskykyisten loisten valikoitumiseen
Loistilanteesta pysyy parhaiten selvillä, kun seuraa munien määriä säännöllisin papananäyttein ja karitsoiden kasvua säännöllisin punnituksin. Näytteenoton pitää tapahtua oikea-aikaisesti; uuhilta keväällä, mieluiten huhtikuussa; karitsoilta 3-4 viikkoa sen jälkeen, kun ne ovat alkaneet laiduntaa vanhaa laidunta sekä viikkoa ennen vieroitusta. Sekä aina, jos kasvu pysähtyy hyvästä laitumesta huolimatta.
Aseta tavoitteita
Julkaistu tiistaina 9. helmikuuta 2016
Lammasneuvoja Birgit Fag, Hushållningssälskapet, luennoi Lammasmaailman kutsumana Tampereella kahtena päivänä helmikuun alussa. Aiheita olivat uuhen kuntoluokitus ja ruokinta eri vaiheissa tiineyttä; ruokintaryhmiin jakaminen; kuinka pitkälle riittää pelkkä karkearehuruokinta; karitsan ruokinta 1 viikon iästä alkaen; laidunnussuunnitelma; uuhen ruokinta vieroituksessa.
Lopuksi Birgit esitti teesit siitä, miten tuotantotulokset hallitaan:
- Aseta tuotannolle tavoite.
- Päätä, millä käytännöillä aiot saavuttaa tavoitteen.
- Mittaa tulosta.
- Kun saat tuloksia, analysoi niitä; jos et saavuttanut tavoitteita, mikä siihen oli syynä.
- Tee tarvittavat johtopäätökset ja muuta käytäntöjäsi.
Ajattelutapa istuu erinomaisesti myös Lammasmaailman terveydenhuoltopalveluiden tavoitteisiin. Niissä olemme vieneet ajattelua enemmän myös laadunvarmistuksen suuntaan. Näemme, että on järkevää mitata lopputuotteen lisäksi myös niitä kriittisiä, eläimissä tai ympäristössä olevia ominaisuuksia, joilla hyvä tulos saavutetaan. Mittareita kannattaa lisäksi asettaa erikseen jokaiseen tuotantovaiheeseen (osaprosessiin). Meidän näkemyksemme mukaan uuhen tuotantokierto on jaettavissa seitsemään keskeiseen tuotantovaiheeseen. Kun niistä jokainen analysoidaan ja päätetään, miten niissä hyödynnetään hyviä käytäntöjä ja mitä mitattavia tavoitteita asetetaan, on lopputuloksena parhaat mahdolliset lähtötelineet vieroitetuille karitsoille.
Tilaa sähköpostitse (info@lammasmaailma.fi) uunituore ilmainen vihkonen ”Kokonaisuus ratkaisee – terveydenhuollon kohteita lampolassa”.
Ruokinnan suunnittelussa voittaa aina
Julkaistu torstaina 21. tammikuuta 2016
Lammastilan tuotannon tehokkuus riippuu eläinten ruokinnasta, perinnöllisestä tasosta, lisääntymiskyvystä ja terveydestä. Ruokinta yksinään on näistä keskeisin, koska se vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti myös kolmeen muuhun; sairaus voi olla ruokintaperäinen (esim. tiineysmyrkytys); perinnöllinen edistyminen ei tule esiin, ellei ruokinta mahdollista sitä; tiinehtyminen, sikiöiden kasvu ja emän maidontuotantokyky riippuvat ruokinnan onnistumisesta; hyvä ravitsemus parantaa eläinten vastustuskykyä.
Ruokinnan onnistumisen voi kiteyttää kolmeen mittariin; uuhien kuntoluokkaan, karitsoiden syntymäpainoon ja karitsoiden päiväkasvuun. 1. Uuhien kuntoluokan pitäisi pysyä suurimman osan tuotantokierrosta välillä 3 – 3,5. Vaihteluvälistä poikkeamisen on johdettava korjaaviin toimenpiteisiin. 2. Tunnutuksen epäonnistuminen näkyy alhaisina syntymäpainoina ja altistaa karitsakuolleisuudelle. 3. Karitsoiden kasvun on oltava tasaista niin lampolassa kuin laitumella. Kasvu ei saa kärsiä uuhen huonosta maidontuotannosta tai hyvälaatuisen karkearehun puutteesta.
Useimmilla tiloilla eletään parhaillaan tunnutusvaihetta. Tunnutus voi onnistua vain, kun uuhien riittävästä rehustuksesta huolehditaan ja kuntoa seurataan säännöllisesti. Noin 60 % sikiöiden kasvusta tapahtuu tiineyden viimeisen kuukauden aikana. Myös utarekudos kehittyy voimakkaasti ja valmistautuu maidontuotantoon. Samalla kuitenkin kohtu valtaa vatsaontelossa tilaa pötsiltä ja uuhen kuiva-aineen syöntikyky vähenee merkittävästi. On selvää, että korkeatuotteisten uuhien riittävä energia- ja valkuaistarve saavutetaan vain parhaalla säilörehulla, jota on monisikiötiineyksissä vielä täydennettävä korkealaatuisilla täydennysrehuilla.
Uuhet on jaettava mahdollisuuksien mukaan ruokintaryhmiin. Tarkka lampuri perustaa ruokintaohjelman rehuanalyyseihin, uuhien ikään ja painoon, kuntoluokkiin, sikiömääriin ja rehunjakokäytäntöihin.
Ripuli on terveydenhuollon kohde
Julkaistu keskiviikkona 30. joulukuuta 2015
Kuluneena vuonna teimme tiloille runsaasti sisäloisten torjuntasuunnitelmia. Taustatietokyselyissä ja näytetiedoissa lampurit mainitsivat yleisesti ongelmaksi karitsoiden ripulin, erityisesti menneenä kesänä. Muutamassa tapauksessa ripulin esiintymisajankohta ja taudinkuva olivat lisäselvitysten perusteella peräti oppikirjamaisia. Aina oireilun syyt eivät kuitenkaan ole aivan yksinkertaisia.
Ripuli ei ole sairaus vaan oire ruuansulatuksen häiriöstä. Löysä uloste ei aina ole merkki tulehdussairaudesta. Toisaalta kaikki suolitulehduksetkaan eivät aina aiheuta ripulia – ainakaan heti.
Lampaalla jo puuromainen uloste katsotaan poikkeavan löysäksi. Toisaalta alkukesän voimakkaasti kasvavan nurmen kuiva-ainepitoisuus voi olla niin alhainen, että ulosteetkin muuttuvat vetisiksi. Todellinen ripuliuloste kuitenkin jatkuu useamman päivän ja sotkee eläimen hännän ja takapään villat. Eläin menettää nesteen mukana myös elektrolyyttejä, mikä alkaa pian näkyä voinnin huononemisena. Ruuansulatuksen ja ravinteiden imeytymisen häiriöt oireilevat kasvun hidastumisena. Kasvu-uralle palaaminen voi viedä viikkoja.
Tulevaa kesää ajatellen ripuleiden ehkäisy ja terveydenhuollon suunnittelu kannattaa aloittaa aiempien löydösten selvittelyllä; millaisia oireita, kuinka monella, missä tuotosvaiheessa ja millä laitumella. Mitä kertoo eläinten kasvukäyrä ensimmäisten laidunviikkojen ja -kuukausien aikana ? Onko otettu loisnäytteitä, onko tutkittu kokonaisia karitsoita ? Mihin perustuu tilan laidunnusstrategia ja pitäisikö sitä päivittää ? Entä eläinten lääkitys- ja tukihoitostrategia ?
Tavallisia tartunnallisia syitä laajoille ripuliepidemioille ovat kokkidit ja eri suolistoloiset. Erityisesti laidunhygienia, mutta myös eläinten ikä ja yleiskunto sekä sään vaihtelut ja ruokinnan muutokset vaikuttavat taudin ajankohtaan ja vakavuuteen. Ehkäisyn lisäksi on aikaa uhrattava aina myös eläinten säännölliseen tarkkailuun.